Maaseudun tiet, sinne marja- ja kalapaikoille, eivät ole itsestäänselvyys. Tiedätkö kuka hoitaa sen maalaisromanttisen mutkaisen soratien, lanaa, ajaa uutta pintaa, auraa ja hiekottaa?
Olen lähettänyt monta kiitollista ajatusta tänä keväänä kunnan, liikenneviraston ja näiden yksityisteiden osakkaiden suuntaan. Liikenneviraston hoitamista teistä sain oikein kyselynkin tänä keväänä, että olenko ollut tyytyväinen!
Tie voi olla kaavatie (kunnan), yleinen tie ("tielaitos") tai yksityistie (tiekunta).
Kesämökin, talon ja metsäpalstan omistus tarkoittaa myös osuutta tiekunnassa. Jokaiselle on laskettu oma siivu tiestä ja kunnostustyössä jokainen kaivaa kukkaroaan osallensa lasketun summan verran. Reippaimmat osakkaat hoitavat lisäksi tietä ihan talkoilla, niittävät reunoja tai tasaavat routakuoppia. Kunta onneksi auraa ja osallistuu asutun tien hoitoon.
Yksityistiellä saa kulkea jokamieskin. Sitten on vielä oma lukunsa yksityisteissä: omat tiet, kuten viljelystiet. Ne ovat vain omistajansa käytössä. Onneksi suurin osa omistajista antaa marjamiesten piipahtaa sellaisenkin tien varressa. Tätä kuvan tietä menen tänään mökille järvelle makkaranpaistoon.
Today I will roast (?) sausages in our cottage fireplace. Cottage is by the lake and this road leading there is one of the roads, which has a private maintenance group. If you own a house, cottage or forest property, you have a share of the road maintenance as well. All members really give their money to the repairing. Municipality helps in management every year. The private road is in free use. We can get fish, game and berries from the forest and use our freedom to roam. There are also private roads, like farm roads, which are only in their owners use. If the owner wants, he can set a barrier or note to inform you.
Thank you to all the road keepers, private, public and city!
Ai juu, ja tervetuloa Manni :)
VastaaPoistaJopas meni pää pyörälle noista moninaisista tietermeistä :) Mutta ihan totta turiset. Täällä routa on tehnyt aika kovaa jälkeä, mutta jotenkin ne kuopat vaan ovat saaneet nopeasti uutta soratäytettä.
VastaaPoista