Arkea maalaiskylässä.
Puutarhuri-agrologin ikkuna maalaismaisemaan.



Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveyskeskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveyskeskus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kirkolla käymässä

Lähempä käväseen kylällä. Vitsi, vitsi! Kun meillä lähdetään kylälle asioimaan, se vaatii strategista suunnittelua. Ensin listataan käyntipaikat, sitten avataan netti ja tarkistetaan, millä kylällä mikin pulju on kyseisenä päivänä auki, onko siellä asiasta tietävä asiantuntija paikalla ja voiko sille viisaalle varata ajan jo netissä. Ettei menis hukkaan koko reissu.
Meiltä on 20 km omalle kirkolle, 50 km kilpailevalle isommalle kirkolle ja 90 km maakunnalliselle maalikylälle. Oman kylän Kelalla on elävä ihminen maanantaisin ja perjantaisin, naapurissa joka päivä. Kirjasto on varmimmin auki puolenpäivän jälkeen kummallakin kylällä. Poliisin lupa-asiat hoituu siellä isommalla kirkolla, mutta puolenpäivän seutuun he ovat syömässä. Työkkärissä voi kävästä, kunhan menee ennen kolmea. Koirankopinkokoinen verotoimiston palvelupiste on naapurikylällä auki tiistaina 9-15. Isännän pankki palvelee omalla kylällä ti-to-pe ja minun pankkini kassapalvelu naapurikylällä ma-ke-pe. Jos sairastuu, päivystys on milloin missäkin, eli on viisainta soittaa päivystävälle sairaanhoitajalle. Moni vika on parantunut ottamalla kotona buranaa ja miettimällä yön yli. Hammaslääkäri...mikä? Onneksi bisnes on bisnestä ja kauppiaille raha kelpaa melkein mihin aikaan vuorokautta tahansa. Onko se teillä kaupunkilaisilla helpompaa?
Tervetuloa uusille lukijoille! 



I´ll drop by...oh dear...I´ll make a master plan for my visit to the centre. 
We have our nearest centres 20 and 50 km away and our region town is 90 km away. Opening hours of the services are various and many services have moved away from our own little municipality. 
If I need to meet tax officer, Tuesday, 50 km, 9.00-15.00
...police station, 50 km, every day
...social security office, Monday and Friday, if you drive that 50 km- every day open
...employment office, any day, both nearby villages, try to get there before 15.00
 ...library, various opening hours...mnemonic: post meridiem
...bank of our own village, Tuesday-Thursday-Friday
...and my affairs are of course in that bank further away, Mon-Wed-Fri
...a doctor? Call the emergency duty and you`ll find a nice opportunity to stay home, have some sleep and eat some Burana
...a dentist..what?
It seems that if I really need to go to the centre, the best time is in the larger centre after midday, as long as you don´t disturb anyone on their lunch break. I just love entrepreneurs! They accept money at any time of the day.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Telekkariukko ja muita kummajaisia

Kyntöpellon multa tuoksuu ihanalle! Talven tuntua on jo ilmassa ja lantala on tyhjennetty ja pellot kynnetty eli viljelysuunnitelma on jo ensi kesällekin. Keväällä suojaviljaan kylvetty apila vihertää vielä houkuttelevasti. Toivottavasti hirvet malttavat pysyä sieltä pois, sillä huomenna alkaa metsästys. Kotipellossa olisivat aivan turvassa, sieltä ei niitä ammuta, jos olen kotosalla!
On mennyt muutama viikko kuin sumussa. Löysivät maalaisrealistilta alkavan rintasyövän. Tästä ei kuitenkaan tule syöpäblogia, mutta mahtaahan ne kainuulaiset terveyspalvelut tulla nyt peräkylän ämmän näkökulmasta ruodittua. Aiemmin olikin kokemusta vain kylän mummojen kertomuksista "telekkariukosta" (nettilääkärivastaanotto) ja "Romppaisenkyyistä" (kelan kimppataksi koko peräkylän sairaille Kajaaniin). Tähän mennessä olen saanut vastaani hyvää palvelua ja ammattilaisia. Kiitokset heille!




Muu!


The soil smells lovely! It is a ploughing season. Plans for the next summer are ready. There are still green clover fields, although it has been frosty mornings. Elk hunting starts tomorrow. I won´t let them shoot the animals on our home fields:)
Last few weeks have been difficult. I got a diagnosis of the breast cancer, luckily non-invasive. But this blog keeps on telling about a country life. Of course the health care in the periphery deserves some attention too. It will become now familiar, more than only from the seniors stories about a "TV-guy" (a doctor-patient appointment via internet) and  the shared taxi to the hospital paid by the social insurance institution.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Uunia lämmittäessä...



Joskus toivon sekunnin, että asuisin taloyhtiössä ja koko perhe olisi palkkatöissä. No todella vain sekunnin, mutta kun isäntä on reissussa, soranajo käynnissä, navetalla siemennyksiä, tuiskuttaa, taloa pitää lämmittää ja poikaa vielä käyttää röntgenissä, niin perukka-asuminen ei tunnu fiksulta. Kun maatilalta lähtee tekevin mies reissuun, on organisointia tiedossa. Maatalouslomittaja, metsätien avaukseen urakkamies, lankomies hälytystilaan, talon lämmittäjä ja seminologille apumies. Ja emännälle vielä opetetaan lumilingon alkeet. Onneksi olen parilla lomapäivällä itse.
Kainuun terveyspalvelut ovat saaneet paljon kritiikkiä ja toki aiheestakin, mutta eilen olin iloinen kaikista maksamistani veroista ja ennenkaikkea kainuulaisista ihmisistä. Saimme mahtavaa opastusta ja tukea, jotta pojan kipeä käsi tutkittiin. 
Se fiilis minkä yhteisö antaa, saa jäämään.
Sometimes living in a town draws me, but only for a while. It just would be much easier for the family members to have a holiday. This kind of farm needs a cattleman, a plougher and a boiler man at least. Flurry and cold day, with semination orders to the heifers and a visit to a hospital with our son makes the day exciting. I was lucky to have a day off from my project work. And do you know, what makes me happy and willing to stay in the middle of nowhere? People of Kainuu. If you ask for help, you’ll get it.