Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



perjantai 2. marraskuuta 2012

Kirkolla käymässä

Lähempä käväseen kylällä. Vitsi, vitsi! Kun meillä lähdetään kylälle asioimaan, se vaatii strategista suunnittelua. Ensin listataan käyntipaikat, sitten avataan netti ja tarkistetaan, millä kylällä mikin pulju on kyseisenä päivänä auki, onko siellä asiasta tietävä asiantuntija paikalla ja voiko sille viisaalle varata ajan jo netissä. Ettei menis hukkaan koko reissu.
Meiltä on 20 km omalle kirkolle, 50 km kilpailevalle isommalle kirkolle ja 90 km maakunnalliselle maalikylälle. Oman kylän Kelalla on elävä ihminen maanantaisin ja perjantaisin, naapurissa joka päivä. Kirjasto on varmimmin auki puolenpäivän jälkeen kummallakin kylällä. Poliisin lupa-asiat hoituu siellä isommalla kirkolla, mutta puolenpäivän seutuun he ovat syömässä. Työkkärissä voi kävästä, kunhan menee ennen kolmea. Koirankopinkokoinen verotoimiston palvelupiste on naapurikylällä auki tiistaina 9-15. Isännän pankki palvelee omalla kylällä ti-to-pe ja minun pankkini kassapalvelu naapurikylällä ma-ke-pe. Jos sairastuu, päivystys on milloin missäkin, eli on viisainta soittaa päivystävälle sairaanhoitajalle. Moni vika on parantunut ottamalla kotona buranaa ja miettimällä yön yli. Hammaslääkäri...mikä? Onneksi bisnes on bisnestä ja kauppiaille raha kelpaa melkein mihin aikaan vuorokautta tahansa. Onko se teillä kaupunkilaisilla helpompaa?
Tervetuloa uusille lukijoille! 



I´ll drop by...oh dear...I´ll make a master plan for my visit to the centre. 
We have our nearest centres 20 and 50 km away and our region town is 90 km away. Opening hours of the services are various and many services have moved away from our own little municipality. 
If I need to meet tax officer, Tuesday, 50 km, 9.00-15.00
...police station, 50 km, every day
...social security office, Monday and Friday, if you drive that 50 km- every day open
...employment office, any day, both nearby villages, try to get there before 15.00
 ...library, various opening hours...mnemonic: post meridiem
...bank of our own village, Tuesday-Thursday-Friday
...and my affairs are of course in that bank further away, Mon-Wed-Fri
...a doctor? Call the emergency duty and you`ll find a nice opportunity to stay home, have some sleep and eat some Burana
...a dentist..what?
It seems that if I really need to go to the centre, the best time is in the larger centre after midday, as long as you don´t disturb anyone on their lunch break. I just love entrepreneurs! They accept money at any time of the day.

12 kommenttia:

  1. Nauti, tuo on juuri parasta. Itse pääsen elämään maanläheisempää elämää noin kolmanneksen vuosikellosta, aiemmin purjehtien saaristossa, nyttemmin myös uuden saaristoprojektimme myötä: piilopirtti on työn alla. Juuri tämä elämäntapa on yksi syistä, että haluamme pois hälinästä ja yksinkertaisten asioiden pariin, aina kuin vain on mahdollista, viikonloppuisin ja lomilla. Mukavaa rentouttavaa viikonloppua sinulle. Kiva, että löysin blogiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi totta kyllä. Ja nyt kun jäin sairaslomalle ja nökötän täällä matonkuteitteni keskellä, on kulutusmenojen osuus romahtanut, kun ei ole ruokatuntia, eikä kauppaa, miine poiketa:) Ihana projekti teillä, täytyypä seurata!

      Poista
  2. Aika tuttua! Minulla on 16 km lähimpään kauppaan, joka on kaupungissa ja kylläkin siellä vähän säällisimpiä laitoksia kuin sinulla. Mutta kun sinne lähden, on lappu täysi asioista. Joskus tekis mieli mennä kyläilemäänkin, mutta...monen tunnin juoksun jälkeen tahtoo jo kottiin ja rauhaan. Ja kissat siellä odottavat jo nälkäsinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiintulo on kyllä parasta asiointipäivässä:)

      Poista
  3. Se on kyllä totta, että kun asuu niin lähellä kauppaa, tulee siellä poikettua joskus täysin turhaan. Vähän tekisi mieli karkkia tai sitä tai tätä. Kauppaan meno on niin vaivatonta, että tulee sitten noita herkkuja ostettua välillä vähän liiankin taajaan (ai mikä karkkipäivä?). Tosin varsinaisesti ruokakaupassa käydään kerran viikossa ja sieltä ostetaan sitten koko viikon sapuskat kerralla, sillä henkilökohtaisesti en pidä millään muotoa shoppailemisesta ja vaatteetkin tulee aika pitkälti valkattua ruokaostosten yhteydessä Cittarista tai Primasta :)

    Eli siinä vaiheessa, kun pääsemme maalle muuttamaan ei tule ikävä kauppoja ja niiden värikkäiden mainosvalojen loistetta varsinkaan :D Meillä tulee olemaan kirkolle matkaa kymmenisen kilsaa ja siellä tosiaan kaksi ruokakauppaa, kukkakauppa, kampaaja, R-kioski, paikallinen pizzeria-baari, pankki ja huonot aukioloajat omaava kirjasto. Ainakin toistaiseksi löytyy myös silloin tällöin paikalla oleva hammaslääkäri ja arvauskeskus tietysti.

    Olikohan vielä jotain muuta? Ei ole tullut kovin tarkkaan vielä perehdyttyä tarjontaan... Kouvolaan isompien kauppojen ja palveluiden ääreen on puolen tunnin ajomatka, joten täysin korpeen emme ole muuttamassa, mikäli joskus tulee olo, että kaipaa sivistyksen pariin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainosvaloista tuli mieleen, että syrjässä asumisessa on se hyvä puoli, ettei katuvalot haittaa revontulten ja tähtien kattelua!

      Poista
  4. No tuosta tuli heti mieleeni meidän ruoholahtelaisten posti.
    Meiltä lakkautettiin joskus kuukausia sitten ihan oikea postikonttori, jollaisia oli ennen joka kaupunginosassa jne.
    Nyt postipalvelut on Verkkokauppa.comin 24h kioskissa tuossa Jätkäsaaren puolella. Kävellen sinne selviää reilussa kymmenessä minuutissa.
    Mutta: se ensihätään ajateltu palvelujen karsiminen tarkoittaa kyllä käytännössä sitä, että voimme noutaa pakettimme (käydä "postissa") mihin vuorokauden aikaan tahansa, minä viikonpäivänä tahansa.
    Aika pian tottui myös siihen, että naapuritalossa, alle kivenheiton päässä, on K-market, joka on auki arkisin klo 6.30-23.00.
    Nämä on maalaisveriselle ihan turhia aukioloaikoja, kun vähemmälläkin pärjää, mutta kai niistä jollekin on iloa ja hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, postit vallan unohdin. Totta, kaikessa on kaksi puolta, postipalvelu on meilläkin hyvällä mallilla ison marketin ohessa!
      Poliisin ajelua ihmettelimme juuri tänä iltana maalikylillä poiketessa. Lähin putka taitaa olla Kajaanissa ja peräkylien häiriökäyttäytyjät viedään vissiin sinne asti. Ajelua riittää.

      Poista
  5. Sitähän se on :) mutta kuten edelläkin sanottu, tulee paljon vähemmän tuhlattua kulutushömppään kun ei monta kertaa päivässä kävele kaupan ohi. Kyllä peruspalvelut olisi kuitenkin hyvä pitää syrjäkylilläkin ihan oikeina palveluina eikä näitä "jokatoinentiistaiehkäollaanauki".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, keskittämisessä on kyllä se etu, että isolle ihmisryhmälle pystytään järjestämään monipuolisia palveluja. En ole kyläkouluihminen ja lapset lähtivät isoon lukioonkin kurssitarjottimen monipuolisuuden perässä. Jatkossa ryhmissä toimimisesta ja monipuolisista kokemuksista voi olla hyötyä. Jokatoinentiistai-aukiolot ei ole kyllä mistään kotoisin, on sitä jäteaseman portillekin tullut joskus vihaiset renkaanjälet jätettyä.

      Poista
  6. Hei Misku. Tuli oltua matkalla ja vasta nyt poikkesin tänne laittamaan "pääkaupunkiseutulaisen" erilaisen kommentin. Me asumme 45 km:n päässä Eduskuntatalolta eikä omalla kylällä ole ensimmäistäkään palvelua. Lähimpään kauppaan on 8 km, bensa-aseman asiamiespostiin 5 km ja taajamaan 17 km. Eihän tuo haitannut, kun vielä töissä kävi ja voi päivittäin taajaman läpi ajaessaan (bussi ei täältä kulje) poiketa ruokakaupassa, postissa tai apteekissa ja monet asiat hoituivat Helsingissä. Joka päivä töistä palatessa tuntui autuaalta kuin mökille tulisi. Paikka on toki edelleen rakas, mutta nyt kun emme enää poistu täältä ihmisten ilmoille päivittäin on alkanut tuntua, että olemme sumpussa, lähes panttivankina. Asiat venyvät ja vanuvat, koska ei huvita lähteä juoksemaan niiden perässä. Jos on esimerkiksi jotain rautakauppatarvetta, koko päivä siinä tärvääntyy ja silti saatetaan palata tyhjin käsin kotiin. Summa summarum: ei ole "ikääntyvälle" ihmiselle hyväksi asua maalla "toimetonna". Lorvikatarri ynnä muuta kaikkea täällä pimeyden keskellä iskee. Talviunet alkavat olla hyvin lähellä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olipas mukava kommentti, avaa silmät, että ei se siellä etelässäkään ole palvelu aina lähellä! Kartalla näyttää, ettei eteläsuomessa voi autoansa kääntää törmäämättä johonkin taajamaan, mutta näin se vaan menee. Mulla ei riitä aivot käsittämään, miten talouden lait menee ja miksi lähikaupat ja palvelut noinkin tiheästi asutulla seudulla menee loitolle.

      Poista