Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



tiistai 9. syyskuuta 2014

Tarvitsetko metsähetken?

Ihana ihminen, joka kysyi minulta tänään, etkö koskaan väsy! Olin kalkattanut viikonlopun metsäihmisten kanssa ja viikolla jo menossa sinne ja tänne. Alitajunta tai jokin minussa siirteli koparoitaan levottomasti ja koputteli tajunnan ovella.  
Ei, en väsy heittäytymiseen, ihmisten energioissa soljumiseen keskustelun lomassa enkä tarinoihin, jotka kietoutuvat ennalta-arvaamattomasti toisiinsa ja yllättäviin kohtaamisiin. On onnea löytää kainuulaisen metsän keskeltä ventovieras, joka tuokin terveisiä vanhalta kotikylältä tai löytää sielu, joka uskoo, että kärrytien mutka on minulle tuttu entisestä elämästäni.
Mutta ihminen kaipaa räytymispäiviä, mitään aikaansaamattomuuspäiviä, hiljaisuutta, yksinäisyyttä, aivojen nollausta. Niitä hetkiä, kun aivojen toiminta on niin vähissä, että telkkarisarjassa päähenkilö julistettaisiin kuolleeksi. 
Menen järvelle, soudan joen luusuaan, soudan itseni ulos yhteisöstä. Saunon, kiehautan vereni järven viileydessä ja palaan taas uutena. 



Heittokuvia pokkarilla :)

Your body and mind knows your needs. We just cannot listen to ourselves. I knew at the very moment, when she asked me today "are you never tired?" that I need a moment of deep rest. So deep that my brains will almost stop and refresh. 
I love long discussions and swimming in the energies of people. I love the moments, when the story, after many tangents comes back to the first crossroad. I love how easily soul mate believes your further life`s memories. And meeting the stranger in the woods, who surprisingly brings greetings from your childhood village.
But I need silence, uneventfulness, leaving back civilization.
 I will go to the lake, swim in the coldness, which will boil my blood, stay in sauna, leave the people, thoughts and thinking and when I come back I´ll be new again.



2 kommenttia:

  1. Mikään ei ole kainuulaista metsää kauniimpaa ja hienompaa :)
    Sitä kaipaa täällä etelässä, jossa metsät ovat ihan erilaisia. Ne mäntykankaat, supat ja sammalet, oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Suomussalmen suunnalla männikköä, meillä täällä kuusikkoa! Ihanaa monimuotoisuutta!

      Poista