Tiedättekö, niinkuin vanhenevat ihmiset! Pitänee alkaa hankkia uusia kokemuksia, jotta on uuttakin kerrottavaa.
Mutta tänä aamuna näin ihan mustaa valkoisella, että olen menneisyydestä. Mtv:n leivontanurkan artikkeli oli otsikoitu: Paluu menneisyyteen: muistatko makaronivellin?
No muistanhan minä! Keitin sitä tämän tästä lasten ollessa alakoulussa. Luulin jo velliajan unohtuneen, mutta ei, poika täräytti makaronivellit vastikään itse.
Entäpä leipämaito? Kahdestaan täällä mökissä mököttäessä tulee joskus oikaistua puolisen keitossa. Kuumennetaan täysmaitoa, lautasella siihen sipostellaan näkkäriä ja lisätään köntti oikeaa voita. Suolaa tietysti maun mukaan.
Leipäkeittoakin on syöty kerran. Se oli minun kotonani ihan normiruoka. Kuivuneet limpunkannat ja reikäleivänjämät kattilaan suolaveteen (liotus) , valurautapannussa paistetut sianläskikuutiot ja suolaa sekaan ja kiehautetaan.
Mannavelli, kauravelli, ohravelli, porkkanavelli...Yltäkylläisyyttähän se on , että tulee aina puuroksi asti lisättyä ryynejä. Tukevampi tätini tuumasi kerran mannavelliin voita lisätessään, että hoidan ääriviivojani.
Kyllä meillä osataan syödä näitä trendiruokiakin. Ensimmäisen pitsani söin Rovaniemellä joskus 80- luvun alussa. Siihen aikaan syrjäkylän penskat völjättiin linja-autolla uimahallireissulle koulusta. Jostain kumman syystä pääsimme oikein pitsalle. Herkulliselle, mutta sitkeälle. Hetken haarukoiden ja veitsien kanssa kaiskaamisen jälkeen erinomaisilla äänenlahjoilla varustettu naisopettajamme hihkaisi koko pitserialle: "Auttilaiset! Ottakaa se pitsa käteen ja syökää näin!" Me olisimme voineet nolostuksissamme syödä ne pitsat vaikka pöydän alla, mutta helpotti viisas neuvo kummasti syömistä.
I have suspected for a while that I am getting older. I tell the same "good old times" stories time after time to my adult children. Well, it is only twenty years, when they start to do it themselves.
This morning I got a proof of my age. In MTV-net (our commercial TV) kitchen pages there was a title: Back to the past: Do you remember the macaroni gruel?
Remember? Well yes, and I still cook it! As well as bread milk! It sometimes adjusts lunch, when we are busy and the children are not at home. Just hot milk with salt and crisp rye bread pieces and butter smelted to it.
Bread soup is oddness. It was a way to spare food at my childhood home. Soak old dry rye bread pieces and salt to water, fry bacon and add it to the soup and boil for a while.
Usually we eat porridge every morning, but when I was a child we spared flakes and it was gruel: semolina, oat, carrot and barley.
Ok, pizza came to stay in 1980s. We drove by bus to public swimming baths in Rovaniemi from our little village school every year. Usually we ate packed lunch, but once we had enough money to visit a pizzeria. How delicious! For little children it was only a bit difficult to fight with fork and knife against tough pizza. Our teacher, who could have had a career as operas contralto, called out loud: "You all from Autti in this pizzeria! Take the pizza to your fingers, it is easier!” We were happy of this wise advice, but so embarrassed that we almost ate under the table.
