Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Alastonkuva. Naked.

Joo, vuosien blogikokemuksella tiesin, että klikkaat itsesi tänne tuolla otsikolla. Hih, tervetuloa! Sallikaa hulluille huvit ja tosikoille mankelointi ( oma arvioni mankeloinnin autuaaksitekevistä vaikutuksista).  Koska pienillä kylillä tiedetään kaikki kaikista jo ennen kuin mitään tapahtuukaan, niin hops, yllätänpä kanssaihmiset jo edeltäkäsin. Tällähän ei ole silti vaikutusta siihen, kuinka tarinat kehittyvät kulkiessaan. Minunkin on kerrottu vuosien varrella eronneen, karanneen ja kuolleen.
Media tuntuu olevan tällä viikolla täynnänsä tissejä ja syöpää. Omakohtaista kokemusta on näistä kummastakin. Kesäsuunnitelmat menivät taas uusiksi, kun riemukseni sain ajan leikkuulle.
Parin vuoden takainen syöpähoito vei minulta siis toisen rinnan. "Jouti koirille!", sanoi ihana kuhmolainen huonetoverini Oyssin potilashotellissa. Olen siitä lähtien kulkenut irtosilikonilla täyttääkseni naisenkuvatuksen tunnusmerkit. Paitsi niinä aamuina, kun silikoni unohtuu liivintaskusta ja tunget jossain huoltsikan vessassa käsipyyhepaperia maitorauhasen muotoon. Herrekyy, jos vessoissa on valvontakamerat, niin on vartijoilla hupia kerrakseen!
Nyt fysiikka ja mieli on valmis uuteen. Sytostaattihelvetti unohtunut ja sädehoidosta muistona vain tumma iho. Kirugit ovat viiltävän nokkelia ja suorapuheisia. Sanoin viime vuositarkastuksessa, että annan nyt luvan vähän tuunata tuota tissivarustusta. Kirurgit arvelivat, että se vaatiikin jopa pientä laittoa tuollaiselle riipparinnalle! Selästä siirretään lihas eteen ja kummankin teoksen alle silikoni. Silikoniblondi siis. Jes.
EDIT 2017: Loppujen lopuksi saatiin selkälihaksesta rakenneltua kaikki ja minuun ei tarvinnut laittaa muovia ollenkaan. Ihan olen oma ruttuinen itseni siis :)


I already know what kind of headline brings readers :) Welcome, and hope I won´t disappoint you!
In these little villages you must accept that good gossips seldom have any true facts. And if you are the star of the story, just be happy, if your name is written and pronounced right. In my case even the name is usually wrong.
During the years I have been run away, divorced and dead in those village stories. This time I´ll let the news out by myself. This won´t ensure the result! After a week it will be great fun to read messages in Facebook..."are you dead or not..."
This week the media has been all tits and cancers. I am familiar to both of them. Two years ago my breast was cut away, because of a cancer. After that my feminine appearance has based on the silicone prosthesis in the bra pocket. Or to the paper towels, on those mornings, when I forget the silicone home :) 
Now my body and mind is ready to new. The chemotherapy is a weak memory and radiotherapy just left the dark skin. Surgeons are charmingly outspoken and when I told them, that I am ready now for the little fix to my breasts, they told it will rather be a good renovation to my kind of saggy breast. And now I have a day for an operation! Yes, I am afraid, but so so happy too. They will move a muscle from my back to front and both breasts will get an implant. The first silicone blond in this village! And this time I don´t even care if my name is written wrong :)