Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



lauantai 10. joulukuuta 2016

Omakotiasujan tarkistuslista



Tästä aamusta saisi taas aika mehevänkin tarinan, mutta laitetaan nyt lähinnä napakka tarkistuslista omakotitaloasukkaalle. Persuus ylös sohvalta ja tarkistamaan. NYT.

  •  Toppavaatteet, talvikengät, pipo ja vanttuut ovat naulakossa helposti saatavilla
  • Taskulamppu on ja siinä on pattereita ja se on mielellään edellä mainitun toppavaatteen taskussa
  •  Kännykkä on saapusalla ja siinä on virtaa ja olet miettinyt valmiiksi kelle soittaa, kun tarvitset apua
  •  Olet tarkistanut palovaroittimet
  •  Taskussa on hevosenleipää

No tuo viimeinen ei ole pakollinen ja naapurinemännälle tiedoksi, että kaikki on ihan kunnossa , taas.


Meillä tämä kriisinhallinta menee jo rutiinilla, minuutissa olin jo kantamassa piipunnuohousrasseja  ulos, ovet oli suljettu, elävät ulkona ja vain kissanpösö kaikessa erinomaisuudessaan makasi sohvan selkänojalla savupilven sisässä koko episodin ajan närkästyneen näköisenä.


Aamukahvipöydässä isäntä totesi, että ihan kuin ruuti haisisi. Ilmoitin, etten nyt niin äkäisellä päällä ole aamutuimaan, jos kohta räiskyvä luonnoltani olenkin. Ehdottelin, että keskuslämmitysuunistahan se tulee. Keskustelumme on yleensä kuin ongella olisi. Toinen heittää syötin ja toinen kiskoo väistämättä eri suuntaan, mutta kun pirtin puolella oli savua katosta kissaan asti ja pannuhuoneeseen ei enää nähnyt sisälle, alkoi parinkymmenen vuoden yhteiselon ja parin nokipalon kokemuksella säpinä, jossa ei sanoja taas tarvittu ollenkaan ja vakuutusyhtiön mieskin olisi ollut tyytyväinen, terveisiä vaan Raappanalle.


Kun palo oli hallittu, uuni nuohottu ja miehelle muistutettu, että on sitten talossa erinomainen vaimo, kun taas siivoaa koko talon, tuumasi  hän vain tyyneesti, että no  tulipahan nuohottua!

Loppuhuomautukseksi että uunia ja hormia on hoidettu ihan kunnialla, mutta ilmeisesti matalapaineet olivat pienneet piipun nopeammin kuin normaalisti. Erinomaista vaimoa tarvittiin vielä ruokintahetkestä karanneen kerrassaan uudelleennimetyn hevosen takia, joka kyllä palasi ominpäin aitaansa ennenkuin ehdin paikalle.


Ensi kerralla kerron lumisaunastamme, sillä naapurusto ja kylä on niin hyvin pitänyt pokkansa siitä kuullessaan, että ansaitsevat selvityksen. Paikallisen rautakaupan myyjälle pisteet, sillä kun ostin maalia lumisaunan lauteisiin, ei ilmekään värähtänyt, vaan hän totesi kuivan asiallisesti, että se ois varmaan sitten tuota ulkomaalia.




If you live in a middle of nowhere in a detached house (wintertime), this checkinglist is for you:
  •   You have winteroverallls, boots, furry cap and mittens in the hall ready to go
  •   You have a flashlight in the pocket of overalls 
  •   Your mobile is available and you know who to call if you have problems
  •    You have checked  fire alarm units
  •    You have bread to the horses in your pocket


Bread is not obligatory :)

This eventful morning started, when we were drinking coffee.  The master of our central heating asked if I could smell the gunpowder. I told him that my mood was not the reason, even if I am known of my explosive temper. I guessed that oven could be the reason. We burn wood and the fire stays on and starts to flame when the temperature gets down. This method causes soot and these rainy autumns are not easy for the flue and the system must be cleaned more often.

Like there is yin and yang and light and dark and all these polarities, our marriage is based on argument and its counterargument. He started to answer me, but when we noticed that cat was lying annoyed in the thick smoke in the living room and the boiler room was full of smoke, we started to work together in mutual understanding.  We have done this before, so we knew what to do and in a minute all living creatures were out (minus that obstinate cat on the sofa in the middle of smoke), doors were closed and tools to clean the flue were found.

After an hour we were luckily back to coffee table and I reminded him how good wife he has (I must clean all the rooms after chimney fire) and surprisingly he did not argue.  

He left to feed the horses in the neighbor stables and soon he phoned me about a horse (which he called with names rich in nuances) which had run away from fence. This is why a good wife keeps bread in the pocket from now on. The renamed horse returned to the fence spontaneously after all.

Next time I will tell you about our snow sauna. The villagers have been very polite and they have kept their mouth shut when they hear about my building project. Sauna is a neseccity in Finland, but they are not convinced of this idea. But our hardware store Arto is a real salesman. I asked for paint to the snow sauna benches and he kept cool. “ I guess it should be this outdoor paint then.”




6 kommenttia:

  1. Jo aamusta extremeä, se on aika vaarallista tuo maalla asuminen! Mutta sitä saunajuttua on mielenkiintoista odotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on meille tullutkin mukavasti! Latujakin oli jo tuolla hiihtokeskuksessa. Maastossa lumi oli aika upottavaa lumikengillä kulkien.

      Poista
  2. Olipas se mukava ja virkistävä postaus. Odotellaan sitä seuraavaa saunajuttua. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja leppoisaa viikonloppua sinnekinpäin! On oikeastaan hyväkin, kun välillä on veretseisauttavia juttuja, niin virkistyy siitä adrenaliinista. Siivosin kuin hassu iltaan asti ja tuoksuipa niin puhtaalle seinät ja kaikki.

      Poista
  3. Huhhuh! Huomasin romuskan aikana, että kyllä on ihana kun on varalta tuo sähkölle päälle napsauttava lämmitys, kun yleensä poltan puita. Ja että kaikki koneet toimivat. Ja ruokaakin kaapissa. Mikä ihme lumisauna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä puutouhussa kyllä hommaa. Olet onnekas, kun on monta lämmitysmuotoa! Lumesta tehty sauna, hehheh. Vähän vielä viilausta, mutta koelöylyt olivat tosi höyryisät :)

      Poista