Sotepark

Minua ei saa Powerparkkeihin millään. Siellä laitteissa oksettaa, väsyttää, tulee kiukkuiseksi ja menettää rahansa. Menetänköhän hienon elämyksen? Nou hätä, sama hoituu syrjäseudun terveyspalveluissa rällätessä. Tässä muutama selviytymisohje, jos satut joutumaan päivystykseen tai sairaalaan.
1. Ota eväät.
Viiden tunnin odotus ei ole kummakaan. Tuskin osut paikalle sairaalan kahvilan aukioloaikaan.
2. Ota kaikki sairauteen liittyvät paperit mukaan.
Tietojärjestelmät eivät pelaa yhteen. Tutkivalla lääkärillä ei ole harmainta haisua, mitä sinulle on tehty viime kuukauden aikana muissa terveyspisteissä.
3. Opettele latinaa.
Vanhat lääkärit eivät puhu latinaa. Nuoret lääkärit puhuvat latinaa. Et sinä niitä ymmärrä kuitenkaan, mutta voit heittää jotain latinaksi, noin niinkuin ironian vuoksi. "Extra ecclesiam nulla salus" käy hyvin! Ainut mitä jäi lukiosta mieleen.
4. Luovu arvokkuudestasi.
Sinut voidaan laittaa mm. paaritaksilla toiseen sairaalaan. Makaat liikennevaloissa ikkunantasalla farmariautossa ja mietit, onko autossa tummennetut lasit. Ja olet onnellinen, että jalat eivät ole menosuuntaan. Ja yksityisyyttä ei mordorin luolissa sitten ole.
5. Pidä yhteyttä ystäviin ja omaisiin.
Mitä suurempi sairaala, sitä epätodennäköisempää on, että saat jonkun juttelemaan vuoteesi viereen.

Rintasyöpäkamuille  ja muillekin iloksi kuitenkin todettakoon, että hienon uusiorinnan osasivat tehdä ld-kielekkeestä ja ilman silikonia onnekseni, sillä tulehdus vei minut vielä uusintaleikkuuseen. Nyt kotosalla taas toipumassa. Koen, että kehoni korjaaminen on hieno juttu fyysisesti ja henkisesti! Etteenpäin, siskot! Laittakaahan viestiä, jos jokin mietityttää, ihmetellään yhdessä.

Kuntoutusryhmä

5 tips how to survive if you need to go to hospital in periphery:
1. Keep snack in your handbag. Hospital Cafe is rarely open. After 5 hours waiting, you´ll bless me.
2. Keep the papers in your handbag. The information systems in different hospitals are separate. They have no idea about your treatments.
3. Keep dignity in your handbag. And don´t take it out. There is no privacy in public hospitals and transports.
4. Keep your loved ones in your handbag... Well no, but huge, central, efficient hospitals mean surprisingly more hurry to the staff and it is not likely that you´ll get someone to talk to.
5. Keep this in mind: "Extra ecclesiam nulla salus" Not for its message. It is a nice touché, when young doctors show off their Latin skills and you don´t understand a word. And this was the only latin sentence I remember from the high school.

Yes, as you noticed, I have had an awful two weeks with an inflamed back. But after all I am happy owner of a new breast from ld (no silicones were needed!).

Oodi potulle ja rakkaudelle

"Alahan sää keittään niitä pottuja!"
Tällä lauseella sai huonekaverini Oyssissa liikutuksen kyyneleet silmiini.
Hän lopetteli puheluaan miehelleen ja tässä lauseessa on kaikki. Siis ihan kaikki!
Siinä on peruna, tuo pääruoka, joka menee voin kanssa vaikka siltänsä, jos ei satu olemaan kalaa tai lihaa höystöksi. Pottua osaa viljellä ja keittää kuka vain ja se on oikeasti ravitsevaa ja edullista ruokaa.
Siinä on myös rakkaus. Vuosien liitto, luottamus toisen osaamiseen, koti-ikävä tuttuun päiväruokahetkeen ja ääneen lausumaton toive, että vielä me yhdessä syödään pottuja.
Joo...nyt ei pysty taas jatkamaan, kun itkettää ihanasti. Lämpimät terveiset huonekavereille!

I was lying in the hospital for a week and we had such an emotional week with my two room mates. We laughed and cried and talked about all the matters with no shying. Well, we were all cancer patients.
One day the lady next to me finished up the telephone call to her husband. She said something which shows more love than any oath of love.
"You´ll better start cooking potatoes now, dear!" There it is. A years long marriage, trust to his skills, homesickness and the hope, that they will cook some potatoes together again. And of course the reverence to potato! Easy to grow, cook and eat even without meat or fish, only some butter to flavour. Yes, I am crying again :) Best wishes to my room mates!

Alastonkuva. Naked.

Joo, vuosien blogikokemuksella tiesin, että klikkaat itsesi tänne tuolla otsikolla. Hih, tervetuloa! Sallikaa hulluille huvit ja tosikoille mankelointi ( oma arvioni mankeloinnin autuaaksitekevistä vaikutuksista).  Koska pienillä kylillä tiedetään kaikki kaikista jo ennen kuin mitään tapahtuukaan, niin hops, yllätänpä kanssaihmiset jo edeltäkäsin. Tällähän ei ole silti vaikutusta siihen, kuinka tarinat kehittyvät kulkiessaan. Minunkin on kerrottu vuosien varrella eronneen, karanneen ja kuolleen.
Media tuntuu olevan tällä viikolla täynnänsä tissejä ja syöpää. Omakohtaista kokemusta on näistä kummastakin. Kesäsuunnitelmat menivät taas uusiksi, kun riemukseni sain ajan leikkuulle.
Parin vuoden takainen syöpähoito vei minulta siis toisen rinnan. "Jouti koirille!", sanoi ihana kuhmolainen huonetoverini Oyssin potilashotellissa. Olen siitä lähtien kulkenut irtosilikonilla täyttääkseni naisenkuvatuksen tunnusmerkit. Paitsi niinä aamuina, kun silikoni unohtuu liivintaskusta ja tunget jossain huoltsikan vessassa käsipyyhepaperia maitorauhasen muotoon. Herrekyy, jos vessoissa on valvontakamerat, niin on vartijoilla hupia kerrakseen!
Nyt fysiikka ja mieli on valmis uuteen. Sytostaattihelvetti unohtunut ja sädehoidosta muistona vain tumma iho. Kirugit ovat viiltävän nokkelia ja suorapuheisia. Sanoin viime vuositarkastuksessa, että annan nyt luvan vähän tuunata tuota tissivarustusta. Kirurgit arvelivat, että se vaatiikin jopa pientä laittoa tuollaiselle riipparinnalle! Selästä siirretään lihas eteen ja kummankin teoksen alle silikoni. Silikoniblondi siis. Jes.
EDIT 2017: Loppujen lopuksi saatiin selkälihaksesta rakenneltua kaikki ja minuun ei tarvinnut laittaa muovia ollenkaan. Ihan olen oma ruttuinen itseni siis :)

I already know what kind of headline brings readers :) Welcome, and hope I won´t disappoint you!
In these little villages you must accept that good gossips seldom have any true facts. And if you are the star of the story, just be happy, if your name is written and pronounced right. In my case even the name is usually wrong.
During the years I have been run away, divorced and dead in those village stories. This time I´ll let the news out by myself. This won´t ensure the result! After a week it will be great fun to read messages in Facebook..."are you dead or not..."
This week the media has been all tits and cancers. I am familiar to both of them. Two years ago my breast was cut away, because of a cancer. After that my feminine appearance has based on the silicone prosthesis in the bra pocket. Or to the paper towels, on those mornings, when I forget the silicone home :) 
Now my body and mind is ready to new. The chemotherapy is a weak memory and radiotherapy just left the dark skin. Surgeons are charmingly outspoken and when I told them, that I am ready now for the little fix to my breasts, they told it will rather be a good renovation to my kind of saggy breast. And now I have a day for an operation! Yes, I am afraid, but so so happy too. They will move a muscle from my back to front and both breasts will get an implant. The first silicone blond in this village! And this time I don´t even care if my name is written wrong :)

Tarvitsetko metsähetken?

Ihana ihminen, joka kysyi minulta tänään, etkö koskaan väsy! Olin kalkattanut viikonlopun metsäihmisten kanssa ja viikolla jo menossa sinne ja tänne. Alitajunta tai jokin minussa siirteli koparoitaan levottomasti ja koputteli tajunnan ovella.  
Ei, en väsy heittäytymiseen, ihmisten energioissa soljumiseen keskustelun lomassa enkä tarinoihin, jotka kietoutuvat ennalta-arvaamattomasti toisiinsa ja yllättäviin kohtaamisiin. On onnea löytää kainuulaisen metsän keskeltä ventovieras, joka tuokin terveisiä vanhalta kotikylältä tai löytää sielu, joka uskoo, että kärrytien mutka on minulle tuttu entisestä elämästäni.

Mutta ihminen kaipaa räytymispäiviä, mitään aikaansaamattomuuspäiviä, hiljaisuutta, yksinäisyyttä, aivojen nollausta. Niitä hetkiä, kun aivojen toiminta on niin vähissä, että telkkarisarjassa päähenkilö julistettaisiin kuolleeksi. 
Menen järvelle, soudan joen luusuaan, soudan itseni ulos yhteisöstä. Saunon, kiehautan vereni järven viileydessä ja palaan taas uutena. 

Heittokuvia pokkarilla :)

Your body and mind knows your needs. We just cannot listen to ourselves. I knew at the very moment, when she asked me today "are you never tired?" that I need a moment of deep rest. So deep that my brains will almost stop and refresh. 
I love long discussions and swimming in the energies of people. I love the moments, when the story, after many tangents comes back to the first crossroad. I love how easily soul mate believes your further life`s memories. And meeting the stranger in the woods, who surprisingly brings greetings from your childhood village.
But I need silence, uneventfulness, leaving back civilization.
 I will go to the lake, swim in the coldness, which will boil my blood, stay in sauna, leave the people, thoughts and thinking and when I come back I´ll be new again.

Tai ootteko koskaan te painaneet pään kesäistä nurmea vastaan....

Viikko sitten kävelin Oysin ovesta ulos, soitin miehelle ja ryhdyin märisemään. Sitten soitin äidilleni ja itkeä turuutin lisää. Ja parhaille kavereille ja taas vollotin :) Ihan silkasta helpotuksesta! Viimeinen sädehoito!
Kiitokset kaikille tuestanne tänä talvena! Ja lääkäreille ja hoitajille! Merkillinen olo! Hurjan onnellinen ja silti epävarma, että osaanko enää elääkään normaalisti.
Ja mitäpä tästä hässäkästä opin? No, en yhtään mitään. Luonteeni ei jalostunut yhtään, häslään, tuittuilen, tuhlaan aikaani, olen huolimaton. Mutta elän. Joku sanoi, että pitäisi odottaa jälkitarkastukseen, ennenkuin intoilee! Ehei, nyt on aika intoilla, joka päivä, aina kun vain vähänkin jaksaa, sillä sen kyllä opin, ettei huomisesta voi olla ihan varma...

Lukekaapa joskus Hymyilevä Apollo kaikessa rauhassa. Tätini aikanaan lausui sitä uudenvuodenjuhlissamme. Aivan uskomaton runo, energiaa täynnä!

When I left the hospital a week ago, I phoned my husband and started to cry. Then I phoned my mother and started to cry. And my two best friends.. and started to cry. I was so happy! No more cancer treatments! 
Thank you to everyone for your support! And thank you to the doctors and nurses! Someone told me to wait till the check-up, before I celebrate. No, I want to be happy now, because the only thing I learned during the winter was, that you never know about the future.

12 000 syytä olla onnellinen

Suomalainen käännös Barbara Ann Kipferin kirjasta ilmentänee suomalaista mielenlaatua nyysimällä parituhatta onnellisuussyytä jo heti kättelyssä pois alkuperäisestä tekstistä :) Tämän hauskan sanakokoelman avulla olen yrittänyt täyttää viime syton jälkeisen väsymyksen nollaamaa mieltäni positiivisilla mielikuvilla. Syöpähoidot ovat ihan syvältä ja maalla sairastamisen voisi lisätä siihen samaan rakoon, sillä täällä tarvitsee toisten tukea koko ajan, toisin kuin kaukolämmön ja lähisiwan viereinen asukki.
Listaanpa kuitenkin hyviä puolia tästä peräkylällä kitumisesta:
1. Hiljaisuus. Paranen hiljaisuudessa. Ei liikenteen melua, ei autontorvia, ei hälytysajoneuvoja.
2. Pimeys. Jos ei yöllä laita valoja, voi juoda kuumaa kaakaota villahuovan sisällä kuun, tähtien ja revontulien valossa. Tai pilvisenä yönä pilkkopimeässä. Karhumaista, lohdullista, voimaannuttavaa.
3. Puhdas ruoka. Kun harvemmin jaksaa raahautua kauppaan, tulee syötyä lähiruokaa. Itsepoimitut marjat, itsekasvatetut kasvikset, nam.
4. Ulos voi mennä ryysyissä kuin ryysyissä. Hiihdin pellolla kakskytvuotta vanhoilla suksillani ja navettatoppakamppeissa. Ei mahtanut haitata ketään:) Ja ilma on puhdasta. Parantavaa:)
5. Linnut. Kun on tosi heikossa kunnossa, voi kuitenkin katsella lintulaudan vilskettä.
6. Tilaa. Killi tulee ja menee niinkuin haluaa (osaa avata itse ulko-oven). Jos se ei satu kenenkään haulikonkantaman päähän, on tämä helppoa lemmikinpitoa.
7. Puuhailu. Voimien mukaan voi siivota, kokata, lämmittää uuneja, hakea halkoja, tehdä lumitöitä, rapsuttaa hiehoja, maalata potkuria tai vaikka hakea katajia maljakkoon. Ja kun väsyy, jättää siihen.
(Kiitokset tunnustuksista, joita olen saanut ihanilta bloggaajilta! Anteeksi, etten jaksa niiden vastauksia värkätä! )

Metsämansikat, kalenterin suunnittelu, palavien takkapuiden paukkuminen....

I wonder why 14 000 things to be happy about by Barbara Ann Kipfer was translated (here in Finland) to 12 000 things to be happy about :) 
I have read this book after the latest cancer treatment, which was...PEEEP. After few days of total tiredness and dark thoughts, I try to full my empty mind with good thoughts. 
A country village is in many ways a rotten place to be sick, but I decided to list here some advantages.
1. Silence. During the weak days the best is to rest in silence; no cars, no toots, no noise of the emergency vehicles.
2. Darkness. If you don´t put on the lights at night, there´s only stars, moon and northern lights. I feel bearish and it is comforting and empowering.
3.  Pure food. I use more local food and self-grown and picked berries and vegetables, when I must stay home. I imagine it is good for my health too.
4. Outdoor activities...are available in any kind of clothes. I can ski on our field with my 20 years old equipment and my working overall. No audience. And no exhaust out there.
5. Birds. On a really bad day I can just sit by the window and watch birds and squirrels on the birdfeeder.
6. Freedom to live. Our cat comes and goes as he likes, in and out.
7. Puuhailu? What´s the word...tinkering?  Cleaning, cooking, keeping fire, fetching fire wood, snow work, scratching the heifers, picking junipers to decorate the hall, painting kicksled... and if I get tired I can just let it be.