Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



torstai 30. elokuuta 2018

Kypsä nainen ja lantakoneen eräpäivä


Sarjassamme, mistä (nainen) tietää ohittaneensa parasta ennen päiväyksen ja neuvoja miehille, mitä lauseita kannattaa jättää sanomatta.

Oltiin aamupuurolla eilen ja ihmettelin ääneen näitä deittisivustoja. Kun en ole kirjautunut yhteenkään ja sieltä pukkaa sähköpostiini tarinaa, miten niin ja niin moni on kiinnostunut juuri minunkaltaisista partnereista.  Isäntä siihen tuumaa,  että kato joitakin viehättää tuommoset kypsät puumat.

……

No, hän ymmärsi ilmeestäni, että tais tulla ulkotyöpäivä. Nolona selitti, että taas suu kävi nopeammin, kuin ajatus,  mutta pelihän oli jo menetetty. Siitä huolimatta päivän päätteeksi tälläydyttiin kaksin navetoimaan, koska maatila. Ilta oli tarkoitus viettää hällä lantasäkkien peittelyssä ja mulla siivotessa.

Toisin kävi. Lantakone, joka toki on temppuillut jo tovin, äkäysi kerrassaan ja ei kehittänyt painetta hydrauliikkaan. Siunatut naapurit ja ystävät kauempaakin riensivät hätiin ja kierrätyskone saatiin naapurin tyhjenneestä navetasta, työapua lankomieheltä, sähkömies aamuksi kytkemään konetta ja vielä varakoneita puolenkymmentä tietoon, jos tilanne toistuu. Ilta oli jo pimennyt, kun sieltä selvittiin.

Äsken tuli navetalta videota, kun itse köllöttelen massutaudissa (ei se lantarieha, vaan ehken porkkana-ahneus syynä), että toimii se kone. Jes, riemua!


In this age (yes, still struggling with age crisis) you become aware, that your best before date passed some years ago. Usually I am fine with it.

Yesterday morning I was wondering, why I get emails from dating sites. I have never even used those sites! They keep telling me, that I would be a good match in my category to several users.  My loving husband assumed that I am still an interesting chick to men who like older women. Used even words matron and cougar. 

Soon he understood, that the idea – no matter how flattering he tried to be-was expressed poorly.  Never mind, in the evening we did go to cowhouse together.  We had plans for the evening (only working plans, despite my assumed attractiveness), but suddenly the 26 year old manure pump stopped transferring.  Fortunately our friends and neighbours helped and after two hours we had a pump brought from an empty cowhouse nearby.  

This morning the power was connected by a professional electrician. I am having sick leave today, but I just got video from the happy farmer.  May be old too- but works! I mean that pump ;)

maanantai 14. toukokuuta 2018

Maatilanemännän opintoja

Opiskelen taas. 
Tunnelmat ovat kuin meidän talon isännällä pienmetsäkoneensa kanssa tänä talvena. Välillä tuntuu, että tämähän on parasta, mitä housut jalassa tehdä, mutta välillä syöksyn epätoivon kurimukseen ja päätän, etten ikinäikinä enää.
Pari yötä valvotti jo tiukasti, koska paikkatiedon kurssin palautuspäivä jo meni ja en ole tottunut tekemisistäni luistelemaan. 
Mutta tuossa ohessapa on tuo karttakuva ihan itse tehty Qgis ohjelmalla ja aineisto on wms rajapinnan kautta kartat.kapsi.fi maanmittauslaitoksen avointa dataa ja pisteet itse värkätty digitoimalla.
Ihan itse.
Pohjakartta Maanmittauslaitos 2018, tieaineisto Liikennevirasto, 2018
Muistinko jo sanoa, että itse tein :)

I have been studying all winter.  We proof our skills by video and I made this map about the old watermills and tried to explain on the video how I was so talented that I even transferred it to my blog. 
This water mill set interest me and my thesis will collect information about the mills. I will publish a serial in another blog during the summer about these spots. You´re welcome to join me on the day trips to the mills!