Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mopedi

Nyt saatte kuvitella pappatunturin tai minkä ikinä mopon vain. Jäi kamera kotiin ja istun maakunnallisella kirkolla koneineni tekemässä rästitöitä.
Mopoaihe tuli siitä, kun ostin kesäauton ja ällistyin totaalisesti, että eräs mopoystäväni tunnisti minut vastaantullessaan välittömästi ja moikkasi kuten ennenkin kahdenkymmenen vuoden ajan. Itse tunnistan vastaantulevista autoista enää nippanappa naapurin ahvenrohvessoorin, sillä nykyautothan ovat kuin erssirelehmät asiaa tuntemattomille.
Siis tämä mopomies on eläkeläinen, joka kulkee kylämme läpi metsäänsä vissiin joka päivä olipa sää mikä tahansa. En ole tietääkseni koskaan tavannut häntä tai jutellut hänen kanssaan. En tuntisi miestä kaupassa ja nimikin on vain senjasentalon mies. Mutta meillä on lämmin suhde. Jo silloin, kun lykin penskoja rattaissa pitkin Komulanvaaraa, hän nosti kättä vastaantullessaan. Ja edelleen, heilautamme hymyillen kättä, kun tullaan vastakkain. Aina tulee hassu ja hyvä mieli. Tuntematon ja niin tuttu.
Mopolla ajelin takavuosina itsekin. Mitä hirveintä louhikkoa ja jyrkännettä porhalsin ensi kerran järvelle kalaan. Jälestä päin tämän vaaran naiset, jotka olivat tien neuvoneet, korjasivat, että kääntyä olisi tarvinnut vasta toisesta mutkasta, jolloin tie olisi ollut loivempi.
Kerran lehmämme sai yötä vasten oudon nenäverenvuodon. Lehmällä on iso nenä ja isosta nenästä tulee paljon verta. Soitimme appivanhemmille, että onko kokemusta. Anoppi sieltä tuli apuun. Mopolla yöpaita säärissä lepattaen, valkea kypärä päässä ja molemmissa mopon sarvissa melassiämpärit täynnään pumpulia ja lakanariepuja. Mummut rules!



Now you have to imagine a moped, this is my story about. I left my camera home and I stay overnight in town to make paper works. 
I bought a summer car and I thought no-one would recognise me with Hyundai. But for the very first time I drove to the town, passed me by an old friend with his moped and waved his hand for hello. I was astonished. I hardly can tell, what kind of cars exist in our village, they all look the same to me, like Ayrshire-cows to the city people.
But he waved like he has been doing for 20 years! He is retired and drives to his cottage every day, no matter what the weather is like. Actually I don´t know his name (he is only called by his home farms name and as a "Man", Mies. And I guess we have never met and I wouldn’t recognise him in any other occasion, but with his moped on our road. But every time we meet on the road, we smile and wave and my day is saved.
I used to drive moped when I was younger. To the pasture with Honda Monkey, and to fish with Tunturi. 
In this village even all grandmothers drive moped. One late evening some years ago, we had a trouble. Cow’s nose is big and for some reason it started to bleed and it was really a big bleeding. We called grandparents to help. And there came grandma, by moped, her nightdress flapping on her legs, with white helmet in her head and two white molasses buckets on the moped handlebar full of old sheets and lint. What a sight! What a grandma! And a moped!

 



2 kommenttia:

  1. Blogissani on Sinulle haaste, ota se vastaan, jos ehdit, jaksat ja kiinnostaa :)

    VastaaPoista