Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennemuutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennemuutos. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. joulukuuta 2017

Raken/ne-/teen muutos



Otsikonkaltaisia sanapalahirviöitä opittu syksyn koulutuksessa.
Epäjoulukalenterin liikunnallisia harjoitteita on jatkettu, vaikka itsenäisyyspäivä juhlittiinkin kutakuinkin kansallispuvussa. Eilinen oli staattista liikuntaa, jos näin voi sanoa, kuutisen tuntia seisoskelua palavan talon äärellä. Palokunta harjoitteli metsätilamme autiotaloa polttamalla ja sammuttamalla.



Rakennemuutos

Seisoimme siis aamusta jo tolokkuna pihassa, joka oli alun perin torppa, mutta perustettiin isonjaon aikaan 1860–1870 luvuilla uudistilaksi. Tilan nimen pääte ”aho” viittaa historiankirjan mukaan kaskiahoon. Näillä vaaroilla poltettiin kaskea viljanviljelyyn ja etelään viettävä maasto onkin varmasti ollut oivaa kaskettavaa.  Pihapiiri muuttui nykyiselle paikalle viisikymmenluvun lopulla. Maaseutu ei elättänyt enää suurta perhettä, tilan viimeinen asukas muutti pois 80-luvulla ja pellot istutettiin kuuselle.  Sukulaistalo kietoutuu monin paikoin omiin tarinoihimme ja ilo onkin viljellä viimeistä peltotilkkua ja hoitaa talon metsiä.



Rakenteen muutos

Hirsirakennusten pihapiiristä pikkupirtti on hyvässä huomassa paikkakunnan museolla ja muutkin hirsirakenteet ovat löytäneet uusia koteja aittana, saunana ja kanalana. Autioitunut lautarakenteinen talo oli kuitenkin jo huonossa kunnossa. Palokunnan harjoituskohteeksi siitä vielä oli ja syksyn aikana on selvitelty kunnan, maistraatin ja palolaitoksen kanssa tarvittavia lupia ja ilmoituksia.

Eilen parikymmentä pelastushenkilöä sytytti, sammutti, tuuletti ja testasi, me kuvasimme ja suvun insinöörismiehet WhatsAppin kautta mukana ollessaan laskivat hiilipäästöjä ja kustannuksia.

Liekkien vähän laannuttua tuli tulen lämmittämiin koivuihin pikkulintuparvi juhlimaan sulaneiden silmujen ja heränneiden öttiäisten aterialle. Illan hämärtyessä kävin mielessäni läpi talon voimamiehet, velhot, tarinat sota-ajalta ja elävät ystävät. Yhden ajanjakson merkki oli hiilloksenkaunis muisto, mutta metsänhoitotöitä menossa ja tulevaisuuden varalta infraa jäljellä. Metsän suojellut maisemapuut - todelliset entit - mänty ja lehtikuusi, humisivat hiljaa lumituiskussa.



Paloharjoitus
I did fit to my dress on 6th December, thanks to my countryside sports Christmas calendar. I have been walking in deep snow and doing snow clearing (48 cm of snow!) after my sledge adventures and cow house parkour. Yesterday we were on our feet all day photographing burning house. Maybe not the exercise, but all the feelings during the day were exhausting.

This was carefully planned fire drill. We own a tree farm with a 60 year old wooden house. It has been uninhabited for nearly 40 years. So it was in a bad shape. Fire departments from 4 municipalities took part to practice. It was exciting to see how professionally they worked. They went into the house spraying water to the awful flames. We were standing 30 meters far and it was warm even there!

After the firemen left, we were guarding there, eating packed lunch and admiring the bird flight in the near birch trees eating the warm buds and bugs. All the ancient habitants of the old farm came to my mind. The strongman, the wizard and the rich lady. I honored the Russian soldier’s memory.  I smiled for the old love stories of the village and laughed to the family engineers who were involved by WhatsApp and counting carbon release numbers. I was happy about our friends, who used to live in this house.

The Pine and The Larch were singing icy ballade at the edge of the yard. They are the ents of this forest and protected trees in the forest management plan. I guess they even took that carbon back home.

maanantai 20. elokuuta 2012

Kiinteistöjä itsepäisille ihmisille

Ja taas lähtee kynä lapasesta:
Kiinteistö myytävänä, kiinteistö myytävänä, kiinteistö...
Päivän palaverissa tipahteli teknisiä tietoja tyhjillään olevien kiinteistöjen neliömääristä. Järkipuhetta lämmityskuluineen ja kunnostustarpeineen. Melkein kuuli, kuinka osallistujien muistot viiskymmenluvun lapsilaumoista kivikouluissa napsahtivat muistojen arkkuun lukon taakse.
Luin aikanaan Tapani Valkosen ja kumppaneitten "Suomalaiset" (-85) pääsykokeeseen, kun vielä haaveksin pääseväni toimittajaoppiin. Tänään kömmin aitavintille lukemaan taas kyseistä kirjaa. Miten tähän tultiinkaan? Mihin katosivat ihmiset syrjäseuduilta? Eikö paluuta ole?
Jatkoin lukemista Eero Uusitalon kirjalla "Maaseutu-väliinputoajasta vastuunkantajaksi" (2009). Surffaan edelleen näiden kahden kirjan välillä vertaillen ja ihmetellen. Väestökehitys, hallitusohjelmat, maatalous-, maaseutu- ja aluepolitiikka...
Pienen  ihmisen päässä tuntuu, että koko härdellin taustalla on vain raha. Tehokkuus, kilpailukyky, globalisaatio.
Ei löydy kirjoista ylistystä isomummoille, jotka pyöräyttivät lapsilauman "väärään" paikkaan. Ei löydy teknisen puolen tiedostoista kammaria nykyihmiselle, jossa saisi tehdä etätyötä hiljaisuudessa tai pelkästään tilaa olla kylähullu tarpeeksi väljissä maisemissa.
Välittäkää piutpaut hallitusohjelmista, alijäämäisistä kuntatalouksista! Vääntykää väkisin landelle, vaatikaa etätyökonetta nyrkkiä puiden, tuokaa yrityksenne vanhoihin kyläkouluihin, tinkikää matkasta turhuuden turuille ja tuhlatkaa rahanne kyläkauppaan, mielenosoittaakaa juurtenne puolesta, vaatikaa tieremonttia, pitäkää kynsin hampain kiinni tukirahoista ( ne ovat vastike maalta siirretyltä orjajoukolta, joka asuu suolle ajomaalle rykäistyllä viidenkymmenen samanlaisen "omakotitalon" alueella keskellä ikean huonekaluja) ja nostakaa työttömyyskorvauskin rinta rottingilla! Se on nimittäin nyt teistä itsestä kiinni. Kyllä meidän elämän eteen värkkäillään direktiiviä ja maakuntaohjelmaa, mutta itse on elämänsä suunta valittava. Tervetuloa takaisin maalle, jossa puu on puuta, eikä komposiittia, ruokakin maistuu joltakin, ja unta ja näläkää riittää ja lempikin palaa alkuvoimaisena.
Huhhuh. Ja uskokaa tai älkää, en ole kunnallisvaaliehdokas.
And to you, my foreign friends: this was a passionate speech for the rural areas. My message was actually, that we have a lot of empty properties in Finland:) Check for example Karhulanvaara and lovely village pages of Ruhtinansalmi.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

"Akkaosaston" vuosikokous

Kylällämme toimii "aherrusseura", jota myös hyväntahtoisesti akkaosastoksi kutsutaan. Vuosikokouksessa totesimme, että turhan usein kylien kohtaloa surkutellaan, eikä olla ylpeitä siitä mitä kylältä löytyy. 
Meillä on uusia asukkaita, kouluikäisiä ja nuoria, osallistuvia eläkeläisiä, useita yhdistyksiä, ammattilaisia joka lähtöön, kudonnan harrastajapiiri,  hiihtoladut, upeita luontokohteita, säätä ennustava ahvenprofessori, taidetalo ja yrittäjyyttä: laskettelukeskus palveluineen, kymmenkunta toimivaa maatilaa, puutarha, maansiirtoyrittäjä, turvetuotantoa...hengästyttää:)
Onhan väkiluku laskenut ja tähän nykyiseen kyläkäsitteeseen kuuluu puolenkymmentä vanhaa kylää, mutta kuitenkin, aiomme täällä edelleen talostella, taajamiinkeskittämispyrkimyksistä huolimatta.
Tiedon välittämiseksi aherrusseura päätti tulla nettiin tänä vuonna. Jospa saisimme muutkin seurat mukaan!
Kylän taivallakin tapahtuu
Today we had an annual meeting of the former household and farming association (Ahertajat). It works nowadays for free time activities for the villagers. 
Our village has lost a lot of inhabitants during the last five decades. The whole idea of the village has chanced,  village includes nowadays five old villages.
But there`s no reason to get depressed: we have new inhabitants again, wonderful nature, many associations, art house, enterprises, free time activities and of course skillful villagers who work in other districts but have their home here. 
One step to make our village visible positively is to make internet pages to our associations. I will soon make pages to Ahertajat!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Eipä oo valittamista

Viikolla oli julkisuudessa keskustelua maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän selvityksestä, jonka mukaan korkeakouluopiskelijoilla (yli 60 %) ei ole juuri halua palata kotiseudulleen maaseudulle töihin. En harmikseni löytänyt alkuperäistä selvitystä netistä, mutta minusta tuossa uutisoinnin arvoista olisi ollut niiden osuus, jotka mielivät palata! Toivottavasti heille on tarjota työtä.
Olipa opiskelija miltä kouluasteelta tahansa, on tervettä siinä vaiheessa suunnata katse maailmalle. Tarpeeksi maailmaa nähtyään, voi jonain päivänä huomata, ettei se kotikylä ole sen hullumpi paikka kuin muutkaan. Nettikeskustelussa taivasteltiin maaseudun sosiaalista- ja kulttuurityhjiötä. No, kokemuksesta kerron, ettei ole tullut aika pitkäksi. Jopa niin, että tapahtumaköyhä päivä tuntuu luksukselta ja saunan lämmitys juhlalta. Eipä oo valittamista!

The rural policy committee had found out that most of the university students don’t want to return to rural district. It would be nice to read the whole report, but I have just followed the discussion in the Net. I was surprised to hear that almost 40 % of the students think of coming back. I hope we have enough jobs for them.
This report only shows the common sense of the students; it is time to see the world and to get experiences. And maybe after some years you’ll see that all parts of the Maslow’s pyramid are achievable in the countryside as well.
Comments about nonexistent social and cultural life (in periphery) in the Net discussion amused me. Sometimes after a busy week a boring day with sauna is luxury!