Raken/ne-/teen muutos

Otsikonkaltaisia sanapalahirviöitä opittu syksyn koulutuksessa.
Epäjoulukalenterin liikunnallisia harjoitteita on jatkettu, vaikka itsenäisyyspäivä juhlittiinkin kutakuinkin kansallispuvussa. Eilinen oli staattista liikuntaa, jos näin voi sanoa, kuutisen tuntia seisoskelua palavan talon äärellä. Palokunta harjoitteli metsätilamme autiotaloa polttamalla ja sammuttamalla.

Rakennemuutos

Seisoimme siis aamusta jo tolokkuna pihassa, joka oli alun perin torppa, mutta perustettiin isonjaon aikaan 1860–1870 luvuilla uudistilaksi. Tilan nimen pääte ”aho” viittaa historiankirjan mukaan kaskiahoon. Näillä vaaroilla poltettiin kaskea viljanviljelyyn ja etelään viettävä maasto onkin varmasti ollut oivaa kaskettavaa.  Pihapiiri muuttui nykyiselle paikalle viisikymmenluvun lopulla. Maaseutu ei elättänyt enää suurta perhettä, tilan viimeinen asukas muutti pois 80-luvulla ja pellot istutettiin kuuselle.  Sukulaistalo kietoutuu monin paikoin omiin tarinoihimme ja ilo onkin viljellä viimeistä peltotilkkua ja hoitaa talon metsiä.

Rakenteen muutos

Hirsirakennusten pihapiiristä pikkupirtti on hyvässä huomassa paikkakunnan museolla ja muutkin hirsirakenteet ovat löytäneet uusia koteja aittana, saunana ja kanalana. Autioitunut lautarakenteinen talo oli kuitenkin jo huonossa kunnossa. Palokunnan harjoituskohteeksi siitä vielä oli ja syksyn aikana on selvitelty kunnan, maistraatin ja palolaitoksen kanssa tarvittavia lupia ja ilmoituksia.

Eilen parikymmentä pelastushenkilöä sytytti, sammutti, tuuletti ja testasi, me kuvasimme ja suvun insinöörismiehet WhatsAppin kautta mukana ollessaan laskivat hiilipäästöjä ja kustannuksia.

Liekkien vähän laannuttua tuli tulen lämmittämiin koivuihin pikkulintuparvi juhlimaan sulaneiden silmujen ja heränneiden öttiäisten aterialle. Illan hämärtyessä kävin mielessäni läpi talon voimamiehet, velhot, tarinat sota-ajalta ja elävät ystävät. Yhden ajanjakson merkki oli hiilloksenkaunis muisto, mutta metsänhoitotöitä menossa ja tulevaisuuden varalta infraa jäljellä. Metsän suojellut maisemapuut - todelliset entit - mänty ja lehtikuusi, humisivat hiljaa lumituiskussa.

Paloharjoitus

I did fit to my dress on 6th December, thanks to my countryside sports Christmas calendar. I have been walking in deep snow and doing snow clearing (48 cm of snow!) after my sledge adventures and cow house parkour. Yesterday we were on our feet all day photographing burning house. Maybe not the exercise, but all the feelings during the day were exhausting.

This was carefully planned fire drill. We own a tree farm with a 60 year old wooden house. It has been uninhabited for nearly 40 years. So it was in a bad shape. Fire departments from 4 municipalities took part to practice. It was exciting to see how professionally they worked. They went into the house spraying water to the awful flames. We were standing 30 meters far and it was warm even there!

After the firemen left, we were guarding there, eating packed lunch and admiring the bird flight in the near birch trees eating the warm buds and bugs. All the ancient habitants of the old farm came to my mind. The strongman, the wizard and the rich lady. I honored the Russian soldier’s memory.  I smiled for the old love stories of the village and laughed to the family engineers who were involved by WhatsApp and counting carbon release numbers. I was happy about our friends, who used to live in this house.

The Pine and The Larch were singing icy ballade at the edge of the yard. They are the ents of this forest and protected trees in the forest management plan. I guess they even took that carbon back home.

Askeleet kesäyössä

Koska juhannus, niin liikutaan auringon, yön ja näkymättömän vaiheilla.
Ennenvanhaan Kainuussa talon vainajat odottivat hautauspäivää riihessä lepolaudalla. Aika ihana sana, senaikaisen kovan arkityön päätteeksi sai kuollut levätä. 
Meidän talon lepolauta on jo hävinnyt. Näinpä ennen. Kaikki oli luonnonmateriaalista ja maatui aikanaan "raunion " päällä. Raunio taas on kivikasa, vaikka pelloilta koottu, jonka päällä on kiva säilytellä vehkeitä, joita saattoi ehkä vielä tarvita. Siinä ne olivat kuivan  päällä, eivätkä kuitenkaan tiellä. 
Riihen hirret oli numeroitu jo tekokesänä, jolloin rakennus oli siirreltävissä. Tämän talon ikivanha päärakennuskin on tehty torpan mailla ja kuljetettu sitten kehikko purettuna paikalleen savupirtiksi . Sittemmin se on taas liikautettu sata metriä ja palvelee nykyään varastona ja autotallina. Appeni osaa kääntää rakennuksen hirret nurinkin, jolloin terve ja vielä kestävä sisäpuoli saadaan ulospäin. Näin arvokkaasti tavaroita pidettiin ennen. On kontrastia nykyajan "sisustusbuumiin" ja "henkkamaukka" krääsään.
Meillä on 42 aikakonetta maatilalla! Rakennuksia 1800-luvulta nykypäivään. Jos istuu vanhassa aitassamme sadepäivänä, kun pisarat ropisevat tuohikattoon, voi melkein kuulla ovelta askelia. Ehkä aitan entinen emäntä sieltä tulee hakemaan ruiskapallista leipomusta varten. Toivottavasti taikinatiinu on edelleen oikeassa nurkassa, ettei hän hätäänny :)

Maatilan riihi

In this time of the Midsummer Day, the sun, the night and the past are present. 
In the old days all the buildings were valuable. They were made in the woods and all the timber was marked with numbers. In winter the structure was moved to its purpose. 
This is our drying barn. The building was heated with smoke and rye was dried there in the autumn.
The family members, who died in the old days, were taken to this barn too, to wait for the funeral day on the rest board. 
Our board has vanished. Maybe it was taken to "the ruin". Ruins are the stone mass and these stones are usually picked from the fields. Ruins were dry beds for the stuff, which you might need some day. But if not, nature would take care of the dumping.  It was nice way to live! All materials were natural, they decomposed. Not any more...how sad. 
We have 42 buildings on the farm. They are like time machines. When it rains gently to the birch bark roof of our old store house, you can almost hear someone to walk. Maybe it is Hanna 200 years ago, coming to take some rye for the bread. I hope the starter dough kit is on the right place, so she won´t get angry :)

Metsässä, metsästä, metsään

 Metsässä: keräämässä kuvia, käpyjä, riidenliekoa, sammalta. Anoppi sanoikin lumesta, että mikä tuiskuten tulee, se ennen Marttia merehen menee, eli koko kymmensenttinen lumi oli poissa.
In the forest: picking cones, moss and club moss.

 Metsästä: Hurinaa kahdellakin palstalla, toisella tehtiin päätehakkuuta, toisella koottiin energiapuuta tänään. From the forest: Finall felling and on the other lot a machine collecting energy wood. If I could only give you the smell of the soil and fresh wood!

 Ja metsään: Killi seuraili mukanani kuvausretkellä ja jäi metsänpeittoon :) Olen taas koukussa paikkakunnan perinnetarinoihin, Tarinakartasto, sivu 441.
And to the forest: Killi followed me to the forest and is now in "forest cover".I have been reading Wildwood tales, page 447.

Kimin onneks kainuulaisia ei asu koreassa

Kainuulaiset ovat...no, vaikeita ymmärtää, näin muualta tulleen.
Joskus  10 vuotta sitten olin menossa terveyskeskukseen ja paikallisoriginaalimies avasi minulle oven ja murahti "Ärrmph!"
Olin jo asunut tovin täällä ja osasin tulkita, että siinä kainuulainen herrasmies avasi naiselle oven ja sanoi "Ole hyvä!" Ihan kuin jossain ranskassa :)
Lukaisinpas tuossa muutama sata sivua paikallishistoriaa sairastaessani. Ja Bling! Kainuulaisuuden olemus avautui ihan uudella tavalla. Huolimatta halloista, nälkävuosista, rajakahakoista, ryöstäjistä ja hallitsijoiden kompeiluista nämä ihmiset edelleen asuvat täällä! Joutavat koukerot  ja ylisanat ovat jääneet ja jäljellä on hieman pessimistinen, mutta sitkeä suomalainen ihminen, jonka päätä ei käännellä ihan kevyin perustein.

Saunan lämmittäjät

I was born in Rovaniemi and like people there, I am chatty and easily become inspired of new things.
So it has been quite hard to understand people here in Kainuu. They start the sentences always with negatives and they communicate in a reserved way.
Last weeks I have been reading local history books and suddenly I understood! For 500 years Kainuu has been between Russia and Sweden, there has been frost, hunger, robbers and wars. And these people still live here! No wonder that they have a kind of caution and pessimism in their genes. They have survived with this attitude. Good for Kim, that these people don´t live in North Korea.

007 ja Rantanplan

Kun naapurin hirvikoiran irtonaisen rentoa juoksua katselee, tai tapaa sen tutkapantoineen päivineen navetalta tuumuttamasta isäntiä, tai saa sen ventovieraan auton kyydissä vietyä kotihäkkiinsä karkureissulta ja sulattaa sydämensä sen maailmojasyleilevän aurinkoisen kiitollisuuden edessä, on aika selvää , että sen lempinimeksi kehittyy Rantanplan. Kaikella kunnioituksella, hän on vaaran parhaita hirvenhaukkujia! Ja metsällä se sälli osaa napata linnun omin päin hiukopalaksi.
Toisessa naapurissa oli muuan aamu herätty kissojen mouruamiseen; kolli talon katolla, toinen rappujen juuressa mittelemässä arvoaan. Vili ja meidän 007 siellä olivat asialla. Meidän kissalla on lupa tappaa ja se uskoo luvan yltävän myyrien lisäksi oraviin ja jäniksiinkin. Elää tappaakseen, muttei tapa syödäkseen. Kaupan ruoka on sen mielestä siistii.
Eläimet ovat osa kyläämme. Joistakin eläimistä on tullut kylälegendoja, kuten Nalle-koira, joka makoili keskellä kylätietä houratessaan. Koulubussi luonnollisesti väisti Nallea. Eläinystäviä saattamaan löytyy onneksi kylältä luottomies. Lemmikit haudataan ja niitä muistellaan. 
Viime viikolla anoppi kertoi löytäneensä marjametsän reunasta hienon kiven ja aikoi tuoda sen pihaansa. Kertoi sen töröttäneen kuin laitettuna toisen kiven päällä. Taisipa jäädä paikalleen, kun paljastui, että se oli auton alle jääneen kissamme hautakivi:)

Ai kerma? Sekoitettuna, ei ravistettuna.

Pets and domestic animals are village members. They have their own characters and some of them become a legend. Like Nalle-dog, who used to sleep in the middle of the road. Even school bus dodged him.
Rantanplan is our neigbor`s Laika, very respected for his skills to find elks. But so endearing with his relaxed running style and his good natured character and huge appetite, that this nickname was inevitable.
Our cat 007 and Vili the tomcat argue of the domination of this village. Our cat lost his original name after he got his licence to kill. And he really kills: voles, hares, squirrels...But he is as stylish as Bond, only Latz is eatable. 
And when it is time, we bury them, we mourn them and we tell stories of them. 

Rahanväärentäjien sukua

Sattuneista syistä suvun ja kylän naiset ovat ollet nyt suurena tukenani, kiitokset siitä! Juttuja naisista sukupolvien ketjussa on piisannut ja tyttäreni pyysi minua taas kertomaan linkin menneisyydestä, yhden entivanhasen syyn, miksi hänelläkin on taiteilijan lahjoja:)
Tässä kuvassa päässäni on isomummoni Maria Eerikan kirkkohuivi. Tuon huivin alla on mahtanut synkkiäkin ajatuksia joskus liikahtaa. Isomummon veljillä oli nimittäin rahanväärennöspaja.
Kerrotaan, että veljet olivat rahanpaljoudestaan huolimatta tuoneet kotiin tuliaisiksi vain "silimineuloja", vaikka seteleitä oli mummoni kertoman mukaan ollut laatikkosängyssä "kannella painaen".
Eräänä päivänä Maria Eerika huomasi ikkunasta, että tarkastajat olivat taloon tulossa ja hän ryhtyi kiireesti polttamaan väärennöksiä pirtin uunissa, kuitenkin veljiään suojellakseen. Viimeiset rahat paloivat, kun miehet tulivat, mutta veljet paljastuivat ja joutuivat Siperiaan rangaistaviksi. 
Että piirtää meillä osataan! 

The women of my family have supported me so much for the last few days days! Thank you! We have been telling empowering and delightful stories about the ladies of the past generations. My daughter’s favorite is this story. She loves drawing, like her ancestors :)
The scarf in the picture is my grand grandma’s church scarf. This lady had brothers, who counterfeited money. They were also stingy. They had a wooden side sofa bed, drawer overloaded with fake money, but they brought their sister only tiny needles from the market. 
Anyway, Maria Eerika tried to protect her brothers. She burned all the money in the baking oven before the authorities reached the house, but still the brothers were taken to prison in Siberia.
Oh yes, we really can draw nice pictures!

Omenapuumies

Kylillä kulkee huhu miehestä, joka kasvattaa siemenistä omenapuunsa. Joku on ostanut häneltä joskus taimen. Pidän koko juttua peräkylälegendana, mutta sitten yllättäen pääsen jäljille ja eräänä ukkoshelteisenä päivänä saan vaeltaa merkillisen puutarhan kätköissä monta tuntia.
Keskellä kaikkea ja ei mitään nököttää satujen talo pienine parvekkeineen. Piha on mäen kätkössä, kasvillisuuden sulkemana, mikroilmasto hipoo keski-suomen olosuhteita kuutosvyöhykkeellä. Kymmeniä erilaisia omenapuita, kirsikoita, luumuja, päärynä, kultasade, tammipuita, viikuna, kiivi...osa selvinneet talvista ulkona suuriksi puiksi asti. Osa siirtyy talvilevolle vanhan maatilan rakennuksiin. Jänissuojia kymmenin metrein, viivasuoria kasvimaita ilman rikan rikkaa, pieniä kelloja puissa, humalakaari, kärrynpyörä punamultaseinällä. 
Isäntä harmittelee työlästä puutarhaansa, kaikkea ei jaksa kitkeä. Mutta kitkemisen merkitys pienenee tarinan edetessä, sillä jokaisella kasvilla on nimi, tarina, tuoksu ja maku. Heinien valtaamat puutarhan sopukat vain lisäävät taianomaista tunnelmaa. Kylän tarinoiden vanhat tapahtumat voisivat olla tässä ja nyt, vaikka jostakin kuuluukin jäätelöauton soitto.
Jospa joskus joku kestävimmistä hoidokeista pääsee jalostukseen, toivomme ja uskomme.
Palaan pikitielle päästäni pyörällä. Oliko se unta?

There`s a rumor about an apple-man and his garden, where rare apples blossom every June, even after hard winters. It must be some periphery tale; we live so far north that snowstorm in June is quite possible and even our domestic trees must be selected among their ability to stand snow and freeze.

But one day I meet this man. And in a warm afternoon before thunder I get a chance to wander around this magical garden. 

It is a tiny old farm house (with balcony, which reminds me of Anne of Green Gables) surrounded by apples, cherries, plums, oaks, laburnum... Kiwi and fig tree have spent the winter gently sheltered in an old shed. In a rolls there`s huge amounts of hare nets to cover the precious trees. Herbs and vegetables grow in clean benches. Lovely decorations are made of old bells and iron pots.

Sorry for the weeds, he says. But the weeds only strengthen the odd spirit of this garden. Old tales come alive, though the sound of the ice cream van bell somewhere in the neighborhood. 

All the plants have a name, origin, story, smell, taste. Some day one of these strong trees will be taken to the breeding program, we hope. The dream keeps the old farm alive.

When I return to the city center, I wonder, if I was dreaming. 

,

Roopurin jälet

Iltana muutamana olin juuri vaipumassa uneen, kun ukkoni totesi iänikuisen lehtensä takaa, että "se on siis Robur". Jaha.
Muualta muuttaneelle kainuulaisten juttelu on muikeaa kuultavaa. Paikallisoriginaalin kertoessa kävelleensä mustikkapaikkaan roopurin jälkeä pitkin, jää miettimään enemmän sitä jäljen jättäjää, kuin salaista mustikka-apajaa. Metsäkoneen jäljistä on kysymys, mutta...Nyt siis löytyi se kantasana Koneviesti-lehden jutusta. Robur oli suomessa Massikan pohjalta valmistettu metsätraktori.
Oma lukunsa ovat paikat, joiden nimen perusteella ei ulkopuolinen perille löydä. Nykyään kerron jo sujuvasti nähneeni ketun jäljet maitokopin luona, vaikka maitokoppi oli siirtynyt naapurin Taunon pellon laitaan jo kymmenen vuotta ennen muuttoani tälle vaaralle. Lenkillä käyn Kapulasillassa, vaikka siinä on mahtanut viimeksi olla moinen anopin nuoruudessa.
On niitäkin sanoja, joilla ei liene järjellistä alkuperää. Puuverstaamme on jostain syystä Röhölä.
Sukunimien kanssa onkin sitten jo aivan toivotonta. Niitä ei käytetä. Niillä ei ole merkitystä, sillä kaikki ovat Keräsiä, Heikkisiä tai Kemppaisia. Ihmiset erotetaan talonnimen perusteella. Ja me muualta tulleet saamme nimen tulosyyn perusteella; LassinLiisa, EpunPekka...
Ja jos kainuulainen oikein innostuu puhumaan, hän tokaisee seuralaisilleen, että "ou vaiti". Eikä siitä kukaan suutu, eikä se todellakaan ketään hiljaiseksi saa, päinvastoin.

I have been wondering what is the origin of the word "roopuri". It is only one of the funny words here in this village, which I never heard in my childhood and there`s only 300 km between these villages. Of course it had to be a harvester, because we walked in the forest along "roopuri" tracks. One evening Lassi found the explanation from the magazine: it had been a domestic forest tractor based on the Massey Ferguson tractors.
When you come to Kainuu, you can forget about the surnames too. If 80 000 people are mainly Keränen, Heikkinen or Kemppainen families, it really is easier to call them after the name of the house where they live.
House name is not connected to the newcomers like me. I guess I will be called LassinLiisa (describing my reasons to be here) for long.
The local "addresses" describe the farming traditions, which disappeared decades ago. You`ll never find the destination if you search for "a milk loading bridge" or "stick bridge", but the villagers still talk about them as if they existed.
The dialect of Kainuu is really entertaining, even though I sometimes don´t even understand the point of the story.

Vanhan maatilan aarteita

Kevättä kuuluu! Radiossa hehkuttivat tänä aamuna terassia ja pihaa. Itsekin olin jo pöllyyttää isolle kirkolle kevätmessuille, mutta järki voitti. Kyllä se kevät tännekin vielä tulee. 
Aitanportailla sitä kevättä ei kyllä vielä näkynyt. Toinen noista on "tyttöin aitta" ja toinen jyväaitta ja kaipaisivat siivousta.
Tyttö oli kahluuttanut isännän kuitenkin pirtinvintille kinoksen taa ja sitten olemme miettineet, miten tätä hauskaa laukkua voisi siistiä. Välillä harmittaa, ettei tule kirjoitettua ylös kaikkien vanhojen kapineiden nimiä ja niiden tarinoita. Missähän lie tämäkin laukku aikanaan kiertänyt?

 

Spring is coming! Radio program told about terrace season and I almost left for the Own yard fair in Helsinki this weekend. After all I decided to stay home and check old storehouses. They need cleaning up, but there was too much snow. Hard to believe, but in a month it will be melted. 
This old suitcase was found from the old main building. We wonder where it has been travelling and with who. There`s a lot of exciting stories heard from my parents-in-law, which I should write down.

Illalla voi nukkumaan mennessä miettiä, miten kalat uivat verkkoon..

Sukulaismiehet verkonlaskussa.

Heilahdin aikanaan kolmisensataa kilometriä miehen perässä etelään lapsuusmaisemista. Aina lasten loma-aikoina sitten palataan vanhaan kotikylään, mummolaan.
Tuttu murre, tutut talot. Ja tutut suvun harrastukset.
Kalastusta verkoilla, pilkillä, katiskalla, ongella, koukuilla, atraimella, haavilla, heittäen, vetouistellen ja perholla. Kaikkea on kokeiltu, keskimäärin vaatimattomin tuloksin. Mutta tärkeintä onkin se fiilis. Ison kalan odotus. Tai edes kalan odotus. Ja vanhat kalajutut.
I moved 300 km away from my home village for a man. This man was worth leaving my family, but every holiday we visit grandma’s. And we fish! And we tell fishing stories! And in these fishing trips and over and over heard fishing stories, we haven’t much of the catch. I guess it is the feeling of being together and the familiar sound of the local dialect in those stories that makes fishing precious to me.

Kun lähin julkinen on vinnairin kone

Täällä perukassa oma auto on välttämätön. Naapurin emännältä oli kerran Kelan täti erehtynyt kysymään, mikä on lähin julkinen kulkuneuvo. Naapuri mietti hetken ja totesi, että Kuusamo-Helsinki reittikone kymmenessä kilometrissä menee säännöllisesti yli talon.
No meidän talo ei ole ihan niin syrjässä ja kouluvuoden aikana kulkee bussi aamulla ja iltapäivällä, mutta ei sillä töissä kulkeminen onnistu. 
Mietin tätä, kun luin polttoainelaskusta vuosikulutuksen. Rahaa palaa ja hiilidioksidia syntyy. Ainut synninpäästö on, ettei meillä ole tapana lentokoneella liikkua kuin kerran kymmenessä vuodessa. Jospa se tasapainottaisi.
Aloin joku viikko sitten testata sanomalehdestä lukemiani taloudellisen ajon ohjeita ja se todella toimi. No, ei suuruusluokka päätä huimaa, mutta muutaman tankillisen vuodessa säästää, kun ajaa ennakoivasti ja vaihtaa vaihteet ajoissa. Kauppareissulla kannattaa hamstrata kotivaraa, ettei sinne erikseen tarvitse ajaa. Ja kimppakyyteihin lupaan panostaa. 
Omasta projektistani suuri osa on talvella tietokoneella ja puhelimessa istumista, miksi turuuttaa 50 kilsaa toimistoon, kun sen voisi tehdä kotonakin? Etätyötä, kiitos.

Talon luotettavin kulkupeli. The most reliable servant.

My friend living even more far in the woods says that her nearest traffic communication is Finnair flying 10 km high over her house every day. We seldom fly but we need a car here desperately. We cant´t use public transport. There is no public transport. My work is in the village center. School bus isn´t an option. It goes to wrong direction an hour too late.
Using car is a waste of money and natural resources not to mention pollution. To make my sin smaller, I try to think how I drive and why I drive. And the more I get people in the same car, the less cars we need. 
Driving 50 km to work is not smart if you could do the same work at home. Tadaa, computers and phones operate quite well here too.