Ilmaista iloa

Taistelijat, Sinikuusamain kylä, Sammakot tiskipöydällä, Lumen aika.

No huhhuh. Luulitko elokuvien nimiksi?

Olenko siis ikinä muistanut kehua teille kirjastojamme? Meillä Kainuussa on joka kunnassa kirjasto tai useampi, joihin käy sama kortti ja kirjastoautojakin vielä on. Kainet-palvelu netissä on loistava, sieltä voi hakea kirjan ja paikan, mistä se löytyy. Ja kirjastotädit/sedät neuvovat paikan päällä ihan mahtavasti. Jotta ei liikaa ylisanoja tulisi näistä upeista palveluista, niin kirjaston hipihiljaisuus on pers...okei, kamalaa ja Kainetissa pitäisi olla vielä mahdollisuus tulostaa kirjat listana, jossa on luokkakin näkyvillä. Onneksi kirjastoissa tehdään hauskojakin júttuja, kuten Koiramäen pirtti omassa Hyrynsalmen kirjastossa.

Viime vuoden lukulistani oli joku netistä bongattu” sata kirjaa, jotka pitää lukea” Homma meni niin, että olin puolet jo niistä lukenut elämän matkan varrella ja neljäsosaa ei löytynyt maakunnasta ja neljäsosan jonka luin kävi vähän köpelösti. Puolet niistä vimppasin pois parin sivun jälkeen, koska parempaakin tekemistä oli (kuka näitä listoja oikein tekee??) ja muutaman ääreen nukahdin kesken sivun.

Nyt lähestyn asiaa eri vinkkelistä. Päätin tänä vuonna lukea luonnosta kertovia opuksia. Kainetistä löytää luonto-haulla järkyttävät kahdeksattasataa kirjaa. Rajasin jo tietokirjat, 2000 luku, suomi ja Hyrynsalmi ja sittenkin pamahti 88 kirjaa.  On siinä hommaa. Aloittaisinko tuosta Sammakot tiskipöydällä tapauksesta.

Our library had a story telling week for kids and this photo is from the room they decorated to look like the interior of the Doghill farm.  Maybe you have red some of these books. http://maurikunnas.net/translations/?lang=en

Library ladies are astonishing! All the items were borrowed from their homes and the straw mobile, traditional rugs and toys to children were homemade.

I read a lot and the region we live has seven libraries and even book bus and smaller district libraries. All the books and materials are in Kainet- service in the net and it is easy to find the right book and location.

This year I will read books about nature. The first search gave almost 800 books! I must restrict this project somehow! I guess I´ll start with “The frogs on the draining board”

Älyttömät pönttötalkoot

Blogipäivitys lähtee yleensä herkimmin, kun päässä kipinöi ja niin tälläkin kertaa.

Minähän olen tämän talouden hippi ja niinpä olen hurahtanut tähän #miljoonalinnunpönttöä hommaankin.

Pikkulinnuille meillä on jo kolmattakymmentä pönttöä ja niissä pesii pihabongauksen perusteella ainakin viisi läskiä talitiaista, jotka terrorisoivat tuota linnunruokintaa.

Joku viikko sitten mietin, että helmipöllön ääntä ei ole kuulunut kahteen talveen eli jospa niillä on kolopula.

Jo pöntön rakentaminen kaikenlaisesta rakennusjämästä oli aika homma. Taas rautakaupan Artolle pisteet, ei ilmekään värähtänyt, kun hän suositteli pöllönpöntön rakojen tiivistykseen kylppärisilikonia.

Tänään sulloessani pöntön pohjalle liiterinlattialta töhkää neuvotun purun sijasta, olin jo niin kypsähtänyt koko pöntöntekoon, että päätin että olkoon pesimättä, jos ei kelpaa.

Sitten puoli kilometriä vanhan metsän laitaan vesikelkalla ja kelkanjalasta pitkin ramusin puuhun. Siinä vaiheessa huomasin, että pönttö painaa. Vaikka pentuna olin puussa paljonkin Robin Hoodina, Janosikina tai jossain kapteeni Nemo-leikissä  (niin,  ainut barbieni oli kaatopaikalta pöllitty ja sen jalka oli poikki) ei näillä polvilla ja lonkilla enää taideta paljon kiipeillä.

Kun pääsin alas, huomasin, että pönttö on aika alhaalla. Takaisin pihaan ja alumiinitikkaat mukaan. Ja eikun puuhun taas. Taas alas päästyäni totesin, että pönttö on vinossa. Mutta se on nyt niin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen pöllönpönttöni. Että etsikää itse kummemmat kolot, minä etsin Buranaa.

Marie talks about sparkling joy (I love her method!), but today I felt some sparkling anger. It had nothing to do with tidying up; the only connection to the idea is that this hobby of mine makes me smile. I have always made birdhouses and now we have this campaign “millionbirdhouses” in Finland. Around our farm I have already about 25 small boxes .

The other day I decided to build a box for boreal owl. There has been no sign of them for two winters.

It was an exhausting project. I am the only hippie in this family, so I had to saw and nail it by myself.  Again the hardware store´s  Arto kept poker face and sold me some bathroom silicone to get the box tight.

Finally I climbed to the tree, actually twice, because the bird house was told to set 2-5 meters high and the first version seemed to be so low. I used to climb up on the trees a lot as a child. We were playing Robin Hood, Janosik or some Jules Verne tales.  (My only Barbie was found from the dump and she had a broken leg, so it was quite natural that I preferred climbing.)  Not any more with these knees! After all the box was so high that the baby owls really need to know how to fly if they want to leave the box. And it was not horizontally! It is nice how adrenaline makes climbing up to the hill in the deep snow with aluminium ladders  easier.  Try to find a better owlhome, I will try to find some Burana.