Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Masse



Nonni, se leikkuus siirtyi syksyyn törkysen flunssan takia. Vapaa vaeltamaan mettäläisenä koko kesän!
Somehomma ei taas luonnistu, kun kesä tulee ja luonto kutsuu! Oikeastihan en ole mikään eräjorma. Mukavuusalueeni on lähellä vesivessaa, muovipussia ja ydinvoimaa.
Mutta tässä vuoden aikana on kyllä metsä tunkenut liki. Kaikkea susista suopöllöihin hiimailee ihan pihassa. Luonto näyttää vähät välittävän tehometsätaloudesta!
Käytiinpä sunnuntai-illan ratoksi isännän kanssa metsäpalstalla. Satoi vettä kuin aisaa aamusta alkaen. Ihmeteltiin, että jopa on tulvan nakannut joelle. Kaikkien alojen erikoiskoira Rekkukin ( nyt myös metsämaan arvioimiskoira-Rekku) meinasi jäädä veden varaan. Kävelimme uteliaisuuttaan vanhalle tammelle ja siellähän se hirttämätön patomestari oli taas työjellyt.
Pisnesmiehen metsätalous näyttää olevan enämpi tämmöistä luonnon monimuotoisuushommaa. Masse Majavan kanssa on otateltu jo menneinä vuosina ja sama savotta näkyy jatkuvan. Eka erän hävisi silloin Masse, mutta saa nähdä tällä kertaa.

Still alive! I got a major flue and the surgery, which I was waiting for, is not until autumn. 
Free summer in woodlands and meadows! Actually I am no ranger. My comfort zone is somewhere near water closet, plastic bags and nuclear power.
Anyway, this year has wilderness come very close. Wolf, wolverine, lynx, owls, hawks....all kinds of creatures in the near forest, even on our yard. They talk about nature protection, but the nature seems to be more clever than we assume. 
In the evening we walked in the forest with Rekku, the expert in all fields-corgi, now also an expert in forest evaluation.  This has been a rainy day, and at first we thought that the river was flooding with rain. When we reached the old broken weir, we saw the real reason. The beaver, our old buddy, had started a new project. We have had disagreements about water levels with this brisk animal for some years. Who will win this time?


 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Johoo, järvellä ylempänä (aika iso sellainen) oli vesi kuulemma nousussa...Masse niskan päällä :)

      Poista