Toiveuusinta

Näin kesällä ei kannata katsoa telkkaria, sillä siellä on vain uusintoja. En ole joutanut minäkään tänne kirjoittelemaan, joten laitetaan tulemaan toiveuusintaa. Tämä juttu on julkaistu ennenkin, mutta sopimuksessa ei ollut pientä pränttiä oikeuksien myymisestä, joten tästä lähtee taas :)

Ensimmäisen auton hankin agrologiopintojen loppupuolella 90-luvun alussa. Kesäharjoittelu maatalouskeskuksessa oli edessä ja totesin, etten ilman autoa siitä selviä. Veljeni työkaverilla oli Muhoksella myynnissä Opel Kadett vm -77. Auto oli jo peräti poissa muodista, mutta edullinen ja toimiva. Autoista ymmärtävä veli lupasi tarkistaa sen pikkusiskolle ja sain auton lainaan Rovaniemelle viikonlopuksi.

Perjantaina kävellä leppasin Koivikon koululta Ooppelia hakemaan ja lähdin pohjoista kohti. Pian huomasin, että tankki oli tyhjenemässä ja kurvasin huoltoasemalle. Aikani autoa kierreltyäni oli pakko siirtyä palvelutiskille, jossa yritin hiljaa ja huomaamatta kysyä ratkaisua ongelmaani. Silloin vielä blondina tyttösenä sain paikallisen shellinparlamentin jakamattoman huomion, kun tiskin takaa lähti reipas ja kuuluvaääninen miesmyyjä avukseni. ”Vai ei löydä neiti Ooppelista pensatankinkorkkia!” Auto sitten tankattiin porukalla ja olen siitä lähtien koristelistojen alle osannut katsoa.

Ostin auton ja mainiot veljeni maalasivat sen ja vaihtoivat mm. kardaaniakselin ja korjasivat monta muutakin vikaa. Harjoittelussa ja johtavana lomittajana kierrellessä auton kujeet tulivat sittemmin tutuiksi ja mukana kulki aina lypsyluutuja, joilla kuivata virranjakaja sateisella säällä käynnistysongelmien ilmetessä. 

Huhtikuisena perjantaina ajelin kotia kohti sohjoisella tiellä Oikaraisen kohdalla. Noina hyviä aikoina TVL:n kuorma-auton kopissa oli näköjään kolmekin työmiestä kaiken varalta ja autot ajelivat vielä hissun kissun. Oi nuoruus! Ei muuta kuin takapotkulla ohi. Seuraavan mäen päällä menetin autoni hallinnan ja löysin itseni pellonpientareelta lumipenkasta. Samassa paikalla olivatkin jo nuo kolme teiden ritaria ja vain lappilainen voi kysyä niin kevyen veikeästi ” Menikkösiä meistä äskön ohi?”

Kesäksi jäin kotitilalleni äidin avuksi maataloustyöntekijäksi ja Koivikosta mukaan sotkeutunut vävyehdokas kävi armeijasta viikonloppulomilla riiuulla. Navettaan lähtiessäni neuvoin miehelle katiskani kotirannassa ja hän lähti Ooppelilla katiskaa kokemaan. Lypsettyäni lehmät niitin vielä lauantai-illan idyllisessä rauhassa viikatteella rairuohoa vasikoille navetan nurkalla. 

Alkoi kuulua meteliä ja sulhaseni ilmestyi pihaan jalkapelissä, kädet nyrkissä, tulisesti noituen  ja tuli kohti. Hetken siunailin mielessäni, etteihän sitä näin lyhyen tuttavuuden perusteella voi tietää, millainen luonto kaverilla oikeasti on ja päätin olevani oikeutettu puolustamaan itseäni tarpeen tullen viikatteella. Matkan päästä kävi kuitenkin jo ilmi, että hän oli suuttunut itseensä, sillä Ooppeli oli molskahtanut hetkeä aiemmin Kemijokeen. Katiskaa keskittyneesti tähyillessä oli vaihde jäänyt vapaalle ja käsijarru vetämättä, ja myötäselle jäänyt auto jatkanut kuskin poistuttua omin päin jokeen.

Auto vedettiin traktorilla kotimäelle ja sulhanen purki etupenkkejä myöten kastuneen ajokin kuivumaan viikonlopun aikana ja kasasi sen seuraavalla lomallaan. Auto oli taas käyttökelpoinen ja se myytiin vielä edelleenkin.

Mies on vieläkin sama ja meillä on viides yhteinen auto käytössä.  Toistakymmentä vuotta Ooppelin uimareissun jälkeen tulin volkkarillamme kotipihaan ja huomasin kasvihuonetomaattien nuutuvan. Hätäyksissäni ryntäsin hakemaan kastelukannua ja kun palasin, oli topparitta jäänyt auto koivun kyljessä mäen alla. Peräluukkua hajottamoilta haaliessamme totesimme olevamme tasoissa.

"Rippikouluikäinen" kulkupeli

I was studying agriculture in early 90´s and I bought my first car Opel Kadett -77. It was "so last season" even at that time, but it worked well and it was red, oh jeah :)

My two brothers are really good with cars, so I took the car for a weekend to my home village to be checked. After few kilometers drive, I noticed that the car needed fuel. For several minutes I walked around that red vehicle, but finally I had to go to the service desk. I tried to ask quietly about my problem, but the big man with big voice behind the desk was happy to help me and in no time it was very clear to all the clients in the service station that this cute blond (yes I was!) can´t find the fuel tank and we´ll find it together. After that episode I have been more inventive and nowadays only lack of money stops me to refuel cars. 

Opel was rear-wheel drive, which caused me some problems too. I will never forget the three men of the traffic service, whom I passed in slush. The first amused question, when they came to help me from the road side bank was "Did you just pass our lorry?"

From my studying town I found not only this car, but a nice boyfriend too. Once he was visiting my home farm in summer time. I asked him to check the fish trap and he left with Opel. I had just milked the cows and tried to cut some ryegrass with scythe, when I heard noise. My boyfriend came back by foot and seemed to be very very angry when reaching me. I decided that after this short period together, it was impossible to know a person well and if he would really attack me, it would not be a sin to use scythe to self-defense.

Fortunately he was angry only to himself and the reason was that the car was in the river. His thoughts had been so deeply in fishing that he never put the break on. 

The car was pulled back to the riverbank and he dried it and I even sold my dear Opel after that. 

 The boyfriend has been my husband now for 22 years and we have bought several cars together. I came home years ago with VW Passat and noticed that my greenhouse tomatoes were dying to lack of water. Yes, I am a gardener soul! When I came out again with water can, Passat had rolled down the hill and against the birch tree. 

After all I really appreciate old cars (mine is now Skoda Octavia -01). They forgive you a lot.

Junakolari

Otsikon ilmaisua käyttää tyttäremme aina, kun joku asia on aikamoinen kaaos ja häslinki. 

Tänään oli rakkaan akkaosastomme kokous kunnan laavulla. Tämä on yksi kylämme vanhimmista yhdistyksistä ja sinnittelee hengissä edelleen. Järjestämme retkiä, kasvatamme kilpaa milloin mitäkin ja siirrämme käsityö- ja kotitalousperinnettä kahvittelun lomassa, jos viitsimme. Olen ehdottomasti kaikkea paskantärkeää pönötystä vastaan ja nautin suunnattomasti yhdistyksen vauhdikkaasta toiminnasta. Jos lukijoissa on joku pykäläpirkko, niin kannattaa sitten lopettaa lukeminen tähän. Tämä ei tule menemään yhdistyslain mukaan, mutta siksi luovuudesta ammentava yhdistyksemme on edelleen olemassa tässä syrjäisessä ihmiskatoisessa kolkassa. 

Kokous alkaa määrittelyllä, onko tämä kokous. Leikin yhdistyksen sometiedottajaa, mutta käy ilmi, että olen ainoa, joka ei ole saanut tekstiviestiä siitä, mikä kokous on edes kyseessä. Päätetään, että epävirallinen palaveri muutetaan yhdistetyksi johtokunnan ja jäsentenväliseksi kokoukseksi, koska kaikki jäsenet ovat saaneet kutsun saapua paikalle. Saamme seuran sihteerin vakuutettua, ettei Komulan Liisa (meitsi) pahastu, jos ei tiedä ennalta, mihin kokoukseen on menossa.

Ennen kuin puheenjohtaja on edes aloittanut kokousta, tilit ja toimintakertomus kiertää ja räpsäytämme nimemme vakuudeksi, että rahaliikenne on kunnossa. Sihteeri julistaa aluksi, ettei muuten varmasti jatka toimessaan ja miettii, kannattaako koko hommaa jatkaa, koska toiminta kuihtuu kuihtumistaan. Kun esityslista siltä vuodelta, kun erosimme emojärjestöstä, on saatu kaivettua esille ja päästy toiminnan suunnittelukohtaan, löytyy puheenjohtajan käsilaukusta onneksi toimintasuunnitelma vuodelle 2016 ja päätämme yksimielisesti kasvattaa lanttuja esityksen mukaan. 

Seuran sihteeri julistaa taas, ettei jatka toimessaan, mutta kokousväki huomauttaa, ettei se aihe kuulu tähän kohtaan esityslistassa. Niin kuin sillä olisi mitään väliä, sillä kymmenpäinen jäsenistö on nuotion ympärillä sujuvasti juonut mehua ja keksejä, paistanut makkaraa ja vaihtanut kuulumisia koko ajan. Esityslistaa on menty luovasti läpi ja täytyy ihailla kokouksen sihteerin taitoa taikoa tästä junakolarikokouksesta aivan asiallinen pöytäkirja. Toiminnantarkastuskohta on hypätty jopa yli, sillä sehän tarkistettiin ennen kokousta. 

Kokouksen tiimellyksessä paljastuu sekin, että olen kaiketi ainoa tässä kylässä, jolla ei ole tablettitiekonetta, tai mikä se vehje onkaan. Joku puhuttelee minua ristimänimeltä ja vieressäni istuva naapurin emäntä korjaa, että se on Misku. Olen tipahtaa penkiltä, sillä en käytä bloginimimerkkiäni arjessa. Käy ilmi, että 30-50-luvun ikäluokasta anoppi taisi olla se viimeinen, joka hinkui tabletin äitienpäiväksi. Mutta päätän silti tarinoida tästä loistavasta porukasta blogissani. Jospa minua ei erotettaisi. 

Siunatuksi lopuksi todetaan, että puheenjohtaja ja sihteeri ovat erittäin ansiokkaasti luotsanneet yhdistystä, eikä me vaihdeta toimihenkilöitä. Sillä siisti ja kokous on päättynyt. Sihteeri huomauttaa, ettei pöytäkirjantarkastajia muistettu valita. Kokousväki esittää, kuten esityslistan jokaisessa kohdassa aiemminkin, että tehdään kuten viime vuonna. Viime vuoden tarkastajista on paikalla vain toinen, joten hänen vieruskaverinsa päätetään valita toiseksi tarkastajaksi, että allekirjoitukset saadaan samalta istumalta. That´s it Uppis. Näin meillä tehdään. Tehkää perässä, jos uskallatte.

Train crash (in the title) is the name to chaotic situations, used by our daughter. 

In Finland we have an innumerable amount of laws, regulations and rules. We are the most exemplary citizens in Europe I dare to say. This story will not change that fact. Today we had an annual meeting of the village association (used to be farmers association in the good old days).   You´ll notice, that if necessary, rules can be ignored, but only for aim for the best result and only if you just don´t remember exactly, how the law told us to do it. In this case you must keep in mind that we have only 20 members and our mission is to drink coffee, keep on knitting socks and visit the local sights.

Before we started, the secretary announced, that she is bored to do this work and she didn´t expect much for the future of the association. We ignored her talks and started to check the diary to recall, what we did last year.

I hate all kind of ceremonial events, so it was great entertainment to sit around the fire, grill sausages and talk about field works. The procedure of the meeting is from the year we left the main organization and we use it loosely to guide the discussion. It causes every year funny situations, because laws have changed since then and our old members start to remember how they did this in the good old days. This time the discussion about membership fee was cut down when sausages were ready. I wonder how the secretary of the meeting is always able to write convincing minutes. We even jumped over checking diary, because we did it before the meeting ever got started.

The secretary shouted again, that she´s had enough, but we voted her silent and as in every single point of the list before, the decision proposal was that last year’s decision will do.  

Despite the cynical attitude of the secretary, we found a plan to year 2016 from the chairman’s purse. Everyone was looking forward to turnip competition and we could end the meeting. Afterwards it was noticed that we forgot to elect inspectors to check the meeting minutes, but that is not a problem to our club. In seconds inspectors were chosen and minutes checked.

So, if you just want to keep an innocent turnip growing competition, is it a crime to make a fire and talk about it in a little bit unconventional order :)

Suojeltuja juttuja

Kirjotappa jottain asiallistakin joskus, sanoi muuan ystäväni. Toinen taas muotoili nätisti, ettei aina löydä kirjoituksistani sitä vitsiä. Tällä kertaa kopsaan tähän verkkotehtävän, jota väännän täällä pimenevässä kevätillassa, sillä päivä on mennyt kylillä ja Mustarindan helajuhlissa humputellessa. Olen talven päkertänyt Turun avoimessa yliopistossa ympäristötieteen perusopintoja. Tällä kertaa oli tarkoitus kertoa läheltä löytyvästä suojelualueesta ja sen merkityksestä. Nämä ovat sellaisia pikku välipalahommia, joilla herätellään ajatteluamme. Sitten porukalla ruodimme näitä läpi. Lopullinen tieto-oksennus on kurssista sitten essee tai tentti. Ihan mielenkiintoista on ollut. Jaa että missä tässä on vitsi? Huumorintaju taisi loppua jo siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että olen kurssilla ainut joka on joskus tappanut nisäkkään, kaatanut kuitupuun ja käyttänyt kasvinsuojeluaineita. Että ei muuta kuin nokka kohti uusia vastoinkäymisiä ;)

Paljakan luonnonpuisto

Niin Puolangan, kuin Hyrynsalmenkin puolella vaara-asutus on syntynyt 1600-luvulla. Jo sitä ennen alueella on ollut pyyntikulttuuria ja lappalaisasutusta. Kaskiviljely on jatkunut pitkälle 1800-luvulle ja niittytalous 1900-luvun puoliväliin asti. Paljakankin reheviä maita on kaskettu, mutta kaskeamisen jäljet ovat jo pääosin hävinneet. Metsien savottatyöt eivät ole juuri Paljakkaan ulottuneet ennen suojelua.

Metsistä suurin osa on tuoretta kangasta, kuusikkoa. Kolmannes alueesta on erilaisia suotyyppejä karuista rahkarämeistä saniaiskorpiin. Paljakasta löytyy lähdeperäisiä puroja, lähteitä, saniais- ja suurruoholehtoja. Kasvillisuuden lajikirjo on sekoitus pohjoisia, eteläisiä ja taigalajeja. Paljakassa asustaa monia uhanalaisia lajeja. Lajistolistaa löytyy ympäristö.fi sivun Paljakka ja Latvavaara osiosta. Meille paikallisoriginaaleille Paljakan suurpedot, liito-oravat ja pohjansinivalvatit yms. ovat tuttuja ympäröivistä talousmetsistäkin.  Puiston itälaidan metsästäjät kertovat hirvien käyvän metsästysaikaan yöllä talousmetsätaimikoissa syömässä ja päivisin menevän piiloon luonnonpuiston alueelle metsästystä pakoon. Liekö totta vai tarua.

Paljakan arvo näin maallikolle on tietysti vanhan metsän suuri osuus. Ympärillä olevat talousmetsät on voimakkaasti hyödynnetty ja kuuden kilometrin polku, jolta ei toki luonnonpuistossa saa poiketa, on ikkuna luonnontilaiseen metsään. Paljakka on rehevyydessään mielenkiintoinen vähänkin kasveja tuntevalle, saati sitten sienistä ja käävistä kiinnostuneille. Paljakassa on ympäristönäytepankki, jonne on keskitetty Metlan (nykyisin Lukea) tutkimusnäytteiden säilytys. 

Alueen retkeilyreiteiltä on yhteys Paljakan luonnonpuistoon. Esimerkiksi UKK-reitti ja Köngäskierros vievät  läheisille muille luonnonsuojelualueille, jotka toki ovat pienempiä.  Läheltä löytyy myös laajahkoja Natura-alueita.  Paljakan luonnonpuiston arvo paljastuu tutkijoille selvemmin, kuin meille asiaa tuntemattomille. Makuun pääsee lukemalla esimerkiksi Paljakan luonnonpuiston kasvillisuus-raportin (Kaikkonen K. Metsähallitus 1987). Olisi mielenkiintoista tietää, minkä verran ne hirven veijarit ja muut eliöt hyötyvät luonnonpuistosta ja missä suhteessa sen ekologia vaikuttaa ympäröivän arkimetsän eliöstöön, saatikka onko Kainuun suojeltujen ja Natura-alueiden välillä millaisia yhteyksiä.

Luke (2016). Paljakan tutkimusmetsät. 5.5.2016. http://www.metla.fi/metsat/paljakka/index.htm

Luontoon.fi. (2016). Paljakan luonnonpuisto. 5.5.2016. http://www.luontoon.fi/paljakka

Luontoon. fi (2016). Paljakan reitit. 5.5.2016. http://www.luontoon.fi/paljakka/reitit

Metla.fi (2016). Metla-Ympäristönäytepankki. 5.5.2016. http://www.metla.fi/metsat/paljakka/ympanp/ympanp.htm

Ympäristö.fi (2016). Paljakka ja Latvavaara. 5.5.2016. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Paljakka_ja_Latvavaara%286945%29

This wiesel visited yesterday the garden shop, where I work at the moment!

Today I am too tired to translate this, but it tells about Paljakka nature reserve near my home. I have been studying environmental science all winter. This kind of home works are to be discussed in the net with our group. This time I copy it here, because one of my friends told me to write something serious! Well, it is a pity, that protecting nature seems to be a very serious thing. My relation to nature is cheerfull, happy and understanding. I hope that we will not forget our right to be a part of the nature too. Maybe mining, forestry and industry have a lot to do to keep nature clean, but stainless steel is a nice thing to use, if you need cancer operation. (My experience ;))

Onnen päälle

Sanojen merkityksistä ja merkillisyyksistä taas pari sanaa.

Niin sanalliset käänteet, kuin fyysisetkin ilmiöt ovat joskus kuin katsoisi peiliin ja sitten sen taakse. Näkee ja tietää, ettei peilimaailma sinne jatku ja silti on hämmästynyt olo. Tuli mieleen, kun isolla kädellä kallistin tyhjää maitopurkkia. Tiedätte sen tunteen. 

Katselin keittiössä läppäriltä sivusilmällä veppiseminaaria kastikepottua laittaessa ja isäntä jumittui seuraamaan sitä ihan muuten vain. Vuorossa ollut puhuja kehui yrityksensä päivitysten saaneen somessa hyvin repostauksia. Isäntä virnisti, että näillä kylillä on ennen someakin osattu repostella muiden asioita. 

Nämä hobittit  ovat vielä  niin nokkelia, että hitaammalla menee aina puoli päivää, ennekuin oivaltaa. Naapurin isäntä wotsappasi kanssani aamulla autoremontista (?!) ja kysyi, joko meidän pehtoorilla ääni flunssan jälkeen kulkee. Vastasin, että kyllä, tuossa se sohvalla teurasautoa oottaa. Naapuri tietysti, että vai on se jo siinä mallissa.

Tänä aamuna laitettiin tosiaan muutama hieho teurasautoon. Pakkasjakson ja hurjan sulamisen jälkeen oletimme eläinkuljetusoven olevan jäässä ja jumissa ja asetuimme kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa ryntäämään vasten ovea. Van ei! Jollekin fyysikolle olisi siinä selittämistä, miten energian häviämättömyyden laki menee tilanteessa, kun löydät itsesi pihalta ovenkahva kourassa. 

Kun kainuulainen astuu tellingillä laitimmaiselle laudalle, joka ei sitten olekaan naulattu kiinni tai asetettu tukevasti minkään varaan ja huiskahtaa pää edellä kenttään, sanovat kommentaattorit, että astui  onnen päälle.  Vähän niin kuin tämä Rhonda Byrnen markkinoima vetovoiman laki, jossa oikein uskomalla tavoitteensa toteutumiseen, voit saavuttaa tavoitteen. Van ei.

This morning I was chatting in Whatsup with our friend about my visit to the faraway town today. He had luckily got the ball joint for his car yesterday but he asked if my husband could talk again after a bad throat inflammation. I answered that he´s ok and lying on the sofa, waiting for a slaughterers transport. It took a half an hour to me to understand the point of his next sympathetic comment.

Wordplays and anecdotes are great. Listening to the story is like looking to the mirror. After the story you look behind the mirror, there is nothing and you are still surprised. It has something to do with energy. Energy takes you up and leaves you flying without wings. It is the same trick in physical life.

You know the feeling. When you take a milk can to pour milk to your glass. You think it is heavy and full, but the empty can make your efforts somehow ridiculous. Or when you step down the stairs and you miss the last one. The natives here say that you stepped by luck “onnen päälle”.

 This morning we decided to open the large door for heifer transport. It has been a hard winter. The raid on the entrance and the empty mind, when your expectations of a frozen door are collapsed and you find yourself on the yard.

Somehow the used energy disappears.  And the feeling is odd. Yes, I have a nice education and I know about the law of conservation of energy. But the wisdom of these Kainuu-hobbits is more relevant to these situations. The philosophy is almost like Rhonda Byrne´s idea of the law of attraction. If you can imagine, you can achieve. But the natives here know that the last part is not likely to come true.