Pakanallista menoa

Olin jo tässä huolissani, kun hirtehinen kirjallinen ilmaisuni tuntui hävinneen. Onneksi papit ja kirkkoherrat, jotka ennenkin ovat saaneet muistoihini mukavia juttuja tallennettua, auttoivat tälläkin kertaa.

Osallistuin yrittäjien kirkkopyhän messuun vanhassa upeassa hirsikirkossamme syksyllä. Olen aivan normipakana, kirkossa vain kauneimmissa joululauluissa, mutta tällä kertaa avecina ja kuskina. Kirkossakäynti innoitti minut laittamaan suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilla palautetta, ettei tällainen heittiö saa mitään tolkkua uudesta virsikirjasta, eikä pysy perässä näissä kaavoissa, millä sitä toimitusta vedetään. 

Ansioksi seurakuntamme työntekijöille luettakoon, että kirkkoherra neuvoi sanallisin ohjein ja ilmehtien, mitä meidän odotettiin tekevän. Uusi kanttori löysi uruista pillejä, joita ei ollut soitettu eläissään (oli muuten ihan peto laulajaksikin) ja lauloimme tosi hyviä biisejä porukalla, osa jopa tuttujakin virsiä. 

Mutta siitä jumalanpalveluksen kulusta jatkoimme keskustelua myöhemminkin. Minulle ehdoteltiin visiteeraamista useammin kirkossa, jotta oppisin kaavat tai perhemessua, joka on helpompi ymmärtää. Hyviä ajatuksia, mutta ei tule tapahtumaan.  Ymmärrän, että jumalanpalveluksen kaava ei ole ihan suitsait muutettavissa, mutta eikö kirkkoa (niitä päättäviä janttereita siellä kirkkohallituksessa) huoleta, onhan jo vuosikaudet nähty, ettei kirkossakäynti kiinnosta. 

Tuo palikkatestikaava on aika hyvä innostuksen tappaja. Etsit sieltä viheliäisen loitsukirjan (virsikirjan) takaosasta, mikä palvelus on menossa ja kun puolivälissä kemuja löydät, ryhdytään rukoilemaan tai veisaamaan lisäosasta, jonka sivua et löydä, ennen kuin koko bileet ovat ohi. Tämmöiselle kympintytölle jää kyllä turhautunut olo. 

Ja kyse ei ole siitä, etten olisi periaatetasolla innostunut. Olin paljonkin kirkon jutuissa mukana nuorena ja luen juuri toista kertaa raamattua (-87 viimeksi) läpi. Ei muuten ole meno paljon muuttunut Mooseksen ajoista. Uutta käännöstä raamatusta kyllä suosittelen lämpimästi. Kieli on aivan hulvatonta ja nykyajan kauhuelokuvat kalpenee vanhan testamentin jutuille.

Mutta ratkaisuun: Kevytjumalanpalvelus. Tai siis kevythartaus, koska se jumalanpalvelus kuihtuu pois mahdottomuuteensa. Kirkossa työpäivän jälkeen. Vartin mittainen. Tervetulosanat, virsi, hiljainen hetki (jossa se mainio kanttori voi kyllä vaikka laulaa), jonka aikana saa miettiä syntejään, imurointia, kiitollisuuden aiheita tai vaikka nyppiä nukkaa työtakista. Kiitosrukous ja menkää herran rauhaan. Ostaisitteko?

Kiitoksi ja anteeksi. Ootte ihania!

Hupaisia luomuksia nämä.

Hello, my friends! Actually I am cleaning up our house, but I had something on my mind about church service, so here I am. The main point is that the service is far too old-fashioned and it should be modified to keep modern people interested about ethics and work together for a better world.

Wau, it was easy and compact :) I guess I have to find a new place to be buried with these opinions….