Kalastajan paradoksi

Kalastus lienee ainoita tapahtumia, jolloin voi säädyllisesti keskustella naapurin miehen kanssa alushousukertuuksistaan.  Suuntasimme lankomiehen kanssa verkoille tänä aamuna ja veneen perässä vesi oli jäässä ja välihousut todella tarpeen.  Tässä on vielä aikaa palelluttaa kankkunsa, sillä hirvenmetsästys ei vielä ole alkanut, puolukat alkavat olla pakkasessa ja pyyntivietille pitää jotain käyttöä keksiä.

Soutajan osa ei tässä tapauksessa ole perinteisen hankala. Vaikka olen aika hyvin oppinut kainuun kielen, on minun lappilaisen kalastussanastoni ja verkkomiehen sanaston välillä ylitsepääsemätön kuilu ja hän käsittää olla komentelematta minua. Minä taas en sano mitään, sillä kahdenkymmenen vuoden kokemuksella tämän suvun miehet eivät joko kuule tai ole kuullakseen.

Olen lukenut tässä Markku Ojasen Onnellisuuden paradokseja ja tuo paradoksaalisuus onkin jännä juttu.  Varsinkin sen onnen suhteen.  Japanilaiset  ovat onnellisia päästessään marjametsiimme ja maksavat siitä. Thaimaalaiset taas ovat onnellisia päästessään marjametsiimme ja keräävät sieltä tuloja. Kalastajalle saalis tuo onnellisuutta. Toisaalta Kemijoen virrassa verkonsoutajaksi oppineena olen jotenkin aina tyytyväinen, kun saalista ei tule ja venettä ei tarvitse siulatessa pitää kalanirrotuksen ajan paikallaan.

Saalistako? No, yksi siika. Pieni. 

One (and only?) decent occasion to talk about your underwear with a man, who is not your husband, is fishing trip. I was better prepared this time, when we went to check fishing nets with my brother-in-law. The water in the boat was frozen and I was happy to wear extra tights.

They say that the rower never gets praise, but in this vessel this is not a problem.  My fishing vocabulary is from my childhood village in Lapland and he knows that it is a mission impossible to command me.  And I usually keep quiet too.  Twenty years in this family and I know that these men usually can´t hear or they won´t listen to.

Professor Markku Ojanen has written a lot about happiness. I am reading his thoughts about paradox of happiness. He opened my eyes to see these funny and irritating incoherencies.

I noticed that Japanese pay for a berry picking trip to Kainuu to get happy. Thai is happy to get money  for the berries picked from the Kainuu forest.  Fishermen are happy for the good catch. I am happy for no catch too.  I learned to row on Kemijoki-river, where it was sometimes hard to keep the boat still in the flow during the fish was loosen from the net. Easy rowing with no fish and the joy of sunrise,  fog, birds singing and fresh air, this is happiness for me.

Oh, one whitefish. Tiny. 

Ojanen Markku (2015). Kaikki on hyvin juuri nyt. 100 paradoksia onnesta. Minerva kustannus.

Onnen päälle

Sanojen merkityksistä ja merkillisyyksistä taas pari sanaa.

Niin sanalliset käänteet, kuin fyysisetkin ilmiöt ovat joskus kuin katsoisi peiliin ja sitten sen taakse. Näkee ja tietää, ettei peilimaailma sinne jatku ja silti on hämmästynyt olo. Tuli mieleen, kun isolla kädellä kallistin tyhjää maitopurkkia. Tiedätte sen tunteen. 

Katselin keittiössä läppäriltä sivusilmällä veppiseminaaria kastikepottua laittaessa ja isäntä jumittui seuraamaan sitä ihan muuten vain. Vuorossa ollut puhuja kehui yrityksensä päivitysten saaneen somessa hyvin repostauksia. Isäntä virnisti, että näillä kylillä on ennen someakin osattu repostella muiden asioita. 

Nämä hobittit  ovat vielä  niin nokkelia, että hitaammalla menee aina puoli päivää, ennekuin oivaltaa. Naapurin isäntä wotsappasi kanssani aamulla autoremontista (?!) ja kysyi, joko meidän pehtoorilla ääni flunssan jälkeen kulkee. Vastasin, että kyllä, tuossa se sohvalla teurasautoa oottaa. Naapuri tietysti, että vai on se jo siinä mallissa.

Tänä aamuna laitettiin tosiaan muutama hieho teurasautoon. Pakkasjakson ja hurjan sulamisen jälkeen oletimme eläinkuljetusoven olevan jäässä ja jumissa ja asetuimme kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa ryntäämään vasten ovea. Van ei! Jollekin fyysikolle olisi siinä selittämistä, miten energian häviämättömyyden laki menee tilanteessa, kun löydät itsesi pihalta ovenkahva kourassa. 

Kun kainuulainen astuu tellingillä laitimmaiselle laudalle, joka ei sitten olekaan naulattu kiinni tai asetettu tukevasti minkään varaan ja huiskahtaa pää edellä kenttään, sanovat kommentaattorit, että astui  onnen päälle.  Vähän niin kuin tämä Rhonda Byrnen markkinoima vetovoiman laki, jossa oikein uskomalla tavoitteensa toteutumiseen, voit saavuttaa tavoitteen. Van ei.

This morning I was chatting in Whatsup with our friend about my visit to the faraway town today. He had luckily got the ball joint for his car yesterday but he asked if my husband could talk again after a bad throat inflammation. I answered that he´s ok and lying on the sofa, waiting for a slaughterers transport. It took a half an hour to me to understand the point of his next sympathetic comment.

Wordplays and anecdotes are great. Listening to the story is like looking to the mirror. After the story you look behind the mirror, there is nothing and you are still surprised. It has something to do with energy. Energy takes you up and leaves you flying without wings. It is the same trick in physical life.

You know the feeling. When you take a milk can to pour milk to your glass. You think it is heavy and full, but the empty can make your efforts somehow ridiculous. Or when you step down the stairs and you miss the last one. The natives here say that you stepped by luck “onnen päälle”.

 This morning we decided to open the large door for heifer transport. It has been a hard winter. The raid on the entrance and the empty mind, when your expectations of a frozen door are collapsed and you find yourself on the yard.

Somehow the used energy disappears.  And the feeling is odd. Yes, I have a nice education and I know about the law of conservation of energy. But the wisdom of these Kainuu-hobbits is more relevant to these situations. The philosophy is almost like Rhonda Byrne´s idea of the law of attraction. If you can imagine, you can achieve. But the natives here know that the last part is not likely to come true.

Askeleet kesäyössä

Koska juhannus, niin liikutaan auringon, yön ja näkymättömän vaiheilla.
Ennenvanhaan Kainuussa talon vainajat odottivat hautauspäivää riihessä lepolaudalla. Aika ihana sana, senaikaisen kovan arkityön päätteeksi sai kuollut levätä. 
Meidän talon lepolauta on jo hävinnyt. Näinpä ennen. Kaikki oli luonnonmateriaalista ja maatui aikanaan "raunion " päällä. Raunio taas on kivikasa, vaikka pelloilta koottu, jonka päällä on kiva säilytellä vehkeitä, joita saattoi ehkä vielä tarvita. Siinä ne olivat kuivan  päällä, eivätkä kuitenkaan tiellä. 
Riihen hirret oli numeroitu jo tekokesänä, jolloin rakennus oli siirreltävissä. Tämän talon ikivanha päärakennuskin on tehty torpan mailla ja kuljetettu sitten kehikko purettuna paikalleen savupirtiksi . Sittemmin se on taas liikautettu sata metriä ja palvelee nykyään varastona ja autotallina. Appeni osaa kääntää rakennuksen hirret nurinkin, jolloin terve ja vielä kestävä sisäpuoli saadaan ulospäin. Näin arvokkaasti tavaroita pidettiin ennen. On kontrastia nykyajan "sisustusbuumiin" ja "henkkamaukka" krääsään.
Meillä on 42 aikakonetta maatilalla! Rakennuksia 1800-luvulta nykypäivään. Jos istuu vanhassa aitassamme sadepäivänä, kun pisarat ropisevat tuohikattoon, voi melkein kuulla ovelta askelia. Ehkä aitan entinen emäntä sieltä tulee hakemaan ruiskapallista leipomusta varten. Toivottavasti taikinatiinu on edelleen oikeassa nurkassa, ettei hän hätäänny :)

Maatilan riihi

In this time of the Midsummer Day, the sun, the night and the past are present. 
In the old days all the buildings were valuable. They were made in the woods and all the timber was marked with numbers. In winter the structure was moved to its purpose. 
This is our drying barn. The building was heated with smoke and rye was dried there in the autumn.
The family members, who died in the old days, were taken to this barn too, to wait for the funeral day on the rest board. 
Our board has vanished. Maybe it was taken to "the ruin". Ruins are the stone mass and these stones are usually picked from the fields. Ruins were dry beds for the stuff, which you might need some day. But if not, nature would take care of the dumping.  It was nice way to live! All materials were natural, they decomposed. Not any more...how sad. 
We have 42 buildings on the farm. They are like time machines. When it rains gently to the birch bark roof of our old store house, you can almost hear someone to walk. Maybe it is Hanna 200 years ago, coming to take some rye for the bread. I hope the starter dough kit is on the right place, so she won´t get angry :)

Oot patvinu!

Kainuussa asiat sanotaan ihan suoriksi, eikä edes millään pahalla. Elämä on helppoa, kun ei tarvitse miettiä, että mitähän tuokin oli tarkoittavinaan. Äkkinäiselle se on kauhistuttavaa, mutta parinkymmenen vuoden jälkeen siihen tottuu ja alta löytyy kuplivaa huumoria.

Tilanteita vuosien varrelta:
Paikalliseen baariin kertyy kahvelle maansiirtourakoitsijoita, puistotyöntekijöitä, turisteja ja muita joutomiehiä. Istun mutustaen hirmuwiineriä, kun muuan tuttu kuorma-automies istahtaa viereeni: " Oot patvinu!" No niinpä, mitäpä sitä kieltämäänkään :)

Katsastusaseman tiivistunnelmaisessa konttorissa on liki-istuntajono. Täällä tarjotaan kahvia, joka on juuri päässyt loppumaan termoksesta. Toimistosihteeri on sitä keittämässä takahuoneessa. Sillävälin paikalle saapastelee rempseä isäntämies. Kun sihteeri palaa, kysäisee tuo velikulta "Mitässiä siellä pukseerasit?" Sihteeri selittää kahvitilanteen ja mies jatkaa " Onko sulla kuivat puut?"
Herraisä, aivan absurdia, mutta tunnelma on mahtava!

Ässmarketin kassatyttö piipittää kahden naistuttavansa ostoksia. Naiset tutkivat kassatytön uutta hiuslookkia ja toinen tokaisee ykskantaan: "Itekö leikkasit?" 

Vieraamme ihmetteli taannoin, miksi matkailijoita ei neuvota täällä kylillä, kun kysyvät. Tilanne: Marjastaja nousee juuri tielle metsästä äheltäen kahden marjasangon kanssa. Paikalle osuneet matkailijat kysyvät "Tässähän on se ratsutalli, mutta kun me ei löydetä..." " Ei sitä oo, se on loppu!!"  
Selitys: Kysyjä kysyi sitä entistä ratsutallia, eikä sitä, onko uutta yrittäjää!

Että tervetuloa lujahermoiset vierailijat:)

Lujahermoisten lintujen asuinsija

Here in Kainuu people say, what they think, with such honesty, that some visitor can think it is even rude. But when you get used to it, it makes your life easy and gives so much fun to your day. 

Here are some examples:

I sat once in a local bar, where all the garden workers, entrepreneurs and travelers used to have a cup of coffee in the morning. I just gobbled a huge danish, when a trucker friend sat next to me and said (instead of hello): ”You have fattened!"  Ok, so true, I couldn´t deny :) 

We were waiting for the car inspection in a tiny room, full of customers. Coffee run out from the thermos and the secretary went to the kitchen to cook more. Meanwhile a new man, with sunny face, came in. When secretary arrived from the kitchen, he asked:" What an earth did you fuss there?" She gave a summary about the coffee situation and the man continued: "Did you even have dry firewood?"
Totally absurd! In a modern building! But we sure did have some fun!

In a queue in a local store. Cashier girl served her friends. She had a new haircut and her friends looked at it very long and carefully:” You cut it yourself?"  (ohmy, I would have been hurt, but she just smiled!)

I just love honest people!

Ovatkohan olevinaan ovelampia kuin ovatkaan

Miehillä on tuo jännä ominaisuus, että he osaavat koneellistaa melkein kaiken.
Kekseliäisyys on loputon, etenkin jos siitä seuraa jotain hauskaa tai selviää helpommallla. Esim. mönkkärillä levitetään muka-paikkauskylvösiementä keväisin (Jep, kiva ajella pitkin peltoja!)
Tässä on ollut pelto varmasti vuodesta 1769. Ja kiviähän siitä on kerätty koko sen parisataa vuotta. Nyt tämän perän isännillä on tämä karhihtuu-villitys. Kuulemma ei nosta kiviä pintaan, niinkuin kyntö ja jää ainakin yksi työvaihe pois, hyvässä lykyssä se kivenkeruukin.

This field must be about 200 years old and it is still full of stones.
Ploughing raises stones up and farmers here have been using harrows nowadays to make the field work easier. Easy and fun. Complement sowing with ATW in spring seems to be fun too:)