Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



perjantai 18. marraskuuta 2016

Retrokartanon rouva ostaa sisustuslehden tänään



Nainen on nainen aina vaan lauletaan lastenlaulussa. Ja vaikka olen todella karu naiseksi, aioin kohta siirrähtää kirkonkylälle ja ostaa sisustuslehden. Kuulitte minuttuntevat aivan oikein.  Hupia synkkään marraskuuhun. 
Todellisuus on varsin kaukana naistenlehtien maailmasta tällä mäellä. Sanokaapa esimerkiksi, missä Birgitat ja Charlotat säilövät kokonaisen hiehonruhon??? Ei niissä sisutuskuvissa ole yhtään pakastearkkua, saati sitten kahta 250 litraista, joihin mahtuu lisäksi marjoja ja kalaa.
Viikolla nostettiin valkoinen sohva keskiluokkaisen perheen olohuoneen ikoniksi uutisissa. Me ei vissiin olla keskiluokkaa ja meillähän on tietenkin pelkkä pirtti ja toisakseen tässä talossa ei ole mitään valkeaa, johtuen öljyistä ja vaseliineista ja en nyt todellakaan puhu kosmetiikasta.
Sohvan (suomalainen, ei raski hävittää) paikkasin äskettäin nahkapalasilla, koska kissa… Ja lattiaakaan ei voi hioa, sillä siinä näkyy tarinoita. Mummun kerran tipauttaman telkkarin kolo. Naarmuja siitä, kun muksut opettelivat kävelemään pyykkikoreja työnnellen. Rako lattialankkujen välissä, josta kerran kaivettiin toppineulalla vauvankakkaa pois.
Kerran eräs vieraani poikkesi vessaamme ja saman tien ränkäisi siellä pahasti. Kelasin mieleeni missä sorkkarauta viimeksi oli nähty, mutta oven juuttumisen sijaan vieras henkäisikin, että onpa täällä niiin retroa!! Ja että kohta tää on niin muotia taas, ettei sulla tarvi uusia noita tapetteja. No, mistä kummasta vieras sai päähänsä, että meillä olisi pienintäkään aikomusta uusia niitä!
Männäaamuna pihaan kurvasi kattoremonttifirman auto ja siitä työntyi ulos kaksi kokomustiin pukeutunutta miestä. Kun kalibroin ajatukseni hautausurakoitsija-rosvo-ahaa-kattorempanmyyjiä ketjulla oikeaan asentoon, he jo kysäisivät, onko talomme katto alkuperäinen. No onhan sekin. Talo vuodelta -81. Toinen miehistä inahti, että hän on syntynyt sinä vuonna. Mieleeni juohtui jo useampikin nasakka vastaus, mutta säästin poikarukan äidillisiltä arvioiltani. Osakeyhtiön hallitukselle tiedoksi, että reippaasti yrittivät jatkaa keskustelua ja hyviä työmiehiä ovat, mutta minkäs teet, kun vastassa on tämmöinen matami.
Matami siis ostaa lehden, koska sisutuskuvat ovat ihania ja on niin paljon helpompaa lukea kahvikupin ääressä lehteä, kuin rempata oikeasti. Unelmallista viikonloppua kaikille!





Vessanseinä. 
Country homes and interiors, Sköna hem, Lantliv, Shöner Wohnen.
Beautifull pictures, lovely ideas for decorating, stylish owners. I love to read these magazines by the cup of coffee.  Easier  than renovating or choosing new wallpapers.  But sometimes I get an impression that people think it would be time for me to move from dreams to action.
Yesterday two men drove to our farm. They were wearing totally black clothes and it took me a while to understand that they were salesmen, not robbers. They asked politely, how old our main building was and if the roof was original. I told them it really was original, built in 1981. The younger man stated that he was born that year. Some motherly /cynical thoughts came to my mind, but I decided to keep quiet, because the robber-option was still in my subconscious. Bravely they tried to keep on chatting, but to meet my kind of rough womanhood would be hard even to gangsters, so they decided to drive on.
This was not the first time to hear a tip how to fix our home. Once my guest cried badly as soon as she went to the toilet. I tried to recall the place of the crowbar to help her out through the broken door, but there was no need for tools. “How retro!! This will soon be so trendy that you don´t have to change these wallpapers!”
 I never had any intention to change them in the first place.
Several designers who have seen my living room have talked about this Scandinavian white style (?!) This week I noticed that white sofa was regarded as an icon of the middle class living. Do not know about our social class status, but oils and Vaseline dictate our home interior colors and I am not talking about cosmetics. I rather sit down when I wish to, than first think if something gets dirty. So motor oil brown shall be my color.



maanantai 7. marraskuuta 2016

Silent night ja ikäriisi, melkein



Kiinalaiset herättivät minut taas aamuyöllä. Tässä iässä yöt…tai no palataan tuohon lopuksi, mutta internetin ihanasta maailmasta olen löytänyt lentokoneiden reitit ja ne ovat todella kiinalaiset, jotka kanttaavat tässä meidän kohdalla etelään aamuyöllä. Toivottelin hyvää matkaa.
Aloin sitten kahvin keittoon ajankuluksi ja yritin tähyillä tähtiä, mutta laskettelukeskuksessa on aloitettu lumetus ja jääkidepilvestä loistavat rinnevalot sotkivat näkymää. Eipä käy kateeksi, jäätävä tuuli ja vinkuvat lumitykit. Pitää olla sissi, joka sitä työtä tekee.  Naapuristakin kajasti valoa ja arvasin talonväen pian nousevan leivinuunin lämmitykseen.
Navettatelkkari näytti kuvaa lokoisasti torkkuvista hiehoista.  Yösyöpöt Mymmeli ja MariAnne kohtasivat käytävällä ja eivät meinanneet mahtua ohittamaan (kolme metriä leveä paana). Rekkucorgi oli kaatunut makuuhuoneen matolle ja kissa vetäytynyt saunan lauteille (kannettu sinne kipakasti yöllä, kun tuli remuamaan sänkyyn).
Niin tässä iässä… viime viikot minulle on vakuuteltu, että nivelrikot ja selkärankareumat ovat ihan jees tässä iässä. Aloin eräänä repaleisena yönä kyseenalaistamaan meille syötettäviä ajatusmalleja ihan urakalla. Yksi oivallus oli, että tuo ikähomma ei ihan täsmää kaikkien kohdalla. On vanhoja nuoria ja nuoria vanhoja. Entäpä jos eliniäksemme onkin tarkoitettu 120 vuotta! Lapsuus kestäisi ensimmäiset 30 vuotta, nuoruus kuuskymppisiin, aikuisuus ysikymppiseen ja vanhuus siitä eteenpäin.  Häh, eikö helpotakin paljon!  Jos mietin, että vanhuuden alkamiseen on vielä neljäkymmentä vuotta, eivät kolotukset tunnu niin dramaattisilta. Jospa tällä asenteella taas uuteen päivään.


One day I tried to get a nice video for a silent forest project and it took time and patient. Lorries, snow guns on the slope, dogs barking. Ok, I was too near ski resort, so the noise was forgivable.
Silence is overrated. It is nice to stay in a silent forest, but soon you start to listen to the micro sounds. It is in your backbone to be aware and escape if something odd turns out.
Last night a jumbo jet woke me up at night. We are in the middle of nowhere, but the Chinese curve to south over our peaceful village.  I already know their route, so I wished them a good flight and started to cook a cup of coffee.  Ski resort keeps on snowmaking round the clock, so the stars were behind the icy cloud and the scenery was orange by the slope lights. It was freezing and I admired men who had to work in the night.
Even animals were awake. Most heifers were lying down, but Mymmeli and MariAnne had been on night snack and were arguing how to pass on a corridor (3 meters wide). The cat had been carried to sauna earlier in the night (after visit to our bed) Not hot sauna this time, but less could he care, he sleeps there even when it is hot, only steam from the stove makes him move. Only Rekku the corgi had fallen to the bedroom carpet in the evening and was still in the same position.
My backbone has been lately examined and signs of rheumatism and osteoarthritis were found. I was somewhat surprised but the doctors said it was no wonder in my age and work. What age? During these less-silent nights I have developed a new theory of age. What if we are supposed to live 120 years?  In that case I am still young.  In the news was introduced a newlywed couple, 91 years old both!  With this attitude to the new day :)