Papin kosto

Olen hoitanut elukoita viisitoistakesäisestä asti. Aina joskus joku karkaa. Ja se alkukantainen viha, joka löytyy siinä vaiheessa lempeän emannuksen sisuksista, ei lopu koskaan.
Viikolla entrasin pystyaitaa asiakkaalle ja naapurikylän kirkkoherra poikkesi juttusille. Hänen kokemuksensa oli, että mitä tiheämpi aita, sitä paremmin elukka pysyy siinä. No meikä tietenkin kouhoamaan, että jos elukalla on ruokaa aituuksessaan, niin se pysyy vaikka villalangassa.
Pitäis joskus pitää turpansa kiinni.
Tänä aamuna (ennen kirkonmenoja!) tein pika-aidan sähköpaimenella ja aitanauhalla kesälampaille. Päkätit seurasivat rehukauhan perässä ja corgi ja kissa olivat apupaimenina, kun mentiin uuteen laitumeen.
Selkäni kerkesin kääntää, kun Kami innostui kentälle jääneestä kelasta ja pujahti langan ali. Kalle ja Köppänä hätääntyivät, että miksi tuo kaveri saa tuolla olla ja kun irrotin virtajohdon, olikin jo kaksi muuta karvakasaa sotkenut itsensä lankoihin. Tilanne muistutti hetken poroaidan kirnua, kunnes lampaat olivat taas perusaitauksessa ja uhkasin, että seuraavan kerran sieltä poistuvat kotitilansa pakettiautoon ja taisipa siinä pari muutakin julmaa ajatusta tulla lausutuksi.
Mitä opimme tästä?
Kirkonmiehet ymmärtävät yllättävän paljon laiduntamisesta. Puutarhuriagrologit voivat vaikka rukoilla sunnuntaiaamuisin sielunsa puolesta.

I repaired an old fence this week for a client. The vicar of the village came to talk and his opinion was that the thicker the fence is, the better the cows stay in the pasture. I disagreed and told him, that it is the amount of food that matters and even wool yarn will do the job, if there is enough grass.
This morning I made a quick electric fence to our summer sheep. The sheep followed me and the corgi and the cat were helping. Early Sunday morning was beautiful (and it was not even divine service time!).
When I turned my back, which is not a good idea ever with three rams, Kami came under the fence after me. I had left a reel on the grass and he found it interesting and he did not feel the electric shock. Now Köppänä and Kalle noticed that Kami had left the fence and they followed and tangled to the wires. In two seconds we had made a good mess! After a lot of threats, ugly words and hate to all kinds of domestic animals, I got them back to the main fence. 
Lesson of this Sunday: The clerics know a d...n lot about grazing. The gardener/agriculturists should keep their mouth shut and pray for their souls on Sunday mornings.

Bergeracin näköinen mies

Se on vähän tuon John Nettlessinkin syytä, että päädyin emännäksi Kainuuseen. Maatalousopistosta löytyi arvomaailmaltaan kutakuinkin natsaava ja viimeisenä niittinä ohimoilta korkean hiusrajan omaava nuorimies, jonka kanssa monen raastavan käänteen jälkeen kävelimme vihille kotikyläni kappelissa tasan 20 vuotta sitten. Papin kanssa sovittiin etukäteen, että mennään lyhimmällä kaavalla ja tahdotaan rakastaa vain myötä ja vastamäessä ja siitä kuolemaan asti-hommasta ei puhuta mitään. Tuntui liian kovalta sitoutumiselta, kun on kuitenkin tapana ollut lupauksensa pitää.

avion arkea

Sulhasen kohta meni vielä oikein, mutta minulta pappi kysyikin sen kuolemaan asti lupauksen. Tiukkaapa siinä sitten papilta, kun toistasataa henkeä on selän takana korvat hörössä, että mitä me ukko just sovittiin tuosta asiasta. Ei auttanut, kuin myöntää, että tahdon. Että jotkut ne on naimisissa enämmän ja jotkut vähemmän.

Isäntä on talousmies, eikä sijoituksensa minuun ole mennyt hukkaan.  Nyt hällä on kaksi lasta ja 20 kiloa enemmän emäntää kuin alussa. Yli 1,5 prosentin vuosikorko  siis ja se on paljon näinä levottomina aikoina.

Nettlessin ihana hiusraja jatkoi elämää Midsommerissa, mutta isännän katosi jo aikaa sitten raastavien käänteiden jatkuessa papin aamenen jälkeenkin. Mutta jos nyt kysyttäisiin uudelleen, vastaisin taas tahdon.

John Nettles as Bergerac has had a certain influence on my life. I used to admire his hairline and when I found a young man from the agricultural college, who shared my values and had a high hairline, I was happy. We married 20 years ago in a little chapel in my home village.  We asked the priest for the short version and no mention about the “till Death do us part”-thing. It seemed to be too much to promise. The fiancé got the right question, but when it was my turn, the priest asked if I was willing to love till Death. It was a bit hard situation. Finally I said yes, because 130 friends and relatives were waiting for an answer and arguing with the priest would have been awkward.

My husband is a homespun economist and his investment to me is one of his best. Nowadays he has two children and 20 kilos more wife than in 1994. It makes more than 1, 5% interest for a year and it is a lot on these days.

If I was asked now about my willingness to continue till Death, I would say yes again. Even without the pressure of the 130 people.