No meidän talo ei ole ihan niin syrjässä ja kouluvuoden aikana kulkee bussi aamulla ja iltapäivällä, mutta ei sillä töissä kulkeminen onnistu.
Mietin tätä, kun luin polttoainelaskusta vuosikulutuksen. Rahaa palaa ja hiilidioksidia syntyy. Ainut synninpäästö on, ettei meillä ole tapana lentokoneella liikkua kuin kerran kymmenessä vuodessa. Jospa se tasapainottaisi.
Aloin joku viikko sitten testata sanomalehdestä lukemiani taloudellisen ajon ohjeita ja se todella toimi. No, ei suuruusluokka päätä huimaa, mutta muutaman tankillisen vuodessa säästää, kun ajaa ennakoivasti ja vaihtaa vaihteet ajoissa. Kauppareissulla kannattaa hamstrata kotivaraa, ettei sinne erikseen tarvitse ajaa. Ja kimppakyyteihin lupaan panostaa.
Omasta projektistani suuri osa on talvella tietokoneella ja puhelimessa istumista, miksi turuuttaa 50 kilsaa toimistoon, kun sen voisi tehdä kotonakin? Etätyötä, kiitos.
Talon luotettavin kulkupeli. The most reliable servant. |
Using car is a waste of money and natural resources not to mention pollution. To make my sin smaller, I try to think how I drive and why I drive. And the more I get people in the same car, the less cars we need.
Driving 50 km to work is not smart if you could do the same work at home. Tadaa, computers and phones operate quite well here too.
Totta turiset. Auto on kyllä meilläkin aivan välttämätön täällä maalla. Nykyteknologia antaisi mahdollisuuksia vaikka mihin etätyön suhteen, miksei sitä hyödynnetä paremmin?
VastaaPoistaSepäse, onneksi meillä kainuussa tuodaan laajakaistaa jo kylille. Ehkäpä se osaltaan auttaa etätyötäkin!
VastaaPoistaTotta puhutte hyvät ihmiset. Itse olen ollut etätyöläinen monen monta vuotta ja täytyy kyllä sanoa, että vasta viime vuosina etätyöläisyys on enemmän tavallista kuin luksusta. Onneksi on omat läppärit, Lumiat ja muut vekottimet, että voi tehdä töitä kotoa käsin ja virkistyksen vuoksi sitten joskus matkata ihmisten ilmoille. Monesti kyllä ajatus etätyöstä saa sovinnaisten karvat pystyyn, mutta usein sitten huomataankin, että aika mainio juttu. Joten itse täytyy vaan rohkeasti ehdottaa etätöitä.
VastaaPoistaHei! Tervetuloa! Se on kyllä totta, että pitää nostaa kissa pöydälle ihan itse, etätyön etuja ei välttämättä ole kukaan vain huomannut työpaikalla. Huomasin saman, kun ehdotin projektille Facebooksivuja; taisin olla ensimmäinen ilmeistä päätellen, mutta nyt sivut on! Hyvä minä ja hyvä työnantaja!
VastaaPoista