Bergeracin näköinen mies

Se on vähän tuon John Nettlessinkin syytä, että päädyin emännäksi Kainuuseen. Maatalousopistosta löytyi arvomaailmaltaan kutakuinkin natsaava ja viimeisenä niittinä ohimoilta korkean hiusrajan omaava nuorimies, jonka kanssa monen raastavan käänteen jälkeen kävelimme vihille kotikyläni kappelissa tasan 20 vuotta sitten. Papin kanssa sovittiin etukäteen, että mennään lyhimmällä kaavalla ja tahdotaan rakastaa vain myötä ja vastamäessä ja siitä kuolemaan asti-hommasta ei puhuta mitään. Tuntui liian kovalta sitoutumiselta, kun on kuitenkin tapana ollut lupauksensa pitää.

avion arkea

Sulhasen kohta meni vielä oikein, mutta minulta pappi kysyikin sen kuolemaan asti lupauksen. Tiukkaapa siinä sitten papilta, kun toistasataa henkeä on selän takana korvat hörössä, että mitä me ukko just sovittiin tuosta asiasta. Ei auttanut, kuin myöntää, että tahdon. Että jotkut ne on naimisissa enämmän ja jotkut vähemmän.

Isäntä on talousmies, eikä sijoituksensa minuun ole mennyt hukkaan.  Nyt hällä on kaksi lasta ja 20 kiloa enemmän emäntää kuin alussa. Yli 1,5 prosentin vuosikorko  siis ja se on paljon näinä levottomina aikoina.

Nettlessin ihana hiusraja jatkoi elämää Midsommerissa, mutta isännän katosi jo aikaa sitten raastavien käänteiden jatkuessa papin aamenen jälkeenkin. Mutta jos nyt kysyttäisiin uudelleen, vastaisin taas tahdon.

John Nettles as Bergerac has had a certain influence on my life. I used to admire his hairline and when I found a young man from the agricultural college, who shared my values and had a high hairline, I was happy. We married 20 years ago in a little chapel in my home village.  We asked the priest for the short version and no mention about the “till Death do us part”-thing. It seemed to be too much to promise. The fiancé got the right question, but when it was my turn, the priest asked if I was willing to love till Death. It was a bit hard situation. Finally I said yes, because 130 friends and relatives were waiting for an answer and arguing with the priest would have been awkward.

My husband is a homespun economist and his investment to me is one of his best. Nowadays he has two children and 20 kilos more wife than in 1994. It makes more than 1, 5% interest for a year and it is a lot on these days.

If I was asked now about my willingness to continue till Death, I would say yes again. Even without the pressure of the 130 people.

Kunnanmiehet

Savupirttikahvila

Kun on sulatellut suurinpiirtein kaikki kaavateitten tierummut, aukonut viemäreitä joulun ja uudenvuoden välillä ja luovuttanut avaimet neljännellekymmenennelle asukkaalle rivitalon päätyhuoneistoon, jossa vuonna 77 oli vesivahinko, on Kunnanmies.
Isolla. Ja rispektillä.
Olen työskennellyt kolmessa kunnassa ja törmännyt siellä erilaisiin ihmislajeihin. On virkamiehiä, tolkkuja ja vähemmän tolkkuja. Iltaisin koloistaan nousee kokoustamaan määrärahojen vähyyteen tuskastuneita luottamusmiehiä. Seassa pyörii poloinen kunnanjohtaja, joskin toisinaan onneksi kovakorvainen ja kovapäinen.Ja sitten on sihteereitä, palkanlaskijoita ja kunnanmiehiä, jotka oikeasti pyörittävät kuntaa.
Vaihtuvat virka- ja virattomat miehet hyppyyttävät kunnanmiehiä, jotka onneksi ovat pysyväistä lajia ja jo omaksuneet hötkyilemättömän asenteen.
Tämä muistui mieleen, kun olen nyt piikonut eräässä kunnan kiinteistössä ja tuttu Kunnanmies kävi sitä huoltamassa. Olimme vuosia sitten Koiso-Kanttilan rennolla ranteella piiraiseman kunnantalon pihamaata kevätsiivoamassa. Lumen alta asfaltilta paljastui kasa rikkinäisiä kattotiiliä. Keräillessäni tiilenpaloja ehdin kauhuissani kuvitella koko talon vesivahingon ja homevaurion kourissa. Mitä teki Kunnanmies? Pisti kaikessa rauhassa tupakaksi. Tiukasti tiilikasaa tuijottaen, vilkaisemattakaan katolle, tuumasi:" Liekköhän reikä tuolla katolla?"



I have worked in three municipalities in my past. In the municipal organisation there are three kinds of human types. Officials, some of them have common sense, some of them less. Trustees, desperate of the lack of money. Secretaries, bookkeepers and janitors, who really do the hard work and keep the system on the run. Oh, and a mayor, luckily often hard-boiled and somewhat deaf.
Only the real workers stay for more than four years. They have, after several electoral terms and changing leaders, reached a relaxed attitude. I remembered this admirable tranquillity, when I met a janitor, who came to check the cottage of the municipality, where I cook coffee for tourists on winter holidays. We worked on the municipal hall years ago with him and found a pile of roof bricks from the yard. I was very concerned and imagined immediately a huge problem with water and mould. But what did this experienced janitor? He calmly took a cigarette, stared the brick pile intently and said:" I wonder if there is a hole on that roof!" And walked away with no intention to look to the damaged roof. Really...you can have an attitude!

Kaapista ulos

Minulla on kiintoisa suhde. Kompostilieroihin nimittäin.
Olen tänä talvena kokeillut oikeaoppista matokompostia. Ainahan kalastajasuvussa on pidetty talvimatoja: ämpärillinen pilkkimatoja, joille on syötetty saunavastat ja puurontähteet.
Nyt meillä on komerossa varastolaatikollinen lieroja. Ihan kaikkea ne eivät jaksa vielä syödä, sillä hyöteä emäntä kokkaa paljon! Mutta se on kuulkaa ihme, mitä siellä lootassa tapahtuu. Puf, ja ruoantähteet ovat kadonneet! Että tämmöinen ulostulo tällä kertaa. Ja kyllä meillä voi edelleen kyläillä, laatikko on tosi siisti ja lieroja ei seilaa sen ulkopuolella.

Kesämatoja

My family has always kept worms for ice fishing in a little pail. During the winter they have been fed with leftovers and birch branches of sauna whisk. 
This winter I have tested a bigger worm compost. It is amazing! It is a storage box and it makes huge amounts of organic material vanish. 
I must remind me that this is probably the biggest box socially acceptable, because I still want neighbors to visit us. But really: the box is beautiful, and the workers there don´t come out :)