Älyttömät pönttötalkoot

Blogipäivitys lähtee yleensä herkimmin, kun päässä kipinöi ja niin tälläkin kertaa.

Minähän olen tämän talouden hippi ja niinpä olen hurahtanut tähän #miljoonalinnunpönttöä hommaankin.

Pikkulinnuille meillä on jo kolmattakymmentä pönttöä ja niissä pesii pihabongauksen perusteella ainakin viisi läskiä talitiaista, jotka terrorisoivat tuota linnunruokintaa.

Joku viikko sitten mietin, että helmipöllön ääntä ei ole kuulunut kahteen talveen eli jospa niillä on kolopula.

Jo pöntön rakentaminen kaikenlaisesta rakennusjämästä oli aika homma. Taas rautakaupan Artolle pisteet, ei ilmekään värähtänyt, kun hän suositteli pöllönpöntön rakojen tiivistykseen kylppärisilikonia.

Tänään sulloessani pöntön pohjalle liiterinlattialta töhkää neuvotun purun sijasta, olin jo niin kypsähtänyt koko pöntöntekoon, että päätin että olkoon pesimättä, jos ei kelpaa.

Sitten puoli kilometriä vanhan metsän laitaan vesikelkalla ja kelkanjalasta pitkin ramusin puuhun. Siinä vaiheessa huomasin, että pönttö painaa. Vaikka pentuna olin puussa paljonkin Robin Hoodina, Janosikina tai jossain kapteeni Nemo-leikissä  (niin,  ainut barbieni oli kaatopaikalta pöllitty ja sen jalka oli poikki) ei näillä polvilla ja lonkilla enää taideta paljon kiipeillä.

Kun pääsin alas, huomasin, että pönttö on aika alhaalla. Takaisin pihaan ja alumiinitikkaat mukaan. Ja eikun puuhun taas. Taas alas päästyäni totesin, että pönttö on vinossa. Mutta se on nyt niin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen pöllönpönttöni. Että etsikää itse kummemmat kolot, minä etsin Buranaa.

Marie talks about sparkling joy (I love her method!), but today I felt some sparkling anger. It had nothing to do with tidying up; the only connection to the idea is that this hobby of mine makes me smile. I have always made birdhouses and now we have this campaign “millionbirdhouses” in Finland. Around our farm I have already about 25 small boxes .

The other day I decided to build a box for boreal owl. There has been no sign of them for two winters.

It was an exhausting project. I am the only hippie in this family, so I had to saw and nail it by myself.  Again the hardware store´s  Arto kept poker face and sold me some bathroom silicone to get the box tight.

Finally I climbed to the tree, actually twice, because the bird house was told to set 2-5 meters high and the first version seemed to be so low. I used to climb up on the trees a lot as a child. We were playing Robin Hood, Janosik or some Jules Verne tales.  (My only Barbie was found from the dump and she had a broken leg, so it was quite natural that I preferred climbing.)  Not any more with these knees! After all the box was so high that the baby owls really need to know how to fly if they want to leave the box. And it was not horizontally! It is nice how adrenaline makes climbing up to the hill in the deep snow with aluminium ladders  easier.  Try to find a better owlhome, I will try to find some Burana.