Auttakaa nyt miestä mäessä

Iskipä pirunmoisen ikäkriisin päälle! Nivelet remppaa, valvottaa ja sitä rataa ja siinähän sitten tulee filosofoitua kaikki maailmankaikkeuden olemuksesta elämän tarkoitukseen.
Olen luvannyt kirjoittaa maalaisrealismia ja sen lupauksen olen pikkuisen pettänyt kepeillä päivityksillä. Oikeasti täällä ihanalla maaseudulla on välillä jokainen yksin ja masentunutkin. Käytännössä olen hoitanut kriisiäni mainitsemalla syöpäkontrollissa polvien ja lonkkien ongelmista, jonka seurauksena selkäni on kuvattu kahdesti, huoh. Olen myös lukenut Ben Furmania, fokusoinnin perusteita ja muita luonteelleni ominaisia ratkaisukeskeisiä opastuksia, jonka seurauksena olen ukkokultaa keskusteluttaessani saanut hänet varmaan unelmoimaan naisettomasta maailmankaikkeudesta.
Tällä hetkellä ainut pelastus on kesäduuni ja Sherwoodin iloiset veikot, joiden seurassa olen nobody ja aivojakaan ei juuri tarvita. Miten te pääsette tästä viidenkympin seudusta yli? Mistä löytyy tarkoitus? Mikä on suunta? Onko mitään tärkeää?



Driving two hours a day, working eight hours with happy fellows of Sherwood (realty services team) and walking in the nature has kept me sane for the last weeks. No thinking, no status. This is called midlife crisis, I guess. 
Legs hurt, nights are awful and life seems to be an absurd paradox.
Living in the countryside makes you happy they say. Noup. You have every psychological periods as everyone else and depression can catch you even harder, because the community is so small. Can you give me any advice, how to get over? What is important? Is anything important? What is the meaning of the life?

Kunnanmiehet

Savupirttikahvila

Kun on sulatellut suurinpiirtein kaikki kaavateitten tierummut, aukonut viemäreitä joulun ja uudenvuoden välillä ja luovuttanut avaimet neljännellekymmenennelle asukkaalle rivitalon päätyhuoneistoon, jossa vuonna 77 oli vesivahinko, on Kunnanmies.
Isolla. Ja rispektillä.
Olen työskennellyt kolmessa kunnassa ja törmännyt siellä erilaisiin ihmislajeihin. On virkamiehiä, tolkkuja ja vähemmän tolkkuja. Iltaisin koloistaan nousee kokoustamaan määrärahojen vähyyteen tuskastuneita luottamusmiehiä. Seassa pyörii poloinen kunnanjohtaja, joskin toisinaan onneksi kovakorvainen ja kovapäinen.Ja sitten on sihteereitä, palkanlaskijoita ja kunnanmiehiä, jotka oikeasti pyörittävät kuntaa.
Vaihtuvat virka- ja virattomat miehet hyppyyttävät kunnanmiehiä, jotka onneksi ovat pysyväistä lajia ja jo omaksuneet hötkyilemättömän asenteen.
Tämä muistui mieleen, kun olen nyt piikonut eräässä kunnan kiinteistössä ja tuttu Kunnanmies kävi sitä huoltamassa. Olimme vuosia sitten Koiso-Kanttilan rennolla ranteella piiraiseman kunnantalon pihamaata kevätsiivoamassa. Lumen alta asfaltilta paljastui kasa rikkinäisiä kattotiiliä. Keräillessäni tiilenpaloja ehdin kauhuissani kuvitella koko talon vesivahingon ja homevaurion kourissa. Mitä teki Kunnanmies? Pisti kaikessa rauhassa tupakaksi. Tiukasti tiilikasaa tuijottaen, vilkaisemattakaan katolle, tuumasi:" Liekköhän reikä tuolla katolla?"



I have worked in three municipalities in my past. In the municipal organisation there are three kinds of human types. Officials, some of them have common sense, some of them less. Trustees, desperate of the lack of money. Secretaries, bookkeepers and janitors, who really do the hard work and keep the system on the run. Oh, and a mayor, luckily often hard-boiled and somewhat deaf.
Only the real workers stay for more than four years. They have, after several electoral terms and changing leaders, reached a relaxed attitude. I remembered this admirable tranquillity, when I met a janitor, who came to check the cottage of the municipality, where I cook coffee for tourists on winter holidays. We worked on the municipal hall years ago with him and found a pile of roof bricks from the yard. I was very concerned and imagined immediately a huge problem with water and mould. But what did this experienced janitor? He calmly took a cigarette, stared the brick pile intently and said:" I wonder if there is a hole on that roof!" And walked away with no intention to look to the damaged roof. Really...you can have an attitude!