Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Rakkautta ruokapöydässä

Isäntä loi pitkän katseen minuun ruokapöydässä tänään. Joskus nuorena tästä olisi voinut jopa innostua, mutta tähän ikään jo tiesin, ettei kannata.Olin nimittäin avannut villiyrttikauden keittiössämme ja leivänpäällisiksi oli hortahakkelusta. 
-Onko tässä jottain myrkyllistä?
-Ei.
Vielä pitempi katse.
-Eikö minä katon vaan, että syökkönä ite tätä.
Joopasejoo :)

Today we had an intensive eye contact at the lunch table. If we were younger, it could have been exciting, but at this age I already knew what he was up to. I had made a wild herb salad for the first time this summer.
-Is there something poisonous in this salad?
-No. 
Even a longer glance.
-I just want to see that you are eating this too.
In the movies this could be a hostage situation, in Finland this is marriage :)

torstai 25. toukokuuta 2017

Auttakaa nyt miestä mäessä

Iskipä pirunmoisen ikäkriisin päälle! Nivelet remppaa, valvottaa ja sitä rataa ja siinähän sitten tulee filosofoitua kaikki maailmankaikkeuden olemuksesta elämän tarkoitukseen.
Olen luvannyt kirjoittaa maalaisrealismia ja sen lupauksen olen pikkuisen pettänyt kepeillä päivityksillä. Oikeasti täällä ihanalla maaseudulla on välillä jokainen yksin ja masentunutkin. Käytännössä olen hoitanut kriisiäni mainitsemalla syöpäkontrollissa polvien ja lonkkien ongelmista, jonka seurauksena selkäni on kuvattu kahdesti, huoh. Olen myös lukenut Ben Furmania, fokusoinnin perusteita ja muita luonteelleni ominaisia ratkaisukeskeisiä opastuksia, jonka seurauksena olen ukkokultaa keskusteluttaessani saanut hänet varmaan unelmoimaan naisettomasta maailmankaikkeudesta.
Tällä hetkellä ainut pelastus on kesäduuni ja Sherwoodin iloiset veikot, joiden seurassa olen nobody ja aivojakaan ei juuri tarvita. Miten te pääsette tästä viidenkympin seudusta yli? Mistä löytyy tarkoitus? Mikä on suunta? Onko mitään tärkeää?



Driving two hours a day, working eight hours with happy fellows of Sherwood (realty services team) and walking in the nature has kept me sane for the last weeks. No thinking, no status. This is called midlife crisis, I guess. 
Legs hurt, nights are awful and life seems to be an absurd paradox.
Living in the countryside makes you happy they say. Noup. You have every psychological periods as everyone else and depression can catch you even harder, because the community is so small. Can you give me any advice, how to get over? What is important? Is anything important? What is the meaning of the life?




keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ilmaista iloa




Taistelijat, Sinikuusamain kylä, Sammakot tiskipöydällä, Lumen aika.

No huhhuh. Luulitko elokuvien nimiksi?

Olenko siis ikinä muistanut kehua teille kirjastojamme? Meillä Kainuussa on joka kunnassa kirjasto tai useampi, joihin käy sama kortti ja kirjastoautojakin vielä on. Kainet-palvelu netissä on loistava, sieltä voi hakea kirjan ja paikan, mistä se löytyy. Ja kirjastotädit/sedät neuvovat paikan päällä ihan mahtavasti. Jotta ei liikaa ylisanoja tulisi näistä upeista palveluista, niin kirjaston hipihiljaisuus on pers...okei, kamalaa ja Kainetissa pitäisi olla vielä mahdollisuus tulostaa kirjat listana, jossa on luokkakin näkyvillä. Onneksi kirjastoissa tehdään hauskojakin júttuja, kuten Koiramäen pirtti omassa Hyrynsalmen kirjastossa.

Viime vuoden lukulistani oli joku netistä bongattu” sata kirjaa, jotka pitää lukea” Homma meni niin, että olin puolet jo niistä lukenut elämän matkan varrella ja neljäsosaa ei löytynyt maakunnasta ja neljäsosan jonka luin kävi vähän köpelösti. Puolet niistä vimppasin pois parin sivun jälkeen, koska parempaakin tekemistä oli (kuka näitä listoja oikein tekee??) ja muutaman ääreen nukahdin kesken sivun.

Nyt lähestyn asiaa eri vinkkelistä. Päätin tänä vuonna lukea luonnosta kertovia opuksia. Kainetistä löytää luonto-haulla järkyttävät kahdeksattasataa kirjaa. Rajasin jo tietokirjat, 2000 luku, suomi ja Hyrynsalmi ja sittenkin pamahti 88 kirjaa.  On siinä hommaa. Aloittaisinko tuosta Sammakot tiskipöydällä tapauksesta.




Our library had a story telling week for kids and this photo is from the room they decorated to look like the interior of the Doghill farm.  Maybe you have red some of these books. http://maurikunnas.net/translations/?lang=en

Library ladies are astonishing! All the items were borrowed from their homes and the straw mobile, traditional rugs and toys to children were homemade.

I read a lot and the region we live has seven libraries and even book bus and smaller district libraries. All the books and materials are in Kainet- service in the net and it is easy to find the right book and location.

This year I will read books about nature. The first search gave almost 800 books! I must restrict this project somehow! I guess I´ll start with “The frogs on the draining board”


perjantai 10. helmikuuta 2017

Älyttömät pönttötalkoot



Blogipäivitys lähtee yleensä herkimmin, kun päässä kipinöi ja niin tälläkin kertaa.
Minähän olen tämän talouden hippi ja niinpä olen hurahtanut tähän #miljoonalinnunpönttöä hommaankin.
Pikkulinnuille meillä on jo kolmattakymmentä pönttöä ja niissä pesii pihabongauksen perusteella ainakin viisi läskiä talitiaista, jotka terrorisoivat tuota linnunruokintaa.
Joku viikko sitten mietin, että helmipöllön ääntä ei ole kuulunut kahteen talveen eli jospa niillä on kolopula.
Jo pöntön rakentaminen kaikenlaisesta rakennusjämästä oli aika homma. Taas rautakaupan Artolle pisteet, ei ilmekään värähtänyt, kun hän suositteli pöllönpöntön rakojen tiivistykseen kylppärisilikonia.
Tänään sulloessani pöntön pohjalle liiterinlattialta töhkää neuvotun purun sijasta, olin jo niin kypsähtänyt koko pöntöntekoon, että päätin että olkoon pesimättä, jos ei kelpaa.
Sitten puoli kilometriä vanhan metsän laitaan vesikelkalla ja kelkanjalasta pitkin ramusin puuhun. Siinä vaiheessa huomasin, että pönttö painaa. Vaikka pentuna olin puussa paljonkin Robin Hoodina, Janosikina tai jossain kapteeni Nemo-leikissä  (niin,  ainut barbieni oli kaatopaikalta pöllitty ja sen jalka oli poikki) ei näillä polvilla ja lonkilla enää taideta paljon kiipeillä.
Kun pääsin alas, huomasin, että pönttö on aika alhaalla. Takaisin pihaan ja alumiinitikkaat mukaan. Ja eikun puuhun taas. Taas alas päästyäni totesin, että pönttö on vinossa. Mutta se on nyt niin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen pöllönpönttöni. Että etsikää itse kummemmat kolot, minä etsin Buranaa.


Marie talks about sparkling joy (I love her method!), but today I felt some sparkling anger. It had nothing to do with tidying up; the only connection to the idea is that this hobby of mine makes me smile. I have always made birdhouses and now we have this campaign “millionbirdhouses” in Finland. Around our farm I have already about 25 small boxes .
The other day I decided to build a box for boreal owl. There has been no sign of them for two winters.
It was an exhausting project. I am the only hippie in this family, so I had to saw and nail it by myself.  Again the hardware store´s  Arto kept poker face and sold me some bathroom silicone to get the box tight.
Finally I climbed to the tree, actually twice, because the bird house was told to set 2-5 meters high and the first version seemed to be so low. I used to climb up on the trees a lot as a child. We were playing Robin Hood, Janosik or some Jules Verne tales.  (My only Barbie was found from the dump and she had a broken leg, so it was quite natural that I preferred climbing.)  Not any more with these knees! After all the box was so high that the baby owls really need to know how to fly if they want to leave the box. And it was not horizontally! It is nice how adrenaline makes climbing up to the hill in the deep snow with aluminium ladders  easier.  Try to find a better owlhome, I will try to find some Burana.

torstai 19. tammikuuta 2017

Sosiaalinen mediaani



Menee muuten äkkiä tuommoinen viis kuukautta! Nyt on tullut aika arvioida somestapoistumistilannetta ja aivan- osittaista  paluuta sinne!

Olin siis yritykseni ja oman egoni suhteen läsnä Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja monessa muussa. Halusin irti niistä allaluetelluista syistä silloin 14. elokuuta. Ja nyt olen palannut Facebookkiin.

Ajankäyttö oli yksi syy, miksi halusin lopettaa tilini. Kyllä, kyllä ja kyllä oli hyvä ratkaisu! Olen saanut paljon aikaan, remppaa, kuntoilua, elämän järjestämistä, mutta ennen kaikkea hidasta aikaa kuunnella eläviä ihmisiä, tuntea oikeita tunteita ja olla roolitta. Palattuanikin osaan rajoittaa olemistani paikalla ja selaamistapoja ja seuraamisiaan voi valita ja porukoista voi poistua ja asioita voi estää.

Someihmissuhteiden aitoutta ja kylläisyyttä ihmettelin silloin syksyllä. Kyllä tässäkin suhteessa yllätyin iloisesti. Olin iloinen, kuinka puhelin alkoi soida tiuhempaan. Palattuani erotin massasta, mihin asiaan koen tarpelliseksi reagoida ja vaikka en enää onnittele/tykkää kaikkia maijoja ja matteja kissankumminkaimankihlajaisista, hymisen hyvää tahtoa ja se saa riittää.

Elämykset ovat tässä ja nyt. Tikkupullanuotio, metsäretki, lumisauna, revontulet, kynttilät, pitkät keskustelut . Oikeasti minun elämä. Oikeasti käsin kosketeltavia.

Markkinointi. Oma terveys on taas heittänyt häränpyllyä, joten markkinointi on ollut jäissä joka tapauksessa. Siihen nähden minut on löydetty ihmeen hyvin. Kiitokset päiväretkeläisille ja joulun tarinoijille! Ihania muistoja! Niin ja ei hätää, nivelet vain kaipaavat huomiota.

Viihde. Katso kohta Elämykset.

Tiedonsaanti. Eka oikeasti hankala paikka somettomuudessa! Nopein ja helpoin ja valitettavasti ainoakin tiedotuskanava joillekin toimijoille on nykyään Facebook. Ja tokihan minussa asuu se pieni tiedottaja, joka jo yläasteella kipusi aamuisin linja-autoon tunniksi päästäkseen Lapin Kansan toimittajaparin mukaan Tet-jaksolla. Eihän minulle tarvitse, kuin pikkuisen inahtaa, niin riennän sometueksi apuun muille ja kerron ja jaan tärkeäksi kokemiani luontoon, maaseutuun ja kulttuuriin liittyviä tapahtumia.

Tiedon laatu. Kyllä olen kuunnellut lisää radiota ja lukenut lehtiä. Telkkaria ei vaan jaksa avata. Mutta se pikkuisen harmittaa, ettei riippumatonta mediaa taida enää olla. Toki somen ”uutisvirta” ylittää älyttömyydessään huonon paikallislehden mustatuntuupiiperryksen.

Kuvien julkaisua instagramissa kaipasin eniten. Sillä profiloin, miltä haluaisin elämäni ja työni näyttävän. Mutta kuunnelkaa tuota lausetta! Onko se biologiaa (laumassa pätemistä) vai egon vaatimus, olla olevinaan jotain?

Palasin pienesti, työn vuoksi varmaan intensiivisestikin, mutta osaan taas elää omaa pientä elämääni. Sometili, olipa se face, twitter tai insta, voisi olla upeimmillaan ihmiselle kiitollisuuspäiväkirja. Ei muiden silmille välttämättä, mutta näppärä tapa itselle kirjata ylös, mistä tänään on kiitollinen. Se lisää onnellisuutta.  Sekin on minulla aivan paperiversiona. Hohhoijaa, mikä perinnehirmu. 

Tervetuloa kuulolle osoitteessa Maatilanarki .

Remember my decision from august? I was going to leave social media.
I did! And I am happy about it.

Positive:
I have had time. Time to me and people I meet.
Phone has rang more often and I have used it to say hello. It is nice to hear(!) how are you. In Facebook your comments (even with emojis) are only words.
Experiences are real. Well, I have not visited that sheep farm in Iceland yet, but I have watched Northern lights, made a sauna of snow, drunk hot chocolate by the campfire, burned candles… It is so relaxing just to do things, with no need to take a photo to Instagram etc.
Clients have found me without social media. Maybe this kind of trade has been even more truthful. Buying is not caused by me and feedback is immediate.

Negative:
Without social media I missed some nice events and information. Facebook is fast and sometimes even only channel where some operators give information.
I sometimes wanted to come back to Instagram with cool pictures of my life and my products. But why? Is it really added value or just my ego asking for attention? This led to a reorganization of my thoughts in generally and it has not ended yet :)

How to use?
I came back to Facebook, as a person and with my little Maatilanarki. I can now spot the really important things. I bravely unfollow, leave groups, block and make decisions in order to make my life easy, happy and mine. And I can inform others and get information about my loved things: countryside, nature and culture.
One nice way to use social media account could be as a gratitude journal. Not necessarily shared to all the followers and friends, but to remember how good life really is. It increases happiness.
My gratitude journal is a sketch book.
What a dinosaur!