Käsittämätön aika

Jos elämä ei tunnu tarpeeksi hankalalta, niin senhän voi tehdä hankalaksi, vaikka kirjoittamalla metsistä tai susista. Niin, että elkää nyt ottako ”tunteela”! 

(Niin kuin käskisi).

Istuin aamupalalla ulkomaisten ystävien kera ja he halusivat tietää, mitä teen raivaussahan kanssa metsässä. Kerroin, että kun puut on istutettu, menee parikymmentä vuotta ja siellä pitää tehdä tilaa, ettei kasvu kärsi. Parikymmentä vuotta siitä, niin päästään harventamaan ja saadaan jo myytävääkin puuta ja taas reilu parikymmentä vuotta, niin voidaan taas uudistaa koko kuvio. Tyärimmeinen huokaisi, että satsölongtaim. Että niin pitkä aika!

Joskus aivoissa ihan tuntuu, kun oivalluksen käämit osuvat kohdakkain ja niin nytkin. Olin juuri hikihatussa tuskaillut kolme-nelimetrisessä pöpelikössä, että vastahan tämä istutettiin ja penskat iskivät kurahousuissaan omia taimiaan maahan. Meidän aika on eri kuin toisella puolella maapalloa kaupungissa.Eikä se johdu aikavyöhykkeistä, vaan elämäntavasta.

Kun me kylvämme siemeniä peltoon, istutamme kalaa järveen tai puita aukolle, kestää asioilla tapahtua vähintään yksi kasvukausi. Isommilla asioilla jopa vuosia. Ja se on ihan ok. Elämä on näin. Äkkiähän tuo käy. Suvut, jotka ovat eläneet täällä vuosisatoja, kelluvat ajassa, jossa menneisyys ja nykyisyys limittyvät. Joskus joudun itsekin kysymään tarinankertojalta, että minäs vuonna tuo tapahtuikaan, kun tarina kuulostaa ihan eilisenpäiväiseltä, mutta onkin jostain seitsemänkymmenen vuoden takaa. Ja oma oleminen on vain osa luonnon kiertokulkua, olet ehkä kuudes Lassi tällä mäellä tai kolmas Johanna meidän suvussa. 
 

Me luotamme luontoon. Aina on metsässä ja metsästä eletty, on tehty savottaa, on marjastettu ja metsästetty ja metsä ei lopu. Vaikka et edes jaksaisi istuttaa tai hoitaa, metsä huolehtii itsestään ja sinusta. 

On meilläkin suojeltua metsää, mutta metsällä on meille henkistä arvoa, vaikka se olisi talousmetsää. Minua kylmää suojelukiistoissa lausunnot, joissa talousmetsän sanotaan olevan menetettyä, retkeilylle arvotonta tai raiskattua.  Suomalaisten metsälähtöinen hyvinvointi, virkistys ja taloudellinenkin tulee suurelta osin sieltä talousmetsästä. Että näin. Suset (sanoo kainuulainen)  jätän nyt toiseen kertaan.

This will be difficult to understand. Sit down, relax, and forget the time.

I had breakfast with our foreign friends and we talked about forests. I had been clearing a wood lot and they counted how many years is the period from a recently planted forest to logging. It takes about 20 years to the first clearing, another twenty years to the first real thinning (some wood to sell too) and 20-30 years to clearcutting and new planting. Such a long time, they said!

Time?

Our time is not defined by this modern society. It is not the same as in busy towns or quarter year business. We farm our fields and plant trees and it takes at least a whole growing season to see some results, usually years. Past years and decades and present time are overlapping. Old stories sound like they happened yesterday.

Your life is only a part of the circulation. And if you plant a tree, you know it will be your children and grandchildren who will wrap they arms around it and they will still remember you. And the stories about grandma and great-grandfather. It is not a long time to us. We see through it.

Forest conservation is in headlines here once again. I heard someone to claim that an economical forestry makes the forest ugly, worthless and impossible to be used for recreation.  I disagree. We live in the forest, we thank our life for it. Log, berries, mushrooms, hunting, sleeping over night by the campfire, all in the usual forest, not protected. We trust the nature. We trust forest. It doesn’t need us, but it lets us live here and use it. And it takes care of us. It keeps on growing, with or without our help. It takes time, but this time is slowly time. Nature’s time. Transparent. Quick. The future is already here.

Metsässä, metsästä, metsään

 Metsässä: keräämässä kuvia, käpyjä, riidenliekoa, sammalta. Anoppi sanoikin lumesta, että mikä tuiskuten tulee, se ennen Marttia merehen menee, eli koko kymmensenttinen lumi oli poissa.
In the forest: picking cones, moss and club moss.

 Metsästä: Hurinaa kahdellakin palstalla, toisella tehtiin päätehakkuuta, toisella koottiin energiapuuta tänään. From the forest: Finall felling and on the other lot a machine collecting energy wood. If I could only give you the smell of the soil and fresh wood!

 Ja metsään: Killi seuraili mukanani kuvausretkellä ja jäi metsänpeittoon :) Olen taas koukussa paikkakunnan perinnetarinoihin, Tarinakartasto, sivu 441.
And to the forest: Killi followed me to the forest and is now in "forest cover".I have been reading Wildwood tales, page 447.

Metsää puilta

Lueskelin tuossa huvittuneena Hannu Laakson "Brandit kilpailuetuna"-kirjaa (sänkyni vieressä on merkillinen kokoelma vaihtuvaa kirjallisuutta sängynpohjapäivien iloksi). Laakso mainitsee näkökulmien erilaisuuden katsojan taustoista riippuen
"...Me markkinoijat ja mainonnan suunnittelijat katselemme takapihoillamme kaasugrillejä ja päivänvarjoja. Huttusen Pentin takapihalla Kainuussa on todennäköisemmin karjalankarhukoiran talviasuttava koppi ja kanisterillinen moottorisahan teräketjuöljyä."
Tällä viikolla on metsässämme möyrinyt moto. Metsä on yksi tilan tulonlähteistä. Jokavuotinen metsänhakkuu, harvennus, taimikonhoito ja istutus kuuluu tilan toimintaan. Polttopuuta ja sahapuutakin tarvitaan.  Mutta kyllä tilalta suojeltuakin metsää löytyy peikkometsästä puronvarrella.
Mustarindan taidetalon väki tuo kylällämme terveellistä toista näkökulmaa perinteiseen metsäkeskusteluun. Itse en omista metsää, mutta jos omistaisin, mitenkähän niitä hoitelisin? (maatilapronomini me johtuu yritykseen sitoutumisesta)

I was amused by the book of Hannu Laakso today. He writes about competitive branding (which was one of the various books I use to stretch my brains with) and he mentioned how different views we have depending our background. If a marketing person in southern Finland is asked, what might be the most common dog breed in Finland, the answer is based on the present city dogs there, though the most dogs are hunting dogs. For the same question a common man in Kainuu would answer leaning on the view to his backyard, and in this case, it would accidentally give the right answer, because of his elk hunting hobby.
This week  a harvester has been in our forest. Forestry and cattle are the basic incomes on our farm. The forest is treated in a traditional way. The most beautiful and valuable parts are protected. I don´t actually own any forest. I talk about "our farm" only because I am committed for my marriage, family tradition and my professional interest.  But if I owned? What kind of forest I would treasure? On our village we fortunately have Mustarinda . People of the art house give another view to forest values.

Roopurin jälet

Iltana muutamana olin juuri vaipumassa uneen, kun ukkoni totesi iänikuisen lehtensä takaa, että "se on siis Robur". Jaha.
Muualta muuttaneelle kainuulaisten juttelu on muikeaa kuultavaa. Paikallisoriginaalin kertoessa kävelleensä mustikkapaikkaan roopurin jälkeä pitkin, jää miettimään enemmän sitä jäljen jättäjää, kuin salaista mustikka-apajaa. Metsäkoneen jäljistä on kysymys, mutta...Nyt siis löytyi se kantasana Koneviesti-lehden jutusta. Robur oli suomessa Massikan pohjalta valmistettu metsätraktori.
Oma lukunsa ovat paikat, joiden nimen perusteella ei ulkopuolinen perille löydä. Nykyään kerron jo sujuvasti nähneeni ketun jäljet maitokopin luona, vaikka maitokoppi oli siirtynyt naapurin Taunon pellon laitaan jo kymmenen vuotta ennen muuttoani tälle vaaralle. Lenkillä käyn Kapulasillassa, vaikka siinä on mahtanut viimeksi olla moinen anopin nuoruudessa.
On niitäkin sanoja, joilla ei liene järjellistä alkuperää. Puuverstaamme on jostain syystä Röhölä.
Sukunimien kanssa onkin sitten jo aivan toivotonta. Niitä ei käytetä. Niillä ei ole merkitystä, sillä kaikki ovat Keräsiä, Heikkisiä tai Kemppaisia. Ihmiset erotetaan talonnimen perusteella. Ja me muualta tulleet saamme nimen tulosyyn perusteella; LassinLiisa, EpunPekka...
Ja jos kainuulainen oikein innostuu puhumaan, hän tokaisee seuralaisilleen, että "ou vaiti". Eikä siitä kukaan suutu, eikä se todellakaan ketään hiljaiseksi saa, päinvastoin.

I have been wondering what is the origin of the word "roopuri". It is only one of the funny words here in this village, which I never heard in my childhood and there`s only 300 km between these villages. Of course it had to be a harvester, because we walked in the forest along "roopuri" tracks. One evening Lassi found the explanation from the magazine: it had been a domestic forest tractor based on the Massey Ferguson tractors.
When you come to Kainuu, you can forget about the surnames too. If 80 000 people are mainly Keränen, Heikkinen or Kemppainen families, it really is easier to call them after the name of the house where they live.
House name is not connected to the newcomers like me. I guess I will be called LassinLiisa (describing my reasons to be here) for long.
The local "addresses" describe the farming traditions, which disappeared decades ago. You`ll never find the destination if you search for "a milk loading bridge" or "stick bridge", but the villagers still talk about them as if they existed.
The dialect of Kainuu is really entertaining, even though I sometimes don´t even understand the point of the story.