Raken/ne-/teen muutos

Otsikonkaltaisia sanapalahirviöitä opittu syksyn koulutuksessa.
Epäjoulukalenterin liikunnallisia harjoitteita on jatkettu, vaikka itsenäisyyspäivä juhlittiinkin kutakuinkin kansallispuvussa. Eilinen oli staattista liikuntaa, jos näin voi sanoa, kuutisen tuntia seisoskelua palavan talon äärellä. Palokunta harjoitteli metsätilamme autiotaloa polttamalla ja sammuttamalla.

Rakennemuutos

Seisoimme siis aamusta jo tolokkuna pihassa, joka oli alun perin torppa, mutta perustettiin isonjaon aikaan 1860–1870 luvuilla uudistilaksi. Tilan nimen pääte ”aho” viittaa historiankirjan mukaan kaskiahoon. Näillä vaaroilla poltettiin kaskea viljanviljelyyn ja etelään viettävä maasto onkin varmasti ollut oivaa kaskettavaa.  Pihapiiri muuttui nykyiselle paikalle viisikymmenluvun lopulla. Maaseutu ei elättänyt enää suurta perhettä, tilan viimeinen asukas muutti pois 80-luvulla ja pellot istutettiin kuuselle.  Sukulaistalo kietoutuu monin paikoin omiin tarinoihimme ja ilo onkin viljellä viimeistä peltotilkkua ja hoitaa talon metsiä.

Rakenteen muutos

Hirsirakennusten pihapiiristä pikkupirtti on hyvässä huomassa paikkakunnan museolla ja muutkin hirsirakenteet ovat löytäneet uusia koteja aittana, saunana ja kanalana. Autioitunut lautarakenteinen talo oli kuitenkin jo huonossa kunnossa. Palokunnan harjoituskohteeksi siitä vielä oli ja syksyn aikana on selvitelty kunnan, maistraatin ja palolaitoksen kanssa tarvittavia lupia ja ilmoituksia.

Eilen parikymmentä pelastushenkilöä sytytti, sammutti, tuuletti ja testasi, me kuvasimme ja suvun insinöörismiehet WhatsAppin kautta mukana ollessaan laskivat hiilipäästöjä ja kustannuksia.

Liekkien vähän laannuttua tuli tulen lämmittämiin koivuihin pikkulintuparvi juhlimaan sulaneiden silmujen ja heränneiden öttiäisten aterialle. Illan hämärtyessä kävin mielessäni läpi talon voimamiehet, velhot, tarinat sota-ajalta ja elävät ystävät. Yhden ajanjakson merkki oli hiilloksenkaunis muisto, mutta metsänhoitotöitä menossa ja tulevaisuuden varalta infraa jäljellä. Metsän suojellut maisemapuut - todelliset entit - mänty ja lehtikuusi, humisivat hiljaa lumituiskussa.

Paloharjoitus

I did fit to my dress on 6th December, thanks to my countryside sports Christmas calendar. I have been walking in deep snow and doing snow clearing (48 cm of snow!) after my sledge adventures and cow house parkour. Yesterday we were on our feet all day photographing burning house. Maybe not the exercise, but all the feelings during the day were exhausting.

This was carefully planned fire drill. We own a tree farm with a 60 year old wooden house. It has been uninhabited for nearly 40 years. So it was in a bad shape. Fire departments from 4 municipalities took part to practice. It was exciting to see how professionally they worked. They went into the house spraying water to the awful flames. We were standing 30 meters far and it was warm even there!

After the firemen left, we were guarding there, eating packed lunch and admiring the bird flight in the near birch trees eating the warm buds and bugs. All the ancient habitants of the old farm came to my mind. The strongman, the wizard and the rich lady. I honored the Russian soldier’s memory.  I smiled for the old love stories of the village and laughed to the family engineers who were involved by WhatsApp and counting carbon release numbers. I was happy about our friends, who used to live in this house.

The Pine and The Larch were singing icy ballade at the edge of the yard. They are the ents of this forest and protected trees in the forest management plan. I guess they even took that carbon back home.

Retrokartanon rouva ostaa sisustuslehden tänään

Nainen on nainen aina vaan lauletaan lastenlaulussa. Ja vaikka olen todella karu naiseksi, aioin kohta siirrähtää kirkonkylälle ja ostaa sisustuslehden. Kuulitte minuttuntevat aivan oikein.  Hupia synkkään marraskuuhun. 
Todellisuus on varsin kaukana naistenlehtien maailmasta tällä mäellä. Sanokaapa esimerkiksi, missä Birgitat ja Charlotat säilövät kokonaisen hiehonruhon??? Ei niissä sisutuskuvissa ole yhtään pakastearkkua, saati sitten kahta 250 litraista, joihin mahtuu lisäksi marjoja ja kalaa.
Viikolla nostettiin valkoinen sohva keskiluokkaisen perheen olohuoneen ikoniksi uutisissa. Me ei vissiin olla keskiluokkaa ja meillähän on tietenkin pelkkä pirtti ja toisakseen tässä talossa ei ole mitään valkeaa, johtuen öljyistä ja vaseliineista ja en nyt todellakaan puhu kosmetiikasta.
Sohvan (suomalainen, ei raski hävittää) paikkasin äskettäin nahkapalasilla, koska kissa… Ja lattiaakaan ei voi hioa, sillä siinä näkyy tarinoita. Mummun kerran tipauttaman telkkarin kolo. Naarmuja siitä, kun muksut opettelivat kävelemään pyykkikoreja työnnellen. Rako lattialankkujen välissä, josta kerran kaivettiin toppineulalla vauvankakkaa pois.
Kerran eräs vieraani poikkesi vessaamme ja saman tien ränkäisi siellä pahasti. Kelasin mieleeni missä sorkkarauta viimeksi oli nähty, mutta oven juuttumisen sijaan vieras henkäisikin, että onpa täällä niiin retroa!! Ja että kohta tää on niin muotia taas, ettei sulla tarvi uusia noita tapetteja. No, mistä kummasta vieras sai päähänsä, että meillä olisi pienintäkään aikomusta uusia niitä!
Männäaamuna pihaan kurvasi kattoremonttifirman auto ja siitä työntyi ulos kaksi kokomustiin pukeutunutta miestä. Kun kalibroin ajatukseni hautausurakoitsija-rosvo-ahaa-kattorempanmyyjiä ketjulla oikeaan asentoon, he jo kysäisivät, onko talomme katto alkuperäinen. No onhan sekin. Talo vuodelta -81. Toinen miehistä inahti, että hän on syntynyt sinä vuonna. Mieleeni juohtui jo useampikin nasakka vastaus, mutta säästin poikarukan äidillisiltä arvioiltani. Osakeyhtiön hallitukselle tiedoksi, että reippaasti yrittivät jatkaa keskustelua ja hyviä työmiehiä ovat, mutta minkäs teet, kun vastassa on tämmöinen matami.
Matami siis ostaa lehden, koska sisutuskuvat ovat ihania ja on niin paljon helpompaa lukea kahvikupin ääressä lehteä, kuin rempata oikeasti. Unelmallista viikonloppua kaikille!

Vessanseinä. 

Country homes and interiors, Sköna hem, Lantliv, Shöner Wohnen.
Beautifull pictures, lovely ideas for decorating, stylish owners. I love to read these magazines by the cup of coffee.  Easier  than renovating or choosing new wallpapers.  But sometimes I get an impression that people think it would be time for me to move from dreams to action.
Yesterday two men drove to our farm. They were wearing totally black clothes and it took me a while to understand that they were salesmen, not robbers. They asked politely, how old our main building was and if the roof was original. I told them it really was original, built in 1981. The younger man stated that he was born that year. Some motherly /cynical thoughts came to my mind, but I decided to keep quiet, because the robber-option was still in my subconscious. Bravely they tried to keep on chatting, but to meet my kind of rough womanhood would be hard even to gangsters, so they decided to drive on.
This was not the first time to hear a tip how to fix our home. Once my guest cried badly as soon as she went to the toilet. I tried to recall the place of the crowbar to help her out through the broken door, but there was no need for tools. “How retro!! This will soon be so trendy that you don´t have to change these wallpapers!”
 I never had any intention to change them in the first place.
Several designers who have seen my living room have talked about this Scandinavian white style (?!) This week I noticed that white sofa was regarded as an icon of the middle class living. Do not know about our social class status, but oils and Vaseline dictate our home interior colors and I am not talking about cosmetics. I rather sit down when I wish to, than first think if something gets dirty. So motor oil brown shall be my color.

Askeleet kesäyössä

Koska juhannus, niin liikutaan auringon, yön ja näkymättömän vaiheilla.
Ennenvanhaan Kainuussa talon vainajat odottivat hautauspäivää riihessä lepolaudalla. Aika ihana sana, senaikaisen kovan arkityön päätteeksi sai kuollut levätä. 
Meidän talon lepolauta on jo hävinnyt. Näinpä ennen. Kaikki oli luonnonmateriaalista ja maatui aikanaan "raunion " päällä. Raunio taas on kivikasa, vaikka pelloilta koottu, jonka päällä on kiva säilytellä vehkeitä, joita saattoi ehkä vielä tarvita. Siinä ne olivat kuivan  päällä, eivätkä kuitenkaan tiellä. 
Riihen hirret oli numeroitu jo tekokesänä, jolloin rakennus oli siirreltävissä. Tämän talon ikivanha päärakennuskin on tehty torpan mailla ja kuljetettu sitten kehikko purettuna paikalleen savupirtiksi . Sittemmin se on taas liikautettu sata metriä ja palvelee nykyään varastona ja autotallina. Appeni osaa kääntää rakennuksen hirret nurinkin, jolloin terve ja vielä kestävä sisäpuoli saadaan ulospäin. Näin arvokkaasti tavaroita pidettiin ennen. On kontrastia nykyajan "sisustusbuumiin" ja "henkkamaukka" krääsään.
Meillä on 42 aikakonetta maatilalla! Rakennuksia 1800-luvulta nykypäivään. Jos istuu vanhassa aitassamme sadepäivänä, kun pisarat ropisevat tuohikattoon, voi melkein kuulla ovelta askelia. Ehkä aitan entinen emäntä sieltä tulee hakemaan ruiskapallista leipomusta varten. Toivottavasti taikinatiinu on edelleen oikeassa nurkassa, ettei hän hätäänny :)

Maatilan riihi

In this time of the Midsummer Day, the sun, the night and the past are present. 
In the old days all the buildings were valuable. They were made in the woods and all the timber was marked with numbers. In winter the structure was moved to its purpose. 
This is our drying barn. The building was heated with smoke and rye was dried there in the autumn.
The family members, who died in the old days, were taken to this barn too, to wait for the funeral day on the rest board. 
Our board has vanished. Maybe it was taken to "the ruin". Ruins are the stone mass and these stones are usually picked from the fields. Ruins were dry beds for the stuff, which you might need some day. But if not, nature would take care of the dumping.  It was nice way to live! All materials were natural, they decomposed. Not any more...how sad. 
We have 42 buildings on the farm. They are like time machines. When it rains gently to the birch bark roof of our old store house, you can almost hear someone to walk. Maybe it is Hanna 200 years ago, coming to take some rye for the bread. I hope the starter dough kit is on the right place, so she won´t get angry :)

Kunnanmiehet

Savupirttikahvila

Kun on sulatellut suurinpiirtein kaikki kaavateitten tierummut, aukonut viemäreitä joulun ja uudenvuoden välillä ja luovuttanut avaimet neljännellekymmenennelle asukkaalle rivitalon päätyhuoneistoon, jossa vuonna 77 oli vesivahinko, on Kunnanmies.
Isolla. Ja rispektillä.
Olen työskennellyt kolmessa kunnassa ja törmännyt siellä erilaisiin ihmislajeihin. On virkamiehiä, tolkkuja ja vähemmän tolkkuja. Iltaisin koloistaan nousee kokoustamaan määrärahojen vähyyteen tuskastuneita luottamusmiehiä. Seassa pyörii poloinen kunnanjohtaja, joskin toisinaan onneksi kovakorvainen ja kovapäinen.Ja sitten on sihteereitä, palkanlaskijoita ja kunnanmiehiä, jotka oikeasti pyörittävät kuntaa.
Vaihtuvat virka- ja virattomat miehet hyppyyttävät kunnanmiehiä, jotka onneksi ovat pysyväistä lajia ja jo omaksuneet hötkyilemättömän asenteen.
Tämä muistui mieleen, kun olen nyt piikonut eräässä kunnan kiinteistössä ja tuttu Kunnanmies kävi sitä huoltamassa. Olimme vuosia sitten Koiso-Kanttilan rennolla ranteella piiraiseman kunnantalon pihamaata kevätsiivoamassa. Lumen alta asfaltilta paljastui kasa rikkinäisiä kattotiiliä. Keräillessäni tiilenpaloja ehdin kauhuissani kuvitella koko talon vesivahingon ja homevaurion kourissa. Mitä teki Kunnanmies? Pisti kaikessa rauhassa tupakaksi. Tiukasti tiilikasaa tuijottaen, vilkaisemattakaan katolle, tuumasi:" Liekköhän reikä tuolla katolla?"



I have worked in three municipalities in my past. In the municipal organisation there are three kinds of human types. Officials, some of them have common sense, some of them less. Trustees, desperate of the lack of money. Secretaries, bookkeepers and janitors, who really do the hard work and keep the system on the run. Oh, and a mayor, luckily often hard-boiled and somewhat deaf.
Only the real workers stay for more than four years. They have, after several electoral terms and changing leaders, reached a relaxed attitude. I remembered this admirable tranquillity, when I met a janitor, who came to check the cottage of the municipality, where I cook coffee for tourists on winter holidays. We worked on the municipal hall years ago with him and found a pile of roof bricks from the yard. I was very concerned and imagined immediately a huge problem with water and mould. But what did this experienced janitor? He calmly took a cigarette, stared the brick pile intently and said:" I wonder if there is a hole on that roof!" And walked away with no intention to look to the damaged roof. Really...you can have an attitude!

Kiinteistöjä itsepäisille ihmisille

Ja taas lähtee kynä lapasesta:
Kiinteistö myytävänä, kiinteistö myytävänä, kiinteistö...
Päivän palaverissa tipahteli teknisiä tietoja tyhjillään olevien kiinteistöjen neliömääristä. Järkipuhetta lämmityskuluineen ja kunnostustarpeineen. Melkein kuuli, kuinka osallistujien muistot viiskymmenluvun lapsilaumoista kivikouluissa napsahtivat muistojen arkkuun lukon taakse.
Luin aikanaan Tapani Valkosen ja kumppaneitten "Suomalaiset" (-85) pääsykokeeseen, kun vielä haaveksin pääseväni toimittajaoppiin. Tänään kömmin aitavintille lukemaan taas kyseistä kirjaa. Miten tähän tultiinkaan? Mihin katosivat ihmiset syrjäseuduilta? Eikö paluuta ole?
Jatkoin lukemista Eero Uusitalon kirjalla "Maaseutu-väliinputoajasta vastuunkantajaksi" (2009). Surffaan edelleen näiden kahden kirjan välillä vertaillen ja ihmetellen. Väestökehitys, hallitusohjelmat, maatalous-, maaseutu- ja aluepolitiikka...
Pienen  ihmisen päässä tuntuu, että koko härdellin taustalla on vain raha. Tehokkuus, kilpailukyky, globalisaatio.
Ei löydy kirjoista ylistystä isomummoille, jotka pyöräyttivät lapsilauman "väärään" paikkaan. Ei löydy teknisen puolen tiedostoista kammaria nykyihmiselle, jossa saisi tehdä etätyötä hiljaisuudessa tai pelkästään tilaa olla kylähullu tarpeeksi väljissä maisemissa.
Välittäkää piutpaut hallitusohjelmista, alijäämäisistä kuntatalouksista! Vääntykää väkisin landelle, vaatikaa etätyökonetta nyrkkiä puiden, tuokaa yrityksenne vanhoihin kyläkouluihin, tinkikää matkasta turhuuden turuille ja tuhlatkaa rahanne kyläkauppaan, mielenosoittaakaa juurtenne puolesta, vaatikaa tieremonttia, pitäkää kynsin hampain kiinni tukirahoista ( ne ovat vastike maalta siirretyltä orjajoukolta, joka asuu suolle ajomaalle rykäistyllä viidenkymmenen samanlaisen "omakotitalon" alueella keskellä ikean huonekaluja) ja nostakaa työttömyyskorvauskin rinta rottingilla! Se on nimittäin nyt teistä itsestä kiinni. Kyllä meidän elämän eteen värkkäillään direktiiviä ja maakuntaohjelmaa, mutta itse on elämänsä suunta valittava. Tervetuloa takaisin maalle, jossa puu on puuta, eikä komposiittia, ruokakin maistuu joltakin, ja unta ja näläkää riittää ja lempikin palaa alkuvoimaisena.
Huhhuh. Ja uskokaa tai älkää, en ole kunnallisvaaliehdokas.

And to you, my foreign friends: this was a passionate speech for the rural areas. My message was actually, that we have a lot of empty properties in Finland:) Check for example Karhulanvaara and lovely village pages of Ruhtinansalmi.

Countryliving leikisti ja oikeesti

Olen tuhlannut taas synkän summan rahaa elokuun maalais-ihanuus-naistenlehtiin. Luen niitä inspiraation takia, mutta eräänkin lehden lukijapalautteessa oli jo kritisoitu, miten aina voi löytyä se unelmatalo rannalla, kätevästi korjattava hirsikartano, leppoisasti hoituva perinnepuutarha, hymyilevä kyläyhteisö ja paskanhajuton naapurimaatila.
No, maalaisrealistipa palauttaa maanpinnalle:
1.nättien vasikoidenkin sonta haisee, kun lantalaan sataa vettä ja etelästä tuulee
2.meidän kylällä kyräillään, juorutaan ja vihataan...ihan niinkuin teidänkin kylällä
3.jos asut kunnallisen vesihuollon ulottumattomissa, saatat löytää itsesi kännykän kanssa pimeänä syksy-yönä kylän vesilinjan päästä korjaustöiden viestihommissa
4.ja viemärijätteen saat sitten ihan itse hoitaa loppusijoitukseen
5.kasvimaa vaatii täällä oikeasti sen 60 tuntia aarille työtä kesässä, tuo juolavehnäkin ainakin viisi tuntia taivastelua
6.ainakaan meidän hirsirakennusten alin hirsikerta ei näytä muuttuvan uudeksi
7.meille näkyy järvi makuuhuoneen ikkunaan, kahdenkymmenen kilometrin päästä
8.pullaa meillä ei ole leivottu aikoihin ja siivottukaan ei ole kuin viimeksi
9.isännän kanssa ei ole istuttu naistenlehtien kuvien tapaan yhdessä pihakeinuun, koska; siinä on huono penkki, penkki on aina linnunkakassa, siellä on aina sääskiä, meillä on aina kiire tai ollaan muuten huonoissa väleissä
10."rahhoahansta ei oo", vaikka maalla-asujillahan sitä ei pitäisi mihinkään edes kulua
No, karrikoitua, mutta ihan oikeaa elämää. Ja ne hyvät hetket eivät löydy naistenlehtien sivuilta. Kukapa kirjoittaisi siitä, kun vanhaemäntä soittaa alimmasta talosta, että vettä tulloo taas, tai lantalan laatan viemäri aukeaa (jesjes), tai isäntä täyttää tiskikoneen (love) ja löydät kasvimaalta senverran nokkosta, että saat siitä nokkosletut (yum).

Saiskohan tuosta countryromantiikkaa?

I love reading those magazines with beautiful pictures and articles about country living. Old log houses (easy to repair), own strawberries and vegetables (easy to grow), lake nearby, friendly neighbours, home made cakes, sitting in the garden chairs, odourless dairy farms...

As a realist I must warn you: they write these articles just to sell the magazine and to get a chance to leave the editing office in a sunny day for a trip to the countryside.

This is the truth:

-even the loveliest little calf smells if she poops, if you have 80 of them and it rains to the manure storage, the smell is notable

-every human community has gossips, enmity and jealousy

-if you live far from the center, you must do a lot of work for your water..

-and even more work to get rid of the used water

-log wood houses are not easy to repair

-easy garden? I’ve spent 5 hours this summer standing by my strawberry field. Only standing and wondering, what went wrong...

-home made cakes...as rare in my house as cleaning days

-we have a lake view from our window. Distance is only 20 km.

-we don’t sit in the garden chairs. There’s too much work, insects and bird poops

-we live in the middle of nowhere, but the bills and taxman find us

Yes, I am a bit cynical. The true life can’t be found from the magazines. The good moments of the periphery life are maybe too brief and tender to be written: he made the dishes today (rakas), waste water pipe from the manure storage starts to work (kyllä!), you find enough nettles from you strawberry field for nettle crepes (nam).

Komulan mylly ja muita bongauksia

Olen minäkin kuntosalilla käynyt, kerran eläissäni kaverin houkuttelemana ja olen vieläkin ällistynyt. Että siitä vielä ihmiset maksavat, äläs kyllä rääkistä! Satunnainen kuntoiluni on lähinnä kävelyä ja olen parina päivänä jopa koppeutunut lenkille. 
Motivaatio? Toissapäivän kävely oli autiotalobongausta ja eilen roskakävelin myllylle. Roskankeruun ideologiaa voi tutkailla roskaliikkeen sivuilta.

Autiotalobongari en tiennyt olevanikaan, ennenkuin luin  Milla Pihon harrastuksesta ja kirjasta Kämppäpyyskä. Tuo kirja on saatava! Ja nytpä on silläkin harrastuksella nimi. 

I have visited a gym, once. That was enough. They even asked money for that torture. 

But I like to walk. Not for walking, but for deserted houses and for litter picking. Yesterday I walked to our village mill with a litter bag. Yes, the road bank tells about consumption habits...and morality.  

The mill bridge had been repaired! Thank you to the workers! I swept the floors and hoped that my visit didn’t spoil the mill. It is an old belief that women shouldn’t work in the mill.  The other day I went to an old farm. I love the atmosphere. Peaceful, sad and mysterious. I even got my first kiss in a deserted house :)

Vanhan maatilan aarteita

Kevättä kuuluu! Radiossa hehkuttivat tänä aamuna terassia ja pihaa. Itsekin olin jo pöllyyttää isolle kirkolle kevätmessuille, mutta järki voitti. Kyllä se kevät tännekin vielä tulee. 
Aitanportailla sitä kevättä ei kyllä vielä näkynyt. Toinen noista on "tyttöin aitta" ja toinen jyväaitta ja kaipaisivat siivousta.
Tyttö oli kahluuttanut isännän kuitenkin pirtinvintille kinoksen taa ja sitten olemme miettineet, miten tätä hauskaa laukkua voisi siistiä. Välillä harmittaa, ettei tule kirjoitettua ylös kaikkien vanhojen kapineiden nimiä ja niiden tarinoita. Missähän lie tämäkin laukku aikanaan kiertänyt?

 

Spring is coming! Radio program told about terrace season and I almost left for the Own yard fair in Helsinki this weekend. After all I decided to stay home and check old storehouses. They need cleaning up, but there was too much snow. Hard to believe, but in a month it will be melted. 
This old suitcase was found from the old main building. We wonder where it has been travelling and with who. There`s a lot of exciting stories heard from my parents-in-law, which I should write down.

Kivipäivä

Oivaltamisen iloa blogivalikoissa, täältähän löytyy vaikka mitä! Muuttelin värejä ja taustoja. Töissä olikin kivipäivä. Jotkut päivät ovat kiveä, toiset kultaa.

Näen vanhat rakennukset voimavarana. Joissain paikoissa vain on hyvää energiaa, miksipä muuten niissä olisi vuosikymmenestä toiseen tapahtunut suuria asioita. Mihin ihmisiltä on kadonnut hyvän paikan aistiminen, miksi raha ja mukavuus (lue laiskuus)ajaa aina ohi? Työssäni näkee tätä koko ajan. Parveke odottaa hengähtäjää.

How exciting to try different colours and forms here! I am learning more about blogging all the time:)

At work it was a hard day. I see there abandoned buildings every day. For me old buildings are a possibility. Some places are full of good energy. But modern people appreciate money and comfort (laziness, to be true). I`d love to see this balcony used!