Komulan mylly ja muita bongauksia

Olen minäkin kuntosalilla käynyt, kerran eläissäni kaverin houkuttelemana ja olen vieläkin ällistynyt. Että siitä vielä ihmiset maksavat, äläs kyllä rääkistä! Satunnainen kuntoiluni on lähinnä kävelyä ja olen parina päivänä jopa koppeutunut lenkille. 
Motivaatio? Toissapäivän kävely oli autiotalobongausta ja eilen roskakävelin myllylle. Roskankeruun ideologiaa voi tutkailla roskaliikkeen sivuilta.

Autiotalobongari en tiennyt olevanikaan, ennenkuin luin  Milla Pihon harrastuksesta ja kirjasta Kämppäpyyskä. Tuo kirja on saatava! Ja nytpä on silläkin harrastuksella nimi. 

I have visited a gym, once. That was enough. They even asked money for that torture. 

But I like to walk. Not for walking, but for deserted houses and for litter picking. Yesterday I walked to our village mill with a litter bag. Yes, the road bank tells about consumption habits...and morality.  

The mill bridge had been repaired! Thank you to the workers! I swept the floors and hoped that my visit didn’t spoil the mill. It is an old belief that women shouldn’t work in the mill.  The other day I went to an old farm. I love the atmosphere. Peaceful, sad and mysterious. I even got my first kiss in a deserted house :)

Rupelit ja reviirit

Tiedättekö ne tunteet, jotka tulevat kuin suoraan sisäisestä eläimestä? Kuinka pintasilaus onkaan ihmisen sivistys!
Enkä puhu nyt edes intohimosta, vaan ihan oman reviirin puolustamisesta. Törmäsin kalastuksenvalvojiin sunnuntaina. Ihan luvan kanssa olivat autolla liikkeellä mökkitiellämme, mutta koska en tiennyt millä asialla, muuttui arvostamani naapuruskaksikko merkilliseksi uhkaksi ja tempaisin puhelun anopille. Anoppi järkeili hetken ja asia selvisi. Oma reviirini on kai sitten oma piha ja se kahdeksasosamökillinen järven rannassa. 
Jokamiehenoikeudet ovat suomalaisten rikkaus, mutta marjastusaikaan oikeuksiin tulee varauksia: tiepuomeja, karhuvaarajuttuja ja kirjoittamattomia lakkasuovaltauskirjoja. 
Nurkillemme suunnitellaan tuulivoimaloita. Rupelit ovat yleisesti hyväksyttyjä energianlähteitä, mutta on jo virinnyt keskustelu, olisiko jokin muu vaaranlaki parempi paikka. 
Kuinkahan monta euroa, työpaikkaa, lisävuotta maaseutukylille, naapurisopua ja metsään mätänevää marjasangollista menetämme reviiritaistoissamme?  

Olen penskana seurannut Kemijoen valjastamisen jälkipyykkiä ihan joen/asian äärellä ja Talvivaarankin aiheuttamat ongelmat kammottavat. Silti toivotan niin rupelit kuin thaimaan ahkerat marjastajatkin tervetulleiksi. Suuret kehitysaskeleet ovat aina vaatineet uhrauksia ja korjausliikkeitä.

TILAA

We are animals. Passions and defence of our territory have nothing to do with common sense. I was walking home from our cottage on Sunday and I met a car, which I didn’t recognize at first. Immediately I phoned my mother-in-law, who is one of the eight owners of our pathetic, molded cottage. Grandma knew the car. The men were just checking the fishing licenses. 

My very dear villagers had just turned to a threat, because of my primitive instincts. How funny!

But is it really? To keep strangers away from our forests, not to allow them pick the berries, to say no to the windmills on our home hill... to stop the progress. My childhood view was a dry part of Kemijoki and I am concerned about Talvivaara today, but I welcome the windmills and berry pickers from Thailand. We must work hard to protect the nature, but we can’t afford losing the money, jobs and the habitats of these tiny villages.

Higgsin hiukkanen

Nyt ne sen kömpiäisen löysi, tuumasi anoppi meille kahvipöydässä. Etteikö muka kainuussa vanhempikin väestö olisi ajantasalla hiukkasfysiikan saavutuksista! Osansa tietysti on sillä, että anopin keskimmäinen poika on ikänsä tutkinut näitä kömpiäisiä, joten cern ja higgs kuuluvat mummun arkisanastoon. Anopin isä oli aikanaan jo tuuminut tyttärenpojan etsivän "tyhjää tyhjästä".
Juhlimme synttäreitä ja samalla ensimmäistä rehusatoa. Isäntä vaihtoi "pallokoneeseen" ja sai rehun ensimmäistä kertaa tilan historiassa yhden miehen koneistuksella kasaan. Seurasin ensimmäisen paalin pyöritystä ja se kaikille säilörehuntekijöille tuttu lause jatkoi elämäänsä tämänkin koneen kanssa: ketju poikki! 
Lehmien evästä olen sitten elämäni aikana ollut kasaamassa seiväskuivatuksella, haasiolla, luokona, pikkupaalina, niittosilppurilla torniin ja aumaan, noukinvaunulla siiloon ja nyt palloon. Ketjut on katkeilleet elevaattorista, rehukärrystä, siltanosturista ja tästä vempeleestä. Olen jotensakin varma, että jos vielä tulee uusi keksintö, siitä ei tule ketjuja puuttumaan.
Now they found that creepy-crawly! Oh yes, my mother-in-law has know-how to talk about particle physics with words easy to understand. This creepy-crawly was Higgs boson and the news about "finding nil from the emptiness" (grand-grand-dads expression for the efforts of the particle physics) was our coffee table theme when we celebrated our son’s birthday.

Also for the first time in this farms history the silage-work was done by one man. We counted seven different working methods which we have used during the years to get hay for the cows. "The chain is broken"-sentence still kept on living. All the farmers know how it feels to hear it :) And I guess, if there’ll be invented a new machine for the silage in the future, the drive will certainly be based on chains.

Hauella ihmettelemistä

Perushyrynsalmelaisella äidillä on kuukausi hengähdystaukoa toukokuulla. Silloin voi rauhassa sipaista saunaoluen ja sulkea lääkekaapin oven. Ei ole auki laskettelurinne, eikä wakeboard. Eikä tarvitse päivystysnumeroja.

No, ei nyt sentään! Taitavia rimpuilijoita ovat nuo nuoret. Ja onhan se varmasti hauskaa.

Nyt on "weikkikausi" parhaimmillaan! Kesävelvollisuudet- talonmaalaus ja keittiövuoro hoidetaan, mutta sitten nuoriso katoaa Ukkohallaan. Tämän päivän uutinen oli moponavaimet...Syväjärven pohjassa.

As a mother I really like May. No snow in the ski slope and no ropes in the wakepark yet. A safe month for our young.

Now it is the best wakeboard-season. And they really enjoy it! After summer duties-painting the house and cooking, they disappear to Ukkohalla. 

Today they asked me to bring the spare keys for the moped. And where were the original keys? In the bottom of the Syväjärvi lake. 

Ruoka, lähiruoka, itehommattu ruoka

Hirvenlihakeitto, pottumaito, nyrkkirieska, vohvelit mustikkahunajan kera, vadelmat... Ja mistä peräisin? Kylän hirviporukalta liha, peruna omasta maasta, rieska anopin leipomaa, hunaja työkaverin mehiläisiltä, vatut yhtiön avohakkuuaukolta ite poimittu. Tätä listaa voisi jatkaa aika pitkään, mutta tämä on pelin henki, kun itehommatusta ruuasta puhutaan.
Eli nytpä kerron lupaamani tee-se-itse lähiruokatutkimusten tulokset.
Kaupasta löytyy Kainuussa tuotettu merkkejä vihannesosastolta. Oman kylän leipäjuustoa löytyy. Joutsenlipulla ja suomenlipulla suunnistaen löytyy kotimaista tuotetta, mutta ihan se tälläkylällätuotettu ei satu silmään.
Pitää osata etsiä tai pikemminkin löytää. Kun tietää, että kaveri tuottaa mustikkajauheella terästettyä hunajaa, katse pysähtyy hunajahyllyn komistuksiin. Leipä on onneksi tällä kirkolla leivottua. Ja kalatiskillä kerrotaan, missä järvessä hauki ui verkkoon. Mutta tämähän on lähiruokaa! Pitääkö sen ollakaan leivinpöydältä mukaan nostettua? Riittäähän se, että tietää aamulla vastaan pyöräilevän rouvan palaavan leipomon aamuvuorosta.
Keskiverto perukkalainen; eläkeläinen, työtön, pätkätyöläinen tai pientä maatilkkuansa hoiteleva matalapalkkatyössä käyvä elämäntaiteilija käyttää luonnonantimia sen kun kerkiää, miettimättä käsitettä "lähiruoka". Itse asiassa lähiruualla on kalliilta kalskahtava kaiku ja se herättää hilpeyttä. Oman järven kala on vain oman järven kala. So what? Rahaa on sen verran niukalti, että kaupasta ostetaan edullisin vaihtoehto. Se on selviytymistä.
Synninpäästö siis meille, joille lähiruoka on arkinen käsite! Ostetaan kotimaista, maakunnallista tai vaikka sitten oman kylän evästä, kunhan muistetaan arvostaa ruokaa, olipa se kallista tai halpaa.

Suomussalmen mustikkahunajaa

Elk soup (our villages hunting group), potato-milk (potatoes from our own field), barley bread (grandma made it), waffles with blueberry honey ( my workmate has bees) and raspberries (from a clear cutting area near our house). This is my kitchen; boring, everyday choices:)
Generally local food is now very fashionable, but we use fish, meat, berries and mushrooms of our own village every day and it is nothing to fuss about.
In the village supermarket the local food is not specially advertised, but it exists. The price is higher and for a pensioner, jobless or a person with low incomes, it is not even possible to follow the food fashion.
But does it really matter? If possible, let´s buy domestic or local food, but the important thing is to appreciate food, any kind of food!

Omenapuumies

Kylillä kulkee huhu miehestä, joka kasvattaa siemenistä omenapuunsa. Joku on ostanut häneltä joskus taimen. Pidän koko juttua peräkylälegendana, mutta sitten yllättäen pääsen jäljille ja eräänä ukkoshelteisenä päivänä saan vaeltaa merkillisen puutarhan kätköissä monta tuntia.
Keskellä kaikkea ja ei mitään nököttää satujen talo pienine parvekkeineen. Piha on mäen kätkössä, kasvillisuuden sulkemana, mikroilmasto hipoo keski-suomen olosuhteita kuutosvyöhykkeellä. Kymmeniä erilaisia omenapuita, kirsikoita, luumuja, päärynä, kultasade, tammipuita, viikuna, kiivi...osa selvinneet talvista ulkona suuriksi puiksi asti. Osa siirtyy talvilevolle vanhan maatilan rakennuksiin. Jänissuojia kymmenin metrein, viivasuoria kasvimaita ilman rikan rikkaa, pieniä kelloja puissa, humalakaari, kärrynpyörä punamultaseinällä. 
Isäntä harmittelee työlästä puutarhaansa, kaikkea ei jaksa kitkeä. Mutta kitkemisen merkitys pienenee tarinan edetessä, sillä jokaisella kasvilla on nimi, tarina, tuoksu ja maku. Heinien valtaamat puutarhan sopukat vain lisäävät taianomaista tunnelmaa. Kylän tarinoiden vanhat tapahtumat voisivat olla tässä ja nyt, vaikka jostakin kuuluukin jäätelöauton soitto.
Jospa joskus joku kestävimmistä hoidokeista pääsee jalostukseen, toivomme ja uskomme.
Palaan pikitielle päästäni pyörällä. Oliko se unta?

There`s a rumor about an apple-man and his garden, where rare apples blossom every June, even after hard winters. It must be some periphery tale; we live so far north that snowstorm in June is quite possible and even our domestic trees must be selected among their ability to stand snow and freeze.

But one day I meet this man. And in a warm afternoon before thunder I get a chance to wander around this magical garden. 

It is a tiny old farm house (with balcony, which reminds me of Anne of Green Gables) surrounded by apples, cherries, plums, oaks, laburnum... Kiwi and fig tree have spent the winter gently sheltered in an old shed. In a rolls there`s huge amounts of hare nets to cover the precious trees. Herbs and vegetables grow in clean benches. Lovely decorations are made of old bells and iron pots.

Sorry for the weeds, he says. But the weeds only strengthen the odd spirit of this garden. Old tales come alive, though the sound of the ice cream van bell somewhere in the neighborhood. 

All the plants have a name, origin, story, smell, taste. Some day one of these strong trees will be taken to the breeding program, we hope. The dream keeps the old farm alive.

When I return to the city center, I wonder, if I was dreaming. 

,

Green care-työmatka

Ajomatka töistä kotiin suomutaa varpaiden välissä ei ehkä täytä green care-mielikuvan kriteereitä, mutta sitä se minulle tänään oli. Työpäivä hankkeessa oli tänään pitkä ja vaiheikas ja nautin kyllä joka hetkestä, mutta puoli seitsemältä ajellessani kotiin olin kyllä niin fyysisesti kuin henkisestikin virkistyksen tarpeessa. 
Suon kohdalla jarrutin ihastelemaan juuri kukkalumeen peittynyttä mättäikköä ja sen kummemmin ajattelematta ryntäsin lenkkareissa kameran kanssa jängälle. Vasta kun jalat suomutaan uponneena vedin tuoreen koivunlehden ja rahkasammalen tuoksua kuin huumetta keuhkoihini, huomasin hymyileväni.  Väsymys oli kaikonnut. Olkaapa kateellisia ystävät; täällä eletään green carea joka päivä. Tästä voi klikata lisätietoa aiheesta.
I really enjoy my work in my project, but after 12 hours of passionate work for village landscape today I was exhausted. On my way home in the evening, I suddenly put on the brake. The swamp was covered with snow-white hare`s tale and I rushed to take some pictures. Only when I stood there sunken to the mud in my sneakers and breathing drug-like birch and sphagnum smell, I noticed that the tiredness was gone. This is my daily green care, to live in the countryside, getting natures energizing effects for free.You`ll find Finnish page of green care here and some lovely pictures of our nature.

Tupasvillan kukinta on jo mennyt, kun näemme valkeat siemenhaituvat