Käsittämätön aika

Jos elämä ei tunnu tarpeeksi hankalalta, niin senhän voi tehdä hankalaksi, vaikka kirjoittamalla metsistä tai susista. Niin, että elkää nyt ottako ”tunteela”! 

(Niin kuin käskisi).

Istuin aamupalalla ulkomaisten ystävien kera ja he halusivat tietää, mitä teen raivaussahan kanssa metsässä. Kerroin, että kun puut on istutettu, menee parikymmentä vuotta ja siellä pitää tehdä tilaa, ettei kasvu kärsi. Parikymmentä vuotta siitä, niin päästään harventamaan ja saadaan jo myytävääkin puuta ja taas reilu parikymmentä vuotta, niin voidaan taas uudistaa koko kuvio. Tyärimmeinen huokaisi, että satsölongtaim. Että niin pitkä aika!

Joskus aivoissa ihan tuntuu, kun oivalluksen käämit osuvat kohdakkain ja niin nytkin. Olin juuri hikihatussa tuskaillut kolme-nelimetrisessä pöpelikössä, että vastahan tämä istutettiin ja penskat iskivät kurahousuissaan omia taimiaan maahan. Meidän aika on eri kuin toisella puolella maapalloa kaupungissa.Eikä se johdu aikavyöhykkeistä, vaan elämäntavasta.

Kun me kylvämme siemeniä peltoon, istutamme kalaa järveen tai puita aukolle, kestää asioilla tapahtua vähintään yksi kasvukausi. Isommilla asioilla jopa vuosia. Ja se on ihan ok. Elämä on näin. Äkkiähän tuo käy. Suvut, jotka ovat eläneet täällä vuosisatoja, kelluvat ajassa, jossa menneisyys ja nykyisyys limittyvät. Joskus joudun itsekin kysymään tarinankertojalta, että minäs vuonna tuo tapahtuikaan, kun tarina kuulostaa ihan eilisenpäiväiseltä, mutta onkin jostain seitsemänkymmenen vuoden takaa. Ja oma oleminen on vain osa luonnon kiertokulkua, olet ehkä kuudes Lassi tällä mäellä tai kolmas Johanna meidän suvussa. 
 

Me luotamme luontoon. Aina on metsässä ja metsästä eletty, on tehty savottaa, on marjastettu ja metsästetty ja metsä ei lopu. Vaikka et edes jaksaisi istuttaa tai hoitaa, metsä huolehtii itsestään ja sinusta. 

On meilläkin suojeltua metsää, mutta metsällä on meille henkistä arvoa, vaikka se olisi talousmetsää. Minua kylmää suojelukiistoissa lausunnot, joissa talousmetsän sanotaan olevan menetettyä, retkeilylle arvotonta tai raiskattua.  Suomalaisten metsälähtöinen hyvinvointi, virkistys ja taloudellinenkin tulee suurelta osin sieltä talousmetsästä. Että näin. Suset (sanoo kainuulainen)  jätän nyt toiseen kertaan.

This will be difficult to understand. Sit down, relax, and forget the time.

I had breakfast with our foreign friends and we talked about forests. I had been clearing a wood lot and they counted how many years is the period from a recently planted forest to logging. It takes about 20 years to the first clearing, another twenty years to the first real thinning (some wood to sell too) and 20-30 years to clearcutting and new planting. Such a long time, they said!

Time?

Our time is not defined by this modern society. It is not the same as in busy towns or quarter year business. We farm our fields and plant trees and it takes at least a whole growing season to see some results, usually years. Past years and decades and present time are overlapping. Old stories sound like they happened yesterday.

Your life is only a part of the circulation. And if you plant a tree, you know it will be your children and grandchildren who will wrap they arms around it and they will still remember you. And the stories about grandma and great-grandfather. It is not a long time to us. We see through it.

Forest conservation is in headlines here once again. I heard someone to claim that an economical forestry makes the forest ugly, worthless and impossible to be used for recreation.  I disagree. We live in the forest, we thank our life for it. Log, berries, mushrooms, hunting, sleeping over night by the campfire, all in the usual forest, not protected. We trust the nature. We trust forest. It doesn’t need us, but it lets us live here and use it. And it takes care of us. It keeps on growing, with or without our help. It takes time, but this time is slowly time. Nature’s time. Transparent. Quick. The future is already here.

Kalastajan paradoksi

Kalastus lienee ainoita tapahtumia, jolloin voi säädyllisesti keskustella naapurin miehen kanssa alushousukertuuksistaan.  Suuntasimme lankomiehen kanssa verkoille tänä aamuna ja veneen perässä vesi oli jäässä ja välihousut todella tarpeen.  Tässä on vielä aikaa palelluttaa kankkunsa, sillä hirvenmetsästys ei vielä ole alkanut, puolukat alkavat olla pakkasessa ja pyyntivietille pitää jotain käyttöä keksiä.

Soutajan osa ei tässä tapauksessa ole perinteisen hankala. Vaikka olen aika hyvin oppinut kainuun kielen, on minun lappilaisen kalastussanastoni ja verkkomiehen sanaston välillä ylitsepääsemätön kuilu ja hän käsittää olla komentelematta minua. Minä taas en sano mitään, sillä kahdenkymmenen vuoden kokemuksella tämän suvun miehet eivät joko kuule tai ole kuullakseen.

Olen lukenut tässä Markku Ojasen Onnellisuuden paradokseja ja tuo paradoksaalisuus onkin jännä juttu.  Varsinkin sen onnen suhteen.  Japanilaiset  ovat onnellisia päästessään marjametsiimme ja maksavat siitä. Thaimaalaiset taas ovat onnellisia päästessään marjametsiimme ja keräävät sieltä tuloja. Kalastajalle saalis tuo onnellisuutta. Toisaalta Kemijoen virrassa verkonsoutajaksi oppineena olen jotenkin aina tyytyväinen, kun saalista ei tule ja venettä ei tarvitse siulatessa pitää kalanirrotuksen ajan paikallaan.

Saalistako? No, yksi siika. Pieni. 

One (and only?) decent occasion to talk about your underwear with a man, who is not your husband, is fishing trip. I was better prepared this time, when we went to check fishing nets with my brother-in-law. The water in the boat was frozen and I was happy to wear extra tights.

They say that the rower never gets praise, but in this vessel this is not a problem.  My fishing vocabulary is from my childhood village in Lapland and he knows that it is a mission impossible to command me.  And I usually keep quiet too.  Twenty years in this family and I know that these men usually can´t hear or they won´t listen to.

Professor Markku Ojanen has written a lot about happiness. I am reading his thoughts about paradox of happiness. He opened my eyes to see these funny and irritating incoherencies.

I noticed that Japanese pay for a berry picking trip to Kainuu to get happy. Thai is happy to get money  for the berries picked from the Kainuu forest.  Fishermen are happy for the good catch. I am happy for no catch too.  I learned to row on Kemijoki-river, where it was sometimes hard to keep the boat still in the flow during the fish was loosen from the net. Easy rowing with no fish and the joy of sunrise,  fog, birds singing and fresh air, this is happiness for me.

Oh, one whitefish. Tiny. 

Ojanen Markku (2015). Kaikki on hyvin juuri nyt. 100 paradoksia onnesta. Minerva kustannus.

Suojeltuja juttuja

Kirjotappa jottain asiallistakin joskus, sanoi muuan ystäväni. Toinen taas muotoili nätisti, ettei aina löydä kirjoituksistani sitä vitsiä. Tällä kertaa kopsaan tähän verkkotehtävän, jota väännän täällä pimenevässä kevätillassa, sillä päivä on mennyt kylillä ja Mustarindan helajuhlissa humputellessa. Olen talven päkertänyt Turun avoimessa yliopistossa ympäristötieteen perusopintoja. Tällä kertaa oli tarkoitus kertoa läheltä löytyvästä suojelualueesta ja sen merkityksestä. Nämä ovat sellaisia pikku välipalahommia, joilla herätellään ajatteluamme. Sitten porukalla ruodimme näitä läpi. Lopullinen tieto-oksennus on kurssista sitten essee tai tentti. Ihan mielenkiintoista on ollut. Jaa että missä tässä on vitsi? Huumorintaju taisi loppua jo siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että olen kurssilla ainut joka on joskus tappanut nisäkkään, kaatanut kuitupuun ja käyttänyt kasvinsuojeluaineita. Että ei muuta kuin nokka kohti uusia vastoinkäymisiä ;)

Paljakan luonnonpuisto

Niin Puolangan, kuin Hyrynsalmenkin puolella vaara-asutus on syntynyt 1600-luvulla. Jo sitä ennen alueella on ollut pyyntikulttuuria ja lappalaisasutusta. Kaskiviljely on jatkunut pitkälle 1800-luvulle ja niittytalous 1900-luvun puoliväliin asti. Paljakankin reheviä maita on kaskettu, mutta kaskeamisen jäljet ovat jo pääosin hävinneet. Metsien savottatyöt eivät ole juuri Paljakkaan ulottuneet ennen suojelua.

Metsistä suurin osa on tuoretta kangasta, kuusikkoa. Kolmannes alueesta on erilaisia suotyyppejä karuista rahkarämeistä saniaiskorpiin. Paljakasta löytyy lähdeperäisiä puroja, lähteitä, saniais- ja suurruoholehtoja. Kasvillisuuden lajikirjo on sekoitus pohjoisia, eteläisiä ja taigalajeja. Paljakassa asustaa monia uhanalaisia lajeja. Lajistolistaa löytyy ympäristö.fi sivun Paljakka ja Latvavaara osiosta. Meille paikallisoriginaaleille Paljakan suurpedot, liito-oravat ja pohjansinivalvatit yms. ovat tuttuja ympäröivistä talousmetsistäkin.  Puiston itälaidan metsästäjät kertovat hirvien käyvän metsästysaikaan yöllä talousmetsätaimikoissa syömässä ja päivisin menevän piiloon luonnonpuiston alueelle metsästystä pakoon. Liekö totta vai tarua.

Paljakan arvo näin maallikolle on tietysti vanhan metsän suuri osuus. Ympärillä olevat talousmetsät on voimakkaasti hyödynnetty ja kuuden kilometrin polku, jolta ei toki luonnonpuistossa saa poiketa, on ikkuna luonnontilaiseen metsään. Paljakka on rehevyydessään mielenkiintoinen vähänkin kasveja tuntevalle, saati sitten sienistä ja käävistä kiinnostuneille. Paljakassa on ympäristönäytepankki, jonne on keskitetty Metlan (nykyisin Lukea) tutkimusnäytteiden säilytys. 

Alueen retkeilyreiteiltä on yhteys Paljakan luonnonpuistoon. Esimerkiksi UKK-reitti ja Köngäskierros vievät  läheisille muille luonnonsuojelualueille, jotka toki ovat pienempiä.  Läheltä löytyy myös laajahkoja Natura-alueita.  Paljakan luonnonpuiston arvo paljastuu tutkijoille selvemmin, kuin meille asiaa tuntemattomille. Makuun pääsee lukemalla esimerkiksi Paljakan luonnonpuiston kasvillisuus-raportin (Kaikkonen K. Metsähallitus 1987). Olisi mielenkiintoista tietää, minkä verran ne hirven veijarit ja muut eliöt hyötyvät luonnonpuistosta ja missä suhteessa sen ekologia vaikuttaa ympäröivän arkimetsän eliöstöön, saatikka onko Kainuun suojeltujen ja Natura-alueiden välillä millaisia yhteyksiä.

Luke (2016). Paljakan tutkimusmetsät. 5.5.2016. http://www.metla.fi/metsat/paljakka/index.htm

Luontoon.fi. (2016). Paljakan luonnonpuisto. 5.5.2016. http://www.luontoon.fi/paljakka

Luontoon. fi (2016). Paljakan reitit. 5.5.2016. http://www.luontoon.fi/paljakka/reitit

Metla.fi (2016). Metla-Ympäristönäytepankki. 5.5.2016. http://www.metla.fi/metsat/paljakka/ympanp/ympanp.htm

Ympäristö.fi (2016). Paljakka ja Latvavaara. 5.5.2016. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Paljakka_ja_Latvavaara%286945%29

This wiesel visited yesterday the garden shop, where I work at the moment!

Today I am too tired to translate this, but it tells about Paljakka nature reserve near my home. I have been studying environmental science all winter. This kind of home works are to be discussed in the net with our group. This time I copy it here, because one of my friends told me to write something serious! Well, it is a pity, that protecting nature seems to be a very serious thing. My relation to nature is cheerfull, happy and understanding. I hope that we will not forget our right to be a part of the nature too. Maybe mining, forestry and industry have a lot to do to keep nature clean, but stainless steel is a nice thing to use, if you need cancer operation. (My experience ;))

Sound of silence

Tästä tulee piiitkä tarina. Sillä kielestä ulos vedetty emäntä on ollut bloggaamatta pari kuukautta ja  maalla ei edelleenkään ole hiljaista ja rauhallista.

Meillä oli viikolla vieraita, jotka halusivat kuvata näyttäviä vaaramaisemia.  Soittelin naapuritkin siinä hötäkässä läpi ja ajelimme vaaranlaelta toiselle. Muuan naapuri ei vastannut, mutta soitti illemmalla takaisin. Ihan selville en päässyt, olivatko ne tekohampaat olleet latautumassa ja kännykkä vesilasissa, mutta  kainuulaisella tolokkuudella hän ilmoittautui paikallaolevaksi.  Tekareita ei edelleenkään ollut löytynyt . Puolen tunnin puhelun jälkeen tuumasimme, ettei me mistään samaa mieltä olla, mutta raatia riittäisi.

Poiketessamme toisessa naapuritalossa, jututin reipasta eläkeläistä, joka tiiraili katon harjalle. Metallinen tuulikukko siellä yritti kertoa tuulensuuntaa. Naapuri puksahti, että jos tykkylunta liiaksi kertyy kukkoon, hän ravauttaa sitä pienarilla, niin kyllä lähtee. Minä niin rakastan näitä ihmisiä!

Eihän me sumulta mitään vaaramaisemia nähty, mutta meille maalaisille oli suurta hupia vieraista. Kaupunkilaisten arvostukseni nousi välittömästi, kun he ihan omatoimisesti kahloivat tunkion laatalle zoomailemaan etelänpuolen laaksoon. Siunatuksi onneksi lantala täytti eu-vaatimuksensa ja kengät säilyivät kuivina.

Naapurikierroksella juttu siis pyöri tuulivoimassa, sillä tuohon lähivaaraan on suunnitteilla kahdeksan myllyä. Kirjoittelinkin tästä jo muinoin tämän linkin tekstissä. 

Asioiden käsittelyssä on pieni ero muualta tulleiden ja paikallisoriginaalien välillä. Rauhalliset ja pidättyväiset kainuulaiset puristelevat nyrkkejään taskussa, tekevät valituksen ja jos oikeus ei toteudu, seuraava aste on käräjillä. Me muualta tulleet louskutamme leukojamme , pelottelemme, maalailemme, etsimme todisteita ja lopuksi päätämme, ettei me enää leikitä teidän kanssa. Tälläkin kertaa olemme saaneet aikaan enemmän melua, haitallisia terveysvaikutuksia ja kiinteistöjen arvon alenemista tällä kohkaamisella, kuin tuulimyllyt ikinä tulevat aiheuttamaan.

Lappilaisen lukioni rehtori oli kunnanvaltuutettu ja ainoa oppitunti, minkä hän luokallemme piti, on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. En edes muista, oliko hän Vuotoksen kannattaja vai vastustaja, mutta se oli siihen aikaan kuuma aihe ja hän kysyi, mitä mieltä me opiskelijat olemme siitä. Ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun paljastui, ettemme olleet muodostaneet siihen kantaa pienissä päissämme. Lopputunti menikin sitten siihen, kun saimme korvamakkeata siitä, kuinka tällaisten nuorten takia olemme matkalla kohti perikatoa.

Olen itse, varsinkin tämän syöpähässäkän jälkeen, tullut siihen tulokseen, että elämä on ihan helvetin lyhyt. Elämän tarkoituksenhan toki selvitin jo sen filosofien kirjoituskilpailun aikaan (hehheh), mutta hällä väliä, tarkoitusta tai ei, kannattaa kuitenkin elää ne hetket, kun henki pihisee. Ja mieltä kannattaa olla. Aina muistetaan lytätä reipas kapitalistinen asenne pehmeästi sillä, ettei siinä viimeisessä kaavussa ole taskuja, mutta arvatkaapa muistetaanko ihminen mielipiteistään ja temperamentistaan!

Taskullisten kaapujen omistajina niin paikalliset ja me muualta tulleet olemme sekä puolesta, että vastaan ja joku jopa päinvastoin, sillä takkinsa on helppo kääntää, jos taskut meinaavat jäädä tyhjiksi. Itse asiassa mielipide ei aina korreloi kyllä taskujen tyhjyyttäkään, jolloin voi kysyä, onko kyse tyhmyydestä vai todella intohimoisesta mielipiteestä. Tuulivoimaa edeltävissä pyörteissä on nimittäin kauhalla annettuja rahoja jätetty ottamatta lusikallisen takia vanhoja etuja ja kauhallisista osattomaksi jäävä talous (me ollaan väärällä puolen vaaraa bisneksen kannalta) puolustaa tuulivoimaa.

Mutta näiden elämänvimmaisten naapurien lisäksi arvostan juuri sitä, että kerromme mielipiteitä, keskustelemme, otamme selvää, etsimme totuutta ja jos emme löydäkään, olemme silti jotain mieltä. Sitä kutsutaan elämäksi! Hyvää tuulta päiväänne!  On muuten hyvä tuo Simon ja Garfunkelin kappale.

Myllyjä Iissä.

After all that stuff I`d like to say, that take a google translation.  But I guess it will mix everything up and in the end you will wonder if the dentures ever existed and why our neighbour was shooting windmills as his hobby.

The sound of silence is the point in this story. Eight wind turbines are planned to be situated to our village.  And the other point is, ” Cogito ergo sum”.

At first take a glimpse to the everyday life in our village. The other day I got visitors from Oulu. Photographers wanted to find some magnificent hills and we drove around the village in the foggy weather. The only visible object in this challenging weather was the ski resort and the lights in the slope.  During the ride, while guests were taking photos, I chatted with neighbours about the windmills. One of them had an old-fashioned iron weathercock on the barn roof. The rime is really a problem on these contours, but this nice old chap had a genius solution for the winter time. If the cock was too frozen to point the wind direction, he would shoot it with a small-bore riffle.

The other neighbour phoned me in the afternoon. Dentures had been in the charger and the mobile had been in the glass of water, or the other way round, and my call missed. Anyway, we talked for a half an hour and finally we noticed that we disagreed about nearly everything. It was ok, but we had to stop our inspiring discussion, because of the (still) missing dentures. I just love these people!

We were inspired by the wind power that day. These are the times, when the local council will decide about the zoning plan for the wind turbine area. Characteristic to the democracy is that you can vote, even if you don´t know anything about the matter.  In the long run, despite of the lobbying, we get results, which we can live with.  But to vote is important. The headmaster in my college was a councilman and (somewhat surprising, when comparing to councilmen nowadays) he was a wise and thoughtful man. In those days there was discussion about a huge dam project for energy production in Lapland. He was shocked to find out that we young students hadn´t even payed any attention to that kind of matter in our society. Today I agree. If enough people are interested, discuss, search for the truth and even if we don´t find it, it will produce good solutions. At a personal level you have such a short life to live, considering the fact that you have no pockets in your last dress that only that matters is to live, to feel and to do things that make matter. Descartes said it,” I think, therefore I live.”

In our village thinking and living is safe and sound. So much noise has been kept to support and oppose the wind mills that the mills themselves will never reach such an influence. The most exciting point in this local debate is that you cannot guess the opinion of the individual by ones ownings, benefits, backround or education. And to change the opinion during the game is allowed. Happy winds-day to you all! Keep on thinking! And listen to Simon and Garfunkel’s Sound of silence.