Rakkautta ruokapöydässä

Isäntä loi pitkän katseen minuun ruokapöydässä tänään. Joskus nuorena tästä olisi voinut jopa innostua, mutta tähän ikään jo tiesin, ettei kannata.Olin nimittäin avannut villiyrttikauden keittiössämme ja leivänpäällisiksi oli hortahakkelusta. 
-Onko tässä jottain myrkyllistä?
-Ei.
Vielä pitempi katse.
-Eikö minä katon vaan, että syökkönä ite tätä.
Joopasejoo :)

Today we had an intensive eye contact at the lunch table. If we were younger, it could have been exciting, but at this age I already knew what he was up to. I had made a wild herb salad for the first time this summer.
-Is there something poisonous in this salad?
-No. 
Even a longer glance.
-I just want to see that you are eating this too.
In the movies this could be a hostage situation, in Finland this is marriage :)

Talakkuna

Talkkunapuuro, pottumaito ja pottupuuro olivat Kainuuseen miniäksi tälläytyneelle lappilaiselle aivan nevöhööd kamaa silloin neljännesvuosisata sitten (mahtavaa, kun on jo niin vanha, että voi käyttää tuollaisia aikamääreitä ja pojitella kaikkia alle 40 v miehiä). Tätä nykyä osaan jo moiset keittää.

Ja höpöhöpö. Ei talkkunaa opita keittämään.

Talkkuna valmistetaan täällä ohrasta. Jyvät keitetään, paahdetaan ja jauhetaan. Ennen sitä tehtiin itse, mutta nykyään mennään kauppaan, kävellään ohi hämäläisen talkkunapussin ja otetaan se oranssinkeltainen.  

Puuroon tarvitaan litra vettä, se kiehuvaksi, suolaa teelusikallinen, talkkunaksia 2 desiä sekoitetaan veteen. Pussin kylessä lukee puoleen litraan kaksi desiä, mutta se on sotkamolaista huumoria. Tulee liian tönkköä.  Puoli litraa on kyllä hyvä idea. Talkkunan keittäminen alkaa nimittäin vasta tästä ja kun puuroon veivaa vuorotellen vettä tai jauhoa, puuro siunautuu yleensä niin, että sillä ruokkisi koko kylän.

 Puuroa kannattaa hämmentää koko ajan. Tiedät, että se on kypsää, kun jauho alkaa pysyä tasaisena puurona. Kun puurokauha ei enää liiku puurossa, tiedät lisätä vettä. Kun puuroa roiskaa pitkin hellaa, tiedät lisätä jauhoa. Tätä jatketaan, kunnes on liian nälkä tai kyllästytään. Pöydässä puuroa vielä moititaan kovin sanoin, mutta tulee se voisilmän kanssa suurella nautinnolla syötyä. Kuulin eilen radiosta, että ruoka on ravitsemuksen lisäksi yhdessäoloa ja elämyksiä. Olivat varmaan syöneet talkkunaa.

Koska kypsyminen jatkuu kuitenkin, on tähteet  lohkottava kattilasta biojätteeseen työkalun avulla. Jos joku on keksinyt tähteille käyttöä, niin kertokoon!

Talkkunajauhoa voi kuulemma laittaa vaikka viilin päälle ja olihan ainakin takavuosina suomussalmella saatavilla pehmisjäätelöä talkkunalla. Noh, vaikka olen jo lauhtunut kainuulaisuuden edessä sen verran, että minut saa saukkokankaaseen haudata, niin joku roti tuolle talkkunansyönnille on oltava. 

It will be cold out for the next days, even -28 c, so I can make all my winter tricks to make life cosier.  We have already ploughed snow against the plinth (keeps the house warmer), fulfilled the firewood store, set the heater to the cow house and store enough food for animals and family for a week. Usually life goes on normally, but it is wise to prepare.

One of the best winter dishes is ”talkkuna” porridge. The flour is made of boiled, roasted and milled barley.  The recipe is easy.  Add two cups of flour to a litre of boiling water (some salt too). Stir well. Eat with a good piece of butter.

For me, a daughter–in –law from Lapland this porridge has been one of the adaptation tests. Easy way to cook this porridge is a sign of a real  ” kainuuoriginal”. I usually have to add more water and after a while more flour and after a while….. in the end I have huge porridge far away from the idea of  real talkkuna.  But it keeps you full and you have time to keep fire on and dream of the next meal, maybe potatomilk this time! (Another odd traditional food from Kainuu)(Don´t tell the originals that I said this)

Mannavelli ja auttilaiset pitsalla

Olen tiedostanut jo aikaa, että alan ärsyttävästi toistaa samoja " ennenvanhaan" tarinoita aikuistuneille lapsillemme.
Tiedättekö, niinkuin vanhenevat ihmiset! Pitänee alkaa hankkia uusia kokemuksia, jotta on uuttakin kerrottavaa.
Mutta tänä aamuna näin ihan mustaa valkoisella, että olen menneisyydestä. Mtv:n leivontanurkan artikkeli oli otsikoitu: Paluu menneisyyteen: muistatko makaronivellin?
No muistanhan minä! Keitin sitä tämän tästä lasten ollessa alakoulussa. Luulin jo velliajan unohtuneen, mutta ei, poika täräytti makaronivellit vastikään itse.
Entäpä leipämaito? Kahdestaan täällä mökissä mököttäessä tulee joskus oikaistua puolisen keitossa. Kuumennetaan täysmaitoa, lautasella siihen sipostellaan näkkäriä ja lisätään köntti oikeaa voita. Suolaa tietysti maun mukaan.
Leipäkeittoakin on syöty kerran. Se oli minun kotonani ihan normiruoka. Kuivuneet limpunkannat ja reikäleivänjämät kattilaan suolaveteen (liotus) , valurautapannussa paistetut sianläskikuutiot ja suolaa sekaan ja kiehautetaan.
Mannavelli, kauravelli, ohravelli, porkkanavelli...Yltäkylläisyyttähän se on , että tulee aina puuroksi asti lisättyä ryynejä. Tukevampi tätini tuumasi kerran mannavelliin voita lisätessään, että hoidan ääriviivojani.
Kyllä meillä osataan syödä näitä trendiruokiakin. Ensimmäisen pitsani söin Rovaniemellä joskus 80- luvun alussa. Siihen aikaan syrjäkylän penskat völjättiin linja-autolla  uimahallireissulle koulusta. Jostain kumman syystä pääsimme oikein pitsalle. Herkulliselle, mutta sitkeälle. Hetken haarukoiden ja veitsien kanssa kaiskaamisen jälkeen erinomaisilla äänenlahjoilla varustettu naisopettajamme hihkaisi koko pitserialle: "Auttilaiset! Ottakaa se pitsa käteen ja syökää näin!" Me olisimme voineet nolostuksissamme syödä ne pitsat vaikka pöydän alla, mutta helpotti viisas neuvo kummasti syömistä.

I have suspected for a while that I am getting older. I tell the same "good old times" stories time after time to my adult children. Well, it is only twenty years, when they start to do it themselves.
This morning I got a proof of my age. In MTV-net (our commercial TV) kitchen pages there was a title: Back to the past: Do you remember the macaroni gruel?
Remember? Well yes, and I still cook it! As well as bread milk! It sometimes adjusts lunch, when we are busy and the children are not at home. Just hot milk with salt and crisp rye bread pieces and butter smelted to it.
Bread soup is oddness. It was a way to spare food at my childhood home.  Soak old dry rye bread pieces and salt to water, fry bacon and add it to the soup and boil for a while. 
Usually we eat porridge every morning, but when I was a child we spared flakes and it was gruel: semolina, oat, carrot and barley.
Ok, pizza came to stay in 1980s. We drove by bus to public swimming baths in Rovaniemi from our little village school every year. Usually we ate packed lunch, but once we had enough money to visit a pizzeria. How delicious! For little children it was only a bit difficult to fight with fork and knife against tough pizza. Our teacher, who could have had a career as operas contralto, called out loud: "You all from Autti in this pizzeria! Take the pizza to your fingers, it is easier!”  We were happy of this wise advice, but so embarrassed that we almost ate under the table.

 

Oodi potulle ja rakkaudelle

"Alahan sää keittään niitä pottuja!"
Tällä lauseella sai huonekaverini Oyssissa liikutuksen kyyneleet silmiini.
Hän lopetteli puheluaan miehelleen ja tässä lauseessa on kaikki. Siis ihan kaikki!
Siinä on peruna, tuo pääruoka, joka menee voin kanssa vaikka siltänsä, jos ei satu olemaan kalaa tai lihaa höystöksi. Pottua osaa viljellä ja keittää kuka vain ja se on oikeasti ravitsevaa ja edullista ruokaa.
Siinä on myös rakkaus. Vuosien liitto, luottamus toisen osaamiseen, koti-ikävä tuttuun päiväruokahetkeen ja ääneen lausumaton toive, että vielä me yhdessä syödään pottuja.
Joo...nyt ei pysty taas jatkamaan, kun itkettää ihanasti. Lämpimät terveiset huonekavereille!

I was lying in the hospital for a week and we had such an emotional week with my two room mates. We laughed and cried and talked about all the matters with no shying. Well, we were all cancer patients.
One day the lady next to me finished up the telephone call to her husband. She said something which shows more love than any oath of love.
"You´ll better start cooking potatoes now, dear!" There it is. A years long marriage, trust to his skills, homesickness and the hope, that they will cook some potatoes together again. And of course the reverence to potato! Easy to grow, cook and eat even without meat or fish, only some butter to flavour. Yes, I am crying again :) Best wishes to my room mates!

Antiarkihaaste

Varttia vaille, että tempasin puukolla pesujauhepakan auki...onneksi huomasin, että tämähän on peto Two Oceans viinipänikkä! Ei ole viinitkään hohdokkaasti pulloissa, kuten ennen.
Isäntä oli ostanut sen vieraille ja se oli jäänyt juomatta. Mutta ei tämä ihan juhlanpitoa ole ollut. Veispuukissa kiertää viiden päivän arkihaaste ja minäpä kuittaan sen koko maatilan väen osalta täällä.

Pääsiäismaanantaina käytiin pilkillä, isäntä sai yhden ahvenen ja Rekku löysi pilkkirepusta viimekerrallisen kuivuneen ahvenen välipalaksi.

Tiistaina olin kotimiehenä ja siementäjän kaverina. Pihaton eläimet saavat jammailla vapaana ja valita makuupartensa. Tässä juorukerho kokoontuu märehtimään.

 Isäntä täytti keskiviikkona tukihakemuksia. Vähänkö oli käärmeissään, kun tulostin pukkasi tuommoista . Ehkäpä ne Mavissa ymmärtävät.









Torstaina pyykit ulos. Perjantaina mehumaijalla mustaherukkamehun tuoksu taloon.
Ja tämä on antiarkihaaste, teillon muutakin hommaa kuin värkätä näiden kanssa :)





This week’s diary:
Monday, ice fishing. We caught only one perch. Oh, Rekku, the dog,  found a dry perch from the jig box and ate it :)
Tuesday, I helped in the cow house. These three are friends!
Wednesday, filling rural subsidy forms. Our printer translated the sentences to bureaucracy!
Thursday, laundry out!
Friday, blackcurrant juice from an old steamer. A really good aroma.

Kaapista ulos

Minulla on kiintoisa suhde. Kompostilieroihin nimittäin.
Olen tänä talvena kokeillut oikeaoppista matokompostia. Ainahan kalastajasuvussa on pidetty talvimatoja: ämpärillinen pilkkimatoja, joille on syötetty saunavastat ja puurontähteet.
Nyt meillä on komerossa varastolaatikollinen lieroja. Ihan kaikkea ne eivät jaksa vielä syödä, sillä hyöteä emäntä kokkaa paljon! Mutta se on kuulkaa ihme, mitä siellä lootassa tapahtuu. Puf, ja ruoantähteet ovat kadonneet! Että tämmöinen ulostulo tällä kertaa. Ja kyllä meillä voi edelleen kyläillä, laatikko on tosi siisti ja lieroja ei seilaa sen ulkopuolella.

Kesämatoja

My family has always kept worms for ice fishing in a little pail. During the winter they have been fed with leftovers and birch branches of sauna whisk. 
This winter I have tested a bigger worm compost. It is amazing! It is a storage box and it makes huge amounts of organic material vanish. 
I must remind me that this is probably the biggest box socially acceptable, because I still want neighbors to visit us. But really: the box is beautiful, and the workers there don´t come out :)