Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Maatilan kevättöitä


 Erityisen ylpeä olen kylämme naisten konetaidoista. Puolenkymmentä naista pystyy hoitamaan maatilansa vaikka kokonaan yksin, peltotöistä lähtien. Sitten on meitä satunnaisajajia. Liki 80-vuotias anoppinikin siirtää vielä pellolla traktoria jos tarpeen.
Itse olen traktorityössä kerran pari vuodessa, tänään kivenkeruussa. Yleensä saan kunnian olla etukuormaaja-ajaja, mutta tultuani töistä myöhään tänään, sain kärrytraktorin. No, maisemissa ei ole valittamista. Ja eihän se kivikään kasvamasta kiellä.
 I am very proud of the women of our village. Many of them are capable to do all the farming work alone, even all tractor work. I belong to those who drive tractor if it is necessary. For me it means rock picking every spring. This time I got Valmet, usually I am the user of the Massey with front loader, but I came to the field too late. This time we didn’t need help of the grandparents. But even my mother-in-law (80 years) sure comes to drive if needed. 








tiistai 22. toukokuuta 2012

Ei ole elämä kuin elokuvissa

Kevättalvella kun Tapio pui riihtä, kävelimme korvat luimussa pihalla katsomatta metsään. Taloa ympäröivistä satavuotisista kuusikoista kuului humina ja pauke ja kun korviin kantautui pitempi rohina ja roiskaus, livahdimme   pirttiin tympeissämme. Kevään valossa metsästä alkoi näkyä tuho, mitä tykkylumi ja kova tuuli saavat aikaan. Luonto on julmasti katkonut puita kuin tulitikkuja ja kaatanut niitä juurineen päivineen. Lumen sulettua vahingon jo alkaa hyväksyä ja pihaa suojaavien metsien kohtaloa on pohdittu talonväen ja puunostajan voimin. Näillä näkymin metsään tehdään maiseman vuoksi varovainen hakkuu, johon istutetaan uudet taimet. 
Että tämmöistä maalaisrealismia tällä kertaa. 

In March it often blows hard and people call it Tapio`s threshing. In the old Finnish tales Tapio is a forest god and wind loosens the seeds of the trees. This time the wind with the help of the crown snow-load loosened even more. Hundred year old spruces fell down and broke in pieces. 
We heard the cracking in the forest around our house that day. Although you know  what’s going on, you try to deny it in your mind. In the forests near home it is like losing dear friends, when the big trees fall. But during the spring we have decided to cut the fallen trees and plant new spruces. We try to leave as much old trees as possible for the landscape.
Well, living in the middle of the nature doesn't mean you can control it.

torstai 17. toukokuuta 2012

Navetalla pelataan palloa

Maatilalla käy aikamoinen vilske. Kun meillä oli vielä lypsykarja, kävi tilalla kolmisensataa "vierailijaa" vuodessa: maitoauto, rehurekat, tavarantoimittajat, seminologi, eläinlääkäri, maitotilaneuvoja, jalostusneuvoja, eu-tarkastajia, rehu- ja tarvikemyyjiä, puunostajia ja tinkimaidonkin hakijoita.
Nyt hiehokarjan myötä on liikenne vähentynyt kolmasosaan. Tänään toi seminologi uusia vassunalkuja hiehoille. 
Seminologin työ on karjatilalle yksi peruskivistä. Jos eläimet eivät kanna uutta elämää, ei tule maitoakaan. 
"Siementäjä" ajaa järjettömiä kilometrimääriä säässä kuin säässä, pyhää arkea. Tilalla käyvät öljy- ja rehurekat purkavat lastinsa omin avuin, mutta seminologin käynti on mukava kohokohta tilan arjessa, ehditään jutella uuden elämän äärellä. Hiehokarjaa kiinnosti tänään enemmän pallonpeluu, kuin ihmisten jutut.

When we still had a dairy farm, there were about 300 visitors on our farm every year. Milk, oil and feed trucks, goods for production, vet, councils, advisers, salesmen and buyers. Now we raise heifers and traffic has decreased; now there are only about 100 visitors. 
Insemination is one of the most important works in a farm. Cows produce milk to their calves. We buy this service and these professionals are always nice to meet. Heifers love to play as you can see from today's pictures. Our cat Nuka also wanted to chat with Lassi and the visitor.


Killikin tuumaustuokiolla seminologin ja isännän kanssa















Itsepalveluharjalla riittää käyttäjiä


Nenää kutittaa
Navetan nuorisolla on aikaa leikkiä


Me tykätään pelata kumipallolla

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Roopurin jälet

Iltana muutamana olin juuri vaipumassa uneen, kun ukkoni totesi iänikuisen lehtensä takaa, että "se on siis Robur". Jaha.
Muualta muuttaneelle kainuulaisten juttelu on muikeaa kuultavaa. Paikallisoriginaalin kertoessa kävelleensä mustikkapaikkaan roopurin jälkeä pitkin, jää miettimään enemmän sitä jäljen jättäjää, kuin salaista mustikka-apajaa. Metsäkoneen jäljistä on kysymys, mutta...Nyt siis löytyi se kantasana Koneviesti-lehden jutusta. Robur oli suomessa Massikan pohjalta valmistettu metsätraktori.
Oma lukunsa ovat paikat, joiden nimen perusteella ei ulkopuolinen perille löydä. Nykyään kerron jo sujuvasti nähneeni ketun jäljet maitokopin luona, vaikka maitokoppi oli siirtynyt naapurin Taunon pellon laitaan jo kymmenen vuotta ennen muuttoani tälle vaaralle. Lenkillä käyn Kapulasillassa, vaikka siinä on mahtanut viimeksi olla moinen anopin nuoruudessa.
On niitäkin sanoja, joilla ei liene järjellistä alkuperää. Puuverstaamme on jostain syystä Röhölä.
Sukunimien kanssa onkin sitten jo aivan toivotonta. Niitä ei käytetä. Niillä ei ole merkitystä, sillä kaikki ovat Keräsiä, Heikkisiä tai Kemppaisia. Ihmiset erotetaan talonnimen perusteella. Ja me muualta tulleet saamme nimen tulosyyn perusteella; LassinLiisa, EpunPekka...
Ja jos kainuulainen oikein innostuu puhumaan, hän tokaisee seuralaisilleen, että "ou vaiti". Eikä siitä kukaan suutu, eikä se todellakaan ketään hiljaiseksi saa, päinvastoin.

I have been wondering what is the origin of the word "roopuri". It is only one of the funny words here in this village, which I never heard in my childhood and there`s only 300 km between these villages. Of course it had to be a harvester, because we walked in the forest along "roopuri" tracks. One evening Lassi found the explanation from the magazine: it had been a domestic forest tractor based on the Massey Ferguson tractors.
When you come to Kainuu, you can forget about the surnames too. If 80 000 people are mainly Keränen, Heikkinen or Kemppainen families, it really is easier to call them after the name of the house where they live.
House name is not connected to the newcomers like me. I guess I will be called LassinLiisa (describing my reasons to be here) for long.
The local "addresses" describe the farming traditions, which disappeared decades ago. You`ll never find the destination if you search for "a milk loading bridge" or "stick bridge", but the villagers still talk about them as if they existed.
The dialect of Kainuu is really entertaining, even though I sometimes don´t even understand the point of the story.