Toiveuusinta

Näin kesällä ei kannata katsoa telkkaria, sillä siellä on vain uusintoja. En ole joutanut minäkään tänne kirjoittelemaan, joten laitetaan tulemaan toiveuusintaa. Tämä juttu on julkaistu ennenkin, mutta sopimuksessa ei ollut pientä pränttiä oikeuksien myymisestä, joten tästä lähtee taas :)

Ensimmäisen auton hankin agrologiopintojen loppupuolella 90-luvun alussa. Kesäharjoittelu maatalouskeskuksessa oli edessä ja totesin, etten ilman autoa siitä selviä. Veljeni työkaverilla oli Muhoksella myynnissä Opel Kadett vm -77. Auto oli jo peräti poissa muodista, mutta edullinen ja toimiva. Autoista ymmärtävä veli lupasi tarkistaa sen pikkusiskolle ja sain auton lainaan Rovaniemelle viikonlopuksi.

Perjantaina kävellä leppasin Koivikon koululta Ooppelia hakemaan ja lähdin pohjoista kohti. Pian huomasin, että tankki oli tyhjenemässä ja kurvasin huoltoasemalle. Aikani autoa kierreltyäni oli pakko siirtyä palvelutiskille, jossa yritin hiljaa ja huomaamatta kysyä ratkaisua ongelmaani. Silloin vielä blondina tyttösenä sain paikallisen shellinparlamentin jakamattoman huomion, kun tiskin takaa lähti reipas ja kuuluvaääninen miesmyyjä avukseni. ”Vai ei löydä neiti Ooppelista pensatankinkorkkia!” Auto sitten tankattiin porukalla ja olen siitä lähtien koristelistojen alle osannut katsoa.

Ostin auton ja mainiot veljeni maalasivat sen ja vaihtoivat mm. kardaaniakselin ja korjasivat monta muutakin vikaa. Harjoittelussa ja johtavana lomittajana kierrellessä auton kujeet tulivat sittemmin tutuiksi ja mukana kulki aina lypsyluutuja, joilla kuivata virranjakaja sateisella säällä käynnistysongelmien ilmetessä. 

Huhtikuisena perjantaina ajelin kotia kohti sohjoisella tiellä Oikaraisen kohdalla. Noina hyviä aikoina TVL:n kuorma-auton kopissa oli näköjään kolmekin työmiestä kaiken varalta ja autot ajelivat vielä hissun kissun. Oi nuoruus! Ei muuta kuin takapotkulla ohi. Seuraavan mäen päällä menetin autoni hallinnan ja löysin itseni pellonpientareelta lumipenkasta. Samassa paikalla olivatkin jo nuo kolme teiden ritaria ja vain lappilainen voi kysyä niin kevyen veikeästi ” Menikkösiä meistä äskön ohi?”

Kesäksi jäin kotitilalleni äidin avuksi maataloustyöntekijäksi ja Koivikosta mukaan sotkeutunut vävyehdokas kävi armeijasta viikonloppulomilla riiuulla. Navettaan lähtiessäni neuvoin miehelle katiskani kotirannassa ja hän lähti Ooppelilla katiskaa kokemaan. Lypsettyäni lehmät niitin vielä lauantai-illan idyllisessä rauhassa viikatteella rairuohoa vasikoille navetan nurkalla. 

Alkoi kuulua meteliä ja sulhaseni ilmestyi pihaan jalkapelissä, kädet nyrkissä, tulisesti noituen  ja tuli kohti. Hetken siunailin mielessäni, etteihän sitä näin lyhyen tuttavuuden perusteella voi tietää, millainen luonto kaverilla oikeasti on ja päätin olevani oikeutettu puolustamaan itseäni tarpeen tullen viikatteella. Matkan päästä kävi kuitenkin jo ilmi, että hän oli suuttunut itseensä, sillä Ooppeli oli molskahtanut hetkeä aiemmin Kemijokeen. Katiskaa keskittyneesti tähyillessä oli vaihde jäänyt vapaalle ja käsijarru vetämättä, ja myötäselle jäänyt auto jatkanut kuskin poistuttua omin päin jokeen.

Auto vedettiin traktorilla kotimäelle ja sulhanen purki etupenkkejä myöten kastuneen ajokin kuivumaan viikonlopun aikana ja kasasi sen seuraavalla lomallaan. Auto oli taas käyttökelpoinen ja se myytiin vielä edelleenkin.

Mies on vieläkin sama ja meillä on viides yhteinen auto käytössä.  Toistakymmentä vuotta Ooppelin uimareissun jälkeen tulin volkkarillamme kotipihaan ja huomasin kasvihuonetomaattien nuutuvan. Hätäyksissäni ryntäsin hakemaan kastelukannua ja kun palasin, oli topparitta jäänyt auto koivun kyljessä mäen alla. Peräluukkua hajottamoilta haaliessamme totesimme olevamme tasoissa.

"Rippikouluikäinen" kulkupeli

I was studying agriculture in early 90´s and I bought my first car Opel Kadett -77. It was "so last season" even at that time, but it worked well and it was red, oh jeah :)

My two brothers are really good with cars, so I took the car for a weekend to my home village to be checked. After few kilometers drive, I noticed that the car needed fuel. For several minutes I walked around that red vehicle, but finally I had to go to the service desk. I tried to ask quietly about my problem, but the big man with big voice behind the desk was happy to help me and in no time it was very clear to all the clients in the service station that this cute blond (yes I was!) can´t find the fuel tank and we´ll find it together. After that episode I have been more inventive and nowadays only lack of money stops me to refuel cars. 

Opel was rear-wheel drive, which caused me some problems too. I will never forget the three men of the traffic service, whom I passed in slush. The first amused question, when they came to help me from the road side bank was "Did you just pass our lorry?"

From my studying town I found not only this car, but a nice boyfriend too. Once he was visiting my home farm in summer time. I asked him to check the fish trap and he left with Opel. I had just milked the cows and tried to cut some ryegrass with scythe, when I heard noise. My boyfriend came back by foot and seemed to be very very angry when reaching me. I decided that after this short period together, it was impossible to know a person well and if he would really attack me, it would not be a sin to use scythe to self-defense.

Fortunately he was angry only to himself and the reason was that the car was in the river. His thoughts had been so deeply in fishing that he never put the break on. 

The car was pulled back to the riverbank and he dried it and I even sold my dear Opel after that. 

 The boyfriend has been my husband now for 22 years and we have bought several cars together. I came home years ago with VW Passat and noticed that my greenhouse tomatoes were dying to lack of water. Yes, I am a gardener soul! When I came out again with water can, Passat had rolled down the hill and against the birch tree. 

After all I really appreciate old cars (mine is now Skoda Octavia -01). They forgive you a lot.