Pakanallista menoa

Olin jo tässä huolissani, kun hirtehinen kirjallinen ilmaisuni tuntui hävinneen. Onneksi papit ja kirkkoherrat, jotka ennenkin ovat saaneet muistoihini mukavia juttuja tallennettua, auttoivat tälläkin kertaa.

Osallistuin yrittäjien kirkkopyhän messuun vanhassa upeassa hirsikirkossamme syksyllä. Olen aivan normipakana, kirkossa vain kauneimmissa joululauluissa, mutta tällä kertaa avecina ja kuskina. Kirkossakäynti innoitti minut laittamaan suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilla palautetta, ettei tällainen heittiö saa mitään tolkkua uudesta virsikirjasta, eikä pysy perässä näissä kaavoissa, millä sitä toimitusta vedetään. 

Ansioksi seurakuntamme työntekijöille luettakoon, että kirkkoherra neuvoi sanallisin ohjein ja ilmehtien, mitä meidän odotettiin tekevän. Uusi kanttori löysi uruista pillejä, joita ei ollut soitettu eläissään (oli muuten ihan peto laulajaksikin) ja lauloimme tosi hyviä biisejä porukalla, osa jopa tuttujakin virsiä. 

Mutta siitä jumalanpalveluksen kulusta jatkoimme keskustelua myöhemminkin. Minulle ehdoteltiin visiteeraamista useammin kirkossa, jotta oppisin kaavat tai perhemessua, joka on helpompi ymmärtää. Hyviä ajatuksia, mutta ei tule tapahtumaan.  Ymmärrän, että jumalanpalveluksen kaava ei ole ihan suitsait muutettavissa, mutta eikö kirkkoa (niitä päättäviä janttereita siellä kirkkohallituksessa) huoleta, onhan jo vuosikaudet nähty, ettei kirkossakäynti kiinnosta. 

Tuo palikkatestikaava on aika hyvä innostuksen tappaja. Etsit sieltä viheliäisen loitsukirjan (virsikirjan) takaosasta, mikä palvelus on menossa ja kun puolivälissä kemuja löydät, ryhdytään rukoilemaan tai veisaamaan lisäosasta, jonka sivua et löydä, ennen kuin koko bileet ovat ohi. Tämmöiselle kympintytölle jää kyllä turhautunut olo. 

Ja kyse ei ole siitä, etten olisi periaatetasolla innostunut. Olin paljonkin kirkon jutuissa mukana nuorena ja luen juuri toista kertaa raamattua (-87 viimeksi) läpi. Ei muuten ole meno paljon muuttunut Mooseksen ajoista. Uutta käännöstä raamatusta kyllä suosittelen lämpimästi. Kieli on aivan hulvatonta ja nykyajan kauhuelokuvat kalpenee vanhan testamentin jutuille.

Mutta ratkaisuun: Kevytjumalanpalvelus. Tai siis kevythartaus, koska se jumalanpalvelus kuihtuu pois mahdottomuuteensa. Kirkossa työpäivän jälkeen. Vartin mittainen. Tervetulosanat, virsi, hiljainen hetki (jossa se mainio kanttori voi kyllä vaikka laulaa), jonka aikana saa miettiä syntejään, imurointia, kiitollisuuden aiheita tai vaikka nyppiä nukkaa työtakista. Kiitosrukous ja menkää herran rauhaan. Ostaisitteko?

Kiitoksi ja anteeksi. Ootte ihania!

Hupaisia luomuksia nämä.

Hello, my friends! Actually I am cleaning up our house, but I had something on my mind about church service, so here I am. The main point is that the service is far too old-fashioned and it should be modified to keep modern people interested about ethics and work together for a better world.

Wau, it was easy and compact :) I guess I have to find a new place to be buried with these opinions….

Junakolari

Otsikon ilmaisua käyttää tyttäremme aina, kun joku asia on aikamoinen kaaos ja häslinki. 

Tänään oli rakkaan akkaosastomme kokous kunnan laavulla. Tämä on yksi kylämme vanhimmista yhdistyksistä ja sinnittelee hengissä edelleen. Järjestämme retkiä, kasvatamme kilpaa milloin mitäkin ja siirrämme käsityö- ja kotitalousperinnettä kahvittelun lomassa, jos viitsimme. Olen ehdottomasti kaikkea paskantärkeää pönötystä vastaan ja nautin suunnattomasti yhdistyksen vauhdikkaasta toiminnasta. Jos lukijoissa on joku pykäläpirkko, niin kannattaa sitten lopettaa lukeminen tähän. Tämä ei tule menemään yhdistyslain mukaan, mutta siksi luovuudesta ammentava yhdistyksemme on edelleen olemassa tässä syrjäisessä ihmiskatoisessa kolkassa. 

Kokous alkaa määrittelyllä, onko tämä kokous. Leikin yhdistyksen sometiedottajaa, mutta käy ilmi, että olen ainoa, joka ei ole saanut tekstiviestiä siitä, mikä kokous on edes kyseessä. Päätetään, että epävirallinen palaveri muutetaan yhdistetyksi johtokunnan ja jäsentenväliseksi kokoukseksi, koska kaikki jäsenet ovat saaneet kutsun saapua paikalle. Saamme seuran sihteerin vakuutettua, ettei Komulan Liisa (meitsi) pahastu, jos ei tiedä ennalta, mihin kokoukseen on menossa.

Ennen kuin puheenjohtaja on edes aloittanut kokousta, tilit ja toimintakertomus kiertää ja räpsäytämme nimemme vakuudeksi, että rahaliikenne on kunnossa. Sihteeri julistaa aluksi, ettei muuten varmasti jatka toimessaan ja miettii, kannattaako koko hommaa jatkaa, koska toiminta kuihtuu kuihtumistaan. Kun esityslista siltä vuodelta, kun erosimme emojärjestöstä, on saatu kaivettua esille ja päästy toiminnan suunnittelukohtaan, löytyy puheenjohtajan käsilaukusta onneksi toimintasuunnitelma vuodelle 2016 ja päätämme yksimielisesti kasvattaa lanttuja esityksen mukaan. 

Seuran sihteeri julistaa taas, ettei jatka toimessaan, mutta kokousväki huomauttaa, ettei se aihe kuulu tähän kohtaan esityslistassa. Niin kuin sillä olisi mitään väliä, sillä kymmenpäinen jäsenistö on nuotion ympärillä sujuvasti juonut mehua ja keksejä, paistanut makkaraa ja vaihtanut kuulumisia koko ajan. Esityslistaa on menty luovasti läpi ja täytyy ihailla kokouksen sihteerin taitoa taikoa tästä junakolarikokouksesta aivan asiallinen pöytäkirja. Toiminnantarkastuskohta on hypätty jopa yli, sillä sehän tarkistettiin ennen kokousta. 

Kokouksen tiimellyksessä paljastuu sekin, että olen kaiketi ainoa tässä kylässä, jolla ei ole tablettitiekonetta, tai mikä se vehje onkaan. Joku puhuttelee minua ristimänimeltä ja vieressäni istuva naapurin emäntä korjaa, että se on Misku. Olen tipahtaa penkiltä, sillä en käytä bloginimimerkkiäni arjessa. Käy ilmi, että 30-50-luvun ikäluokasta anoppi taisi olla se viimeinen, joka hinkui tabletin äitienpäiväksi. Mutta päätän silti tarinoida tästä loistavasta porukasta blogissani. Jospa minua ei erotettaisi. 

Siunatuksi lopuksi todetaan, että puheenjohtaja ja sihteeri ovat erittäin ansiokkaasti luotsanneet yhdistystä, eikä me vaihdeta toimihenkilöitä. Sillä siisti ja kokous on päättynyt. Sihteeri huomauttaa, ettei pöytäkirjantarkastajia muistettu valita. Kokousväki esittää, kuten esityslistan jokaisessa kohdassa aiemminkin, että tehdään kuten viime vuonna. Viime vuoden tarkastajista on paikalla vain toinen, joten hänen vieruskaverinsa päätetään valita toiseksi tarkastajaksi, että allekirjoitukset saadaan samalta istumalta. That´s it Uppis. Näin meillä tehdään. Tehkää perässä, jos uskallatte.

Train crash (in the title) is the name to chaotic situations, used by our daughter. 

In Finland we have an innumerable amount of laws, regulations and rules. We are the most exemplary citizens in Europe I dare to say. This story will not change that fact. Today we had an annual meeting of the village association (used to be farmers association in the good old days).   You´ll notice, that if necessary, rules can be ignored, but only for aim for the best result and only if you just don´t remember exactly, how the law told us to do it. In this case you must keep in mind that we have only 20 members and our mission is to drink coffee, keep on knitting socks and visit the local sights.

Before we started, the secretary announced, that she is bored to do this work and she didn´t expect much for the future of the association. We ignored her talks and started to check the diary to recall, what we did last year.

I hate all kind of ceremonial events, so it was great entertainment to sit around the fire, grill sausages and talk about field works. The procedure of the meeting is from the year we left the main organization and we use it loosely to guide the discussion. It causes every year funny situations, because laws have changed since then and our old members start to remember how they did this in the good old days. This time the discussion about membership fee was cut down when sausages were ready. I wonder how the secretary of the meeting is always able to write convincing minutes. We even jumped over checking diary, because we did it before the meeting ever got started.

The secretary shouted again, that she´s had enough, but we voted her silent and as in every single point of the list before, the decision proposal was that last year’s decision will do.  

Despite the cynical attitude of the secretary, we found a plan to year 2016 from the chairman’s purse. Everyone was looking forward to turnip competition and we could end the meeting. Afterwards it was noticed that we forgot to elect inspectors to check the meeting minutes, but that is not a problem to our club. In seconds inspectors were chosen and minutes checked.

So, if you just want to keep an innocent turnip growing competition, is it a crime to make a fire and talk about it in a little bit unconventional order :)

Onnen päälle

Sanojen merkityksistä ja merkillisyyksistä taas pari sanaa.

Niin sanalliset käänteet, kuin fyysisetkin ilmiöt ovat joskus kuin katsoisi peiliin ja sitten sen taakse. Näkee ja tietää, ettei peilimaailma sinne jatku ja silti on hämmästynyt olo. Tuli mieleen, kun isolla kädellä kallistin tyhjää maitopurkkia. Tiedätte sen tunteen. 

Katselin keittiössä läppäriltä sivusilmällä veppiseminaaria kastikepottua laittaessa ja isäntä jumittui seuraamaan sitä ihan muuten vain. Vuorossa ollut puhuja kehui yrityksensä päivitysten saaneen somessa hyvin repostauksia. Isäntä virnisti, että näillä kylillä on ennen someakin osattu repostella muiden asioita. 

Nämä hobittit  ovat vielä  niin nokkelia, että hitaammalla menee aina puoli päivää, ennekuin oivaltaa. Naapurin isäntä wotsappasi kanssani aamulla autoremontista (?!) ja kysyi, joko meidän pehtoorilla ääni flunssan jälkeen kulkee. Vastasin, että kyllä, tuossa se sohvalla teurasautoa oottaa. Naapuri tietysti, että vai on se jo siinä mallissa.

Tänä aamuna laitettiin tosiaan muutama hieho teurasautoon. Pakkasjakson ja hurjan sulamisen jälkeen oletimme eläinkuljetusoven olevan jäässä ja jumissa ja asetuimme kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa ryntäämään vasten ovea. Van ei! Jollekin fyysikolle olisi siinä selittämistä, miten energian häviämättömyyden laki menee tilanteessa, kun löydät itsesi pihalta ovenkahva kourassa. 

Kun kainuulainen astuu tellingillä laitimmaiselle laudalle, joka ei sitten olekaan naulattu kiinni tai asetettu tukevasti minkään varaan ja huiskahtaa pää edellä kenttään, sanovat kommentaattorit, että astui  onnen päälle.  Vähän niin kuin tämä Rhonda Byrnen markkinoima vetovoiman laki, jossa oikein uskomalla tavoitteensa toteutumiseen, voit saavuttaa tavoitteen. Van ei.

This morning I was chatting in Whatsup with our friend about my visit to the faraway town today. He had luckily got the ball joint for his car yesterday but he asked if my husband could talk again after a bad throat inflammation. I answered that he´s ok and lying on the sofa, waiting for a slaughterers transport. It took a half an hour to me to understand the point of his next sympathetic comment.

Wordplays and anecdotes are great. Listening to the story is like looking to the mirror. After the story you look behind the mirror, there is nothing and you are still surprised. It has something to do with energy. Energy takes you up and leaves you flying without wings. It is the same trick in physical life.

You know the feeling. When you take a milk can to pour milk to your glass. You think it is heavy and full, but the empty can make your efforts somehow ridiculous. Or when you step down the stairs and you miss the last one. The natives here say that you stepped by luck “onnen päälle”.

 This morning we decided to open the large door for heifer transport. It has been a hard winter. The raid on the entrance and the empty mind, when your expectations of a frozen door are collapsed and you find yourself on the yard.

Somehow the used energy disappears.  And the feeling is odd. Yes, I have a nice education and I know about the law of conservation of energy. But the wisdom of these Kainuu-hobbits is more relevant to these situations. The philosophy is almost like Rhonda Byrne´s idea of the law of attraction. If you can imagine, you can achieve. But the natives here know that the last part is not likely to come true.

Oodi potulle ja rakkaudelle

"Alahan sää keittään niitä pottuja!"
Tällä lauseella sai huonekaverini Oyssissa liikutuksen kyyneleet silmiini.
Hän lopetteli puheluaan miehelleen ja tässä lauseessa on kaikki. Siis ihan kaikki!
Siinä on peruna, tuo pääruoka, joka menee voin kanssa vaikka siltänsä, jos ei satu olemaan kalaa tai lihaa höystöksi. Pottua osaa viljellä ja keittää kuka vain ja se on oikeasti ravitsevaa ja edullista ruokaa.
Siinä on myös rakkaus. Vuosien liitto, luottamus toisen osaamiseen, koti-ikävä tuttuun päiväruokahetkeen ja ääneen lausumaton toive, että vielä me yhdessä syödään pottuja.
Joo...nyt ei pysty taas jatkamaan, kun itkettää ihanasti. Lämpimät terveiset huonekavereille!

I was lying in the hospital for a week and we had such an emotional week with my two room mates. We laughed and cried and talked about all the matters with no shying. Well, we were all cancer patients.
One day the lady next to me finished up the telephone call to her husband. She said something which shows more love than any oath of love.
"You´ll better start cooking potatoes now, dear!" There it is. A years long marriage, trust to his skills, homesickness and the hope, that they will cook some potatoes together again. And of course the reverence to potato! Easy to grow, cook and eat even without meat or fish, only some butter to flavour. Yes, I am crying again :) Best wishes to my room mates!