Ruoka, lähiruoka, itehommattu ruoka

Hirvenlihakeitto, pottumaito, nyrkkirieska, vohvelit mustikkahunajan kera, vadelmat... Ja mistä peräisin? Kylän hirviporukalta liha, peruna omasta maasta, rieska anopin leipomaa, hunaja työkaverin mehiläisiltä, vatut yhtiön avohakkuuaukolta ite poimittu. Tätä listaa voisi jatkaa aika pitkään, mutta tämä on pelin henki, kun itehommatusta ruuasta puhutaan.
Eli nytpä kerron lupaamani tee-se-itse lähiruokatutkimusten tulokset.
Kaupasta löytyy Kainuussa tuotettu merkkejä vihannesosastolta. Oman kylän leipäjuustoa löytyy. Joutsenlipulla ja suomenlipulla suunnistaen löytyy kotimaista tuotetta, mutta ihan se tälläkylällätuotettu ei satu silmään.
Pitää osata etsiä tai pikemminkin löytää. Kun tietää, että kaveri tuottaa mustikkajauheella terästettyä hunajaa, katse pysähtyy hunajahyllyn komistuksiin. Leipä on onneksi tällä kirkolla leivottua. Ja kalatiskillä kerrotaan, missä järvessä hauki ui verkkoon. Mutta tämähän on lähiruokaa! Pitääkö sen ollakaan leivinpöydältä mukaan nostettua? Riittäähän se, että tietää aamulla vastaan pyöräilevän rouvan palaavan leipomon aamuvuorosta.
Keskiverto perukkalainen; eläkeläinen, työtön, pätkätyöläinen tai pientä maatilkkuansa hoiteleva matalapalkkatyössä käyvä elämäntaiteilija käyttää luonnonantimia sen kun kerkiää, miettimättä käsitettä "lähiruoka". Itse asiassa lähiruualla on kalliilta kalskahtava kaiku ja se herättää hilpeyttä. Oman järven kala on vain oman järven kala. So what? Rahaa on sen verran niukalti, että kaupasta ostetaan edullisin vaihtoehto. Se on selviytymistä.
Synninpäästö siis meille, joille lähiruoka on arkinen käsite! Ostetaan kotimaista, maakunnallista tai vaikka sitten oman kylän evästä, kunhan muistetaan arvostaa ruokaa, olipa se kallista tai halpaa.

Suomussalmen mustikkahunajaa

Elk soup (our villages hunting group), potato-milk (potatoes from our own field), barley bread (grandma made it), waffles with blueberry honey ( my workmate has bees) and raspberries (from a clear cutting area near our house). This is my kitchen; boring, everyday choices:)
Generally local food is now very fashionable, but we use fish, meat, berries and mushrooms of our own village every day and it is nothing to fuss about.
In the village supermarket the local food is not specially advertised, but it exists. The price is higher and for a pensioner, jobless or a person with low incomes, it is not even possible to follow the food fashion.
But does it really matter? If possible, let´s buy domestic or local food, but the important thing is to appreciate food, any kind of food!

Omenapuumies

Kylillä kulkee huhu miehestä, joka kasvattaa siemenistä omenapuunsa. Joku on ostanut häneltä joskus taimen. Pidän koko juttua peräkylälegendana, mutta sitten yllättäen pääsen jäljille ja eräänä ukkoshelteisenä päivänä saan vaeltaa merkillisen puutarhan kätköissä monta tuntia.
Keskellä kaikkea ja ei mitään nököttää satujen talo pienine parvekkeineen. Piha on mäen kätkössä, kasvillisuuden sulkemana, mikroilmasto hipoo keski-suomen olosuhteita kuutosvyöhykkeellä. Kymmeniä erilaisia omenapuita, kirsikoita, luumuja, päärynä, kultasade, tammipuita, viikuna, kiivi...osa selvinneet talvista ulkona suuriksi puiksi asti. Osa siirtyy talvilevolle vanhan maatilan rakennuksiin. Jänissuojia kymmenin metrein, viivasuoria kasvimaita ilman rikan rikkaa, pieniä kelloja puissa, humalakaari, kärrynpyörä punamultaseinällä. 
Isäntä harmittelee työlästä puutarhaansa, kaikkea ei jaksa kitkeä. Mutta kitkemisen merkitys pienenee tarinan edetessä, sillä jokaisella kasvilla on nimi, tarina, tuoksu ja maku. Heinien valtaamat puutarhan sopukat vain lisäävät taianomaista tunnelmaa. Kylän tarinoiden vanhat tapahtumat voisivat olla tässä ja nyt, vaikka jostakin kuuluukin jäätelöauton soitto.
Jospa joskus joku kestävimmistä hoidokeista pääsee jalostukseen, toivomme ja uskomme.
Palaan pikitielle päästäni pyörällä. Oliko se unta?

There`s a rumor about an apple-man and his garden, where rare apples blossom every June, even after hard winters. It must be some periphery tale; we live so far north that snowstorm in June is quite possible and even our domestic trees must be selected among their ability to stand snow and freeze.

But one day I meet this man. And in a warm afternoon before thunder I get a chance to wander around this magical garden. 

It is a tiny old farm house (with balcony, which reminds me of Anne of Green Gables) surrounded by apples, cherries, plums, oaks, laburnum... Kiwi and fig tree have spent the winter gently sheltered in an old shed. In a rolls there`s huge amounts of hare nets to cover the precious trees. Herbs and vegetables grow in clean benches. Lovely decorations are made of old bells and iron pots.

Sorry for the weeds, he says. But the weeds only strengthen the odd spirit of this garden. Old tales come alive, though the sound of the ice cream van bell somewhere in the neighborhood. 

All the plants have a name, origin, story, smell, taste. Some day one of these strong trees will be taken to the breeding program, we hope. The dream keeps the old farm alive.

When I return to the city center, I wonder, if I was dreaming. 

,

Green care-työmatka

Ajomatka töistä kotiin suomutaa varpaiden välissä ei ehkä täytä green care-mielikuvan kriteereitä, mutta sitä se minulle tänään oli. Työpäivä hankkeessa oli tänään pitkä ja vaiheikas ja nautin kyllä joka hetkestä, mutta puoli seitsemältä ajellessani kotiin olin kyllä niin fyysisesti kuin henkisestikin virkistyksen tarpeessa. 
Suon kohdalla jarrutin ihastelemaan juuri kukkalumeen peittynyttä mättäikköä ja sen kummemmin ajattelematta ryntäsin lenkkareissa kameran kanssa jängälle. Vasta kun jalat suomutaan uponneena vedin tuoreen koivunlehden ja rahkasammalen tuoksua kuin huumetta keuhkoihini, huomasin hymyileväni.  Väsymys oli kaikonnut. Olkaapa kateellisia ystävät; täällä eletään green carea joka päivä. Tästä voi klikata lisätietoa aiheesta.
I really enjoy my work in my project, but after 12 hours of passionate work for village landscape today I was exhausted. On my way home in the evening, I suddenly put on the brake. The swamp was covered with snow-white hare`s tale and I rushed to take some pictures. Only when I stood there sunken to the mud in my sneakers and breathing drug-like birch and sphagnum smell, I noticed that the tiredness was gone. This is my daily green care, to live in the countryside, getting natures energizing effects for free.You`ll find Finnish page of green care here and some lovely pictures of our nature.

Tupasvillan kukinta on jo mennyt, kun näemme valkeat siemenhaituvat