Jos elämä ei tunnu tarpeeksi hankalalta, niin senhän voi tehdä hankalaksi, vaikka kirjoittamalla metsistä tai susista. Niin, että elkää nyt ottako ”tunteela”!
(Niin kuin käskisi).
Istuin aamupalalla ulkomaisten ystävien kera ja he halusivat
tietää, mitä teen raivaussahan kanssa metsässä. Kerroin, että kun puut on
istutettu, menee parikymmentä vuotta ja siellä pitää tehdä tilaa, ettei kasvu
kärsi. Parikymmentä vuotta siitä, niin päästään harventamaan ja saadaan jo
myytävääkin puuta ja taas reilu parikymmentä vuotta, niin voidaan taas uudistaa
koko kuvio. Tyärimmeinen huokaisi, että satsölongtaim. Että niin pitkä aika!
Joskus aivoissa ihan tuntuu, kun oivalluksen käämit osuvat
kohdakkain ja niin nytkin. Olin juuri hikihatussa tuskaillut kolme-nelimetrisessä
pöpelikössä, että vastahan tämä istutettiin ja penskat iskivät kurahousuissaan
omia taimiaan maahan. Meidän aika on eri kuin toisella puolella maapalloa
kaupungissa.Eikä se johdu aikavyöhykkeistä, vaan elämäntavasta.
Kun me
kylvämme siemeniä peltoon, istutamme kalaa järveen tai puita aukolle, kestää
asioilla tapahtua vähintään yksi kasvukausi. Isommilla asioilla jopa vuosia. Ja
se on ihan ok. Elämä on näin. Äkkiähän tuo käy. Suvut, jotka ovat eläneet
täällä vuosisatoja, kelluvat ajassa, jossa menneisyys ja nykyisyys limittyvät. Joskus
joudun itsekin kysymään tarinankertojalta, että minäs vuonna tuo tapahtuikaan,
kun tarina kuulostaa ihan eilisenpäiväiseltä, mutta onkin jostain
seitsemänkymmenen vuoden takaa. Ja oma oleminen on vain osa luonnon
kiertokulkua, olet ehkä kuudes Lassi tällä mäellä tai kolmas Johanna meidän
suvussa.
Me luotamme luontoon. Aina on metsässä ja metsästä eletty,
on tehty savottaa, on marjastettu ja metsästetty ja metsä ei lopu. Vaikka et
edes jaksaisi istuttaa tai hoitaa, metsä huolehtii itsestään ja sinusta.
On meilläkin suojeltua metsää, mutta metsällä on meille
henkistä arvoa, vaikka se olisi talousmetsää. Minua kylmää suojelukiistoissa
lausunnot, joissa talousmetsän sanotaan olevan menetettyä, retkeilylle
arvotonta tai raiskattua. Suomalaisten metsälähtöinen
hyvinvointi, virkistys ja taloudellinenkin tulee suurelta osin sieltä
talousmetsästä. Että näin. Suset (sanoo kainuulainen) jätän nyt toiseen kertaan.
This will
be difficult to understand. Sit down, relax, and forget the time.
I had
breakfast with our foreign friends and we talked about forests. I had been
clearing a wood lot and they counted how many years is the period from a
recently planted forest to logging. It takes about 20 years to the first clearing,
another twenty years to the first real thinning (some wood to sell too) and
20-30 years to clearcutting and new planting. Such a long time, they said!
Time?
Our time is
not defined by this modern society. It is not the same as in busy towns or
quarter year business. We farm our fields and plant trees and it takes at least
a whole growing season to see some results, usually years. Past years and
decades and present time are overlapping. Old stories sound like they happened
yesterday.
Your life
is only a part of the circulation. And if you plant a tree, you know it will be
your children and grandchildren who will wrap they arms around it and they will
still remember you. And the stories about grandma and great-grandfather. It is
not a long time to us. We see through it.
Forest conservation
is in headlines here once again. I heard someone to claim that an economical
forestry makes the forest ugly, worthless and impossible to be used for recreation. I disagree. We live in the forest, we thank
our life for it. Log, berries, mushrooms, hunting, sleeping over night by the
campfire, all in the usual forest, not protected. We trust the nature. We trust
forest. It doesn’t need us, but it lets us live here and use it. And it takes
care of us. It keeps on growing, with or without our help. It takes time, but
this time is slowly time. Nature’s time. Transparent. Quick. The future is
already here.
