Auttakaa nyt miestä mäessä

Iskipä pirunmoisen ikäkriisin päälle! Nivelet remppaa, valvottaa ja sitä rataa ja siinähän sitten tulee filosofoitua kaikki maailmankaikkeuden olemuksesta elämän tarkoitukseen.
Olen luvannyt kirjoittaa maalaisrealismia ja sen lupauksen olen pikkuisen pettänyt kepeillä päivityksillä. Oikeasti täällä ihanalla maaseudulla on välillä jokainen yksin ja masentunutkin. Käytännössä olen hoitanut kriisiäni mainitsemalla syöpäkontrollissa polvien ja lonkkien ongelmista, jonka seurauksena selkäni on kuvattu kahdesti, huoh. Olen myös lukenut Ben Furmania, fokusoinnin perusteita ja muita luonteelleni ominaisia ratkaisukeskeisiä opastuksia, jonka seurauksena olen ukkokultaa keskusteluttaessani saanut hänet varmaan unelmoimaan naisettomasta maailmankaikkeudesta.
Tällä hetkellä ainut pelastus on kesäduuni ja Sherwoodin iloiset veikot, joiden seurassa olen nobody ja aivojakaan ei juuri tarvita. Miten te pääsette tästä viidenkympin seudusta yli? Mistä löytyy tarkoitus? Mikä on suunta? Onko mitään tärkeää?



Driving two hours a day, working eight hours with happy fellows of Sherwood (realty services team) and walking in the nature has kept me sane for the last weeks. No thinking, no status. This is called midlife crisis, I guess. 
Legs hurt, nights are awful and life seems to be an absurd paradox.
Living in the countryside makes you happy they say. Noup. You have every psychological periods as everyone else and depression can catch you even harder, because the community is so small. Can you give me any advice, how to get over? What is important? Is anything important? What is the meaning of the life?

Silent night ja ikäriisi, melkein

Kiinalaiset herättivät minut taas aamuyöllä. Tässä iässä yöt…tai no palataan tuohon lopuksi, mutta internetin ihanasta maailmasta olen löytänyt lentokoneiden reitit ja ne ovat todella kiinalaiset, jotka kanttaavat tässä meidän kohdalla etelään aamuyöllä. Toivottelin hyvää matkaa.

Aloin sitten kahvin keittoon ajankuluksi ja yritin tähyillä tähtiä, mutta laskettelukeskuksessa on aloitettu lumetus ja jääkidepilvestä loistavat rinnevalot sotkivat näkymää. Eipä käy kateeksi, jäätävä tuuli ja vinkuvat lumitykit. Pitää olla sissi, joka sitä työtä tekee.  Naapuristakin kajasti valoa ja arvasin talonväen pian nousevan leivinuunin lämmitykseen.

Navettatelkkari näytti kuvaa lokoisasti torkkuvista hiehoista.  Yösyöpöt Mymmeli ja MariAnne kohtasivat käytävällä ja eivät meinanneet mahtua ohittamaan (kolme metriä leveä paana). Rekkucorgi oli kaatunut makuuhuoneen matolle ja kissa vetäytynyt saunan lauteille (kannettu sinne kipakasti yöllä, kun tuli remuamaan sänkyyn).

Niin tässä iässä… viime viikot minulle on vakuuteltu, että nivelrikot ja selkärankareumat ovat ihan jees tässä iässä. Aloin eräänä repaleisena yönä kyseenalaistamaan meille syötettäviä ajatusmalleja ihan urakalla. Yksi oivallus oli, että tuo ikähomma ei ihan täsmää kaikkien kohdalla. On vanhoja nuoria ja nuoria vanhoja. Entäpä jos eliniäksemme onkin tarkoitettu 120 vuotta! Lapsuus kestäisi ensimmäiset 30 vuotta, nuoruus kuuskymppisiin, aikuisuus ysikymppiseen ja vanhuus siitä eteenpäin.  Häh, eikö helpotakin paljon!  Jos mietin, että vanhuuden alkamiseen on vielä neljäkymmentä vuotta, eivät kolotukset tunnu niin dramaattisilta. Jospa tällä asenteella taas uuteen päivään.

One day I tried to get a nice video for a silent forest project and it took time and patient. Lorries, snow guns on the slope, dogs barking. Ok, I was too near ski resort, so the noise was forgivable.

Silence is overrated. It is nice to stay in a silent forest, but soon you start to listen to the micro sounds. It is in your backbone to be aware and escape if something odd turns out.

Last night a jumbo jet woke me up at night. We are in the middle of nowhere, but the Chinese curve to south over our peaceful village.  I already know their route, so I wished them a good flight and started to cook a cup of coffee.  Ski resort keeps on snowmaking round the clock, so the stars were behind the icy cloud and the scenery was orange by the slope lights. It was freezing and I admired men who had to work in the night.

Even animals were awake. Most heifers were lying down, but Mymmeli and MariAnne had been on night snack and were arguing how to pass on a corridor (3 meters wide). The cat had been carried to sauna earlier in the night (after visit to our bed) Not hot sauna this time, but less could he care, he sleeps there even when it is hot, only steam from the stove makes him move. Only Rekku the corgi had fallen to the bedroom carpet in the evening and was still in the same position.

My backbone has been lately examined and signs of rheumatism and osteoarthritis were found. I was somewhat surprised but the doctors said it was no wonder in my age and work. What age? During these less-silent nights I have developed a new theory of age. What if we are supposed to live 120 years?  In that case I am still young.  In the news was introduced a newlywed couple, 91 years old both!  With this attitude to the new day :)