Tästä aamusta saisi taas aika mehevänkin tarinan, mutta
laitetaan nyt lähinnä napakka tarkistuslista omakotitaloasukkaalle. Persuus
ylös sohvalta ja tarkistamaan. NYT.
- Toppavaatteet,
talvikengät, pipo ja vanttuut ovat naulakossa helposti saatavilla
- Taskulamppu
on ja siinä on pattereita ja se on mielellään edellä mainitun toppavaatteen
taskussa
- Kännykkä
on saapusalla ja siinä on virtaa ja olet miettinyt valmiiksi kelle soittaa, kun
tarvitset apua
- Olet
tarkistanut palovaroittimet
- Taskussa
on hevosenleipää
No tuo viimeinen ei ole pakollinen ja naapurinemännälle
tiedoksi, että kaikki on ihan kunnossa , taas.
Meillä tämä kriisinhallinta menee jo rutiinilla, minuutissa
olin jo kantamassa piipunnuohousrasseja ulos, ovet oli suljettu, elävät ulkona ja vain
kissanpösö kaikessa erinomaisuudessaan makasi sohvan selkänojalla savupilven
sisässä koko episodin ajan närkästyneen näköisenä.
Aamukahvipöydässä isäntä totesi, että ihan kuin ruuti
haisisi. Ilmoitin, etten nyt niin äkäisellä päällä ole aamutuimaan, jos kohta
räiskyvä luonnoltani olenkin. Ehdottelin, että keskuslämmitysuunistahan se
tulee. Keskustelumme on yleensä kuin ongella olisi. Toinen heittää syötin ja
toinen kiskoo väistämättä eri suuntaan, mutta kun pirtin puolella oli savua
katosta kissaan asti ja pannuhuoneeseen ei enää nähnyt sisälle, alkoi parinkymmenen
vuoden yhteiselon ja parin nokipalon kokemuksella säpinä, jossa ei sanoja taas
tarvittu ollenkaan ja vakuutusyhtiön mieskin olisi ollut tyytyväinen, terveisiä
vaan Raappanalle.
Kun palo oli hallittu, uuni nuohottu ja miehelle
muistutettu, että on sitten talossa erinomainen vaimo, kun taas siivoaa koko
talon, tuumasi hän vain tyyneesti, että
no tulipahan nuohottua!
Loppuhuomautukseksi että uunia ja hormia on hoidettu ihan
kunnialla, mutta ilmeisesti matalapaineet olivat pienneet piipun nopeammin kuin
normaalisti. Erinomaista vaimoa tarvittiin vielä ruokintahetkestä karanneen kerrassaan uudelleennimetyn hevosen takia, joka kyllä palasi ominpäin aitaansa ennenkuin ehdin paikalle.
Ensi kerralla kerron lumisaunastamme, sillä naapurusto ja
kylä on niin hyvin pitänyt pokkansa siitä kuullessaan, että ansaitsevat selvityksen.
Paikallisen rautakaupan myyjälle pisteet, sillä kun ostin maalia lumisaunan
lauteisiin, ei ilmekään värähtänyt, vaan hän totesi kuivan asiallisesti, että
se ois varmaan sitten tuota ulkomaalia.
If you live in a middle of nowhere in a
detached house (wintertime), this checkinglist is for you:
-
You
have winteroverallls, boots, furry cap and mittens in the hall ready to go
-
You
have a flashlight in the pocket of overalls
- Your
mobile is available and you know who to call if you have problems
-
You
have checked fire alarm units
-
You
have bread to the horses in your pocket
Bread is
not obligatory :)
This eventful
morning started, when we were drinking coffee.
The master of our central heating asked if I could smell the gunpowder.
I told him that my mood was not the reason, even if I am known of my explosive
temper. I guessed that oven could be the reason. We burn wood and the fire
stays on and starts to flame when the temperature gets down. This method causes
soot and these rainy autumns are not easy for the flue and the system must be
cleaned more often.
Like there
is yin and yang and light and dark and all these polarities, our marriage is
based on argument and its counterargument. He started to answer me, but when we
noticed that cat was lying annoyed in the thick smoke in the living room and
the boiler room was full of smoke, we started to work together in mutual
understanding. We have done this before,
so we knew what to do and in a minute all living creatures were out (minus that
obstinate cat on the sofa in the middle of smoke), doors were closed and tools
to clean the flue were found.
After an
hour we were luckily back to coffee table and I reminded him how good wife he
has (I must clean all the rooms after chimney fire) and surprisingly he did not
argue.
He left to
feed the horses in the neighbor stables and soon he phoned me about a horse
(which he called with names rich in nuances) which had run away from fence. This
is why a good wife keeps bread in the pocket from now on. The renamed horse
returned to the fence spontaneously after all.
Next time I
will tell you about our snow sauna. The villagers have been very polite and
they have kept their mouth shut when they hear about my building project. Sauna
is a neseccity in Finland, but they are not convinced of this idea. But our
hardware store Arto is a real salesman. I asked for paint to the snow sauna
benches and he kept cool. “ I guess it should be this outdoor paint then.”