Navettaparkour

Jos olet meidän vakuutusasiamies, Mela-asiamies tai työterveyshoitaja, niin hushus, täällä ei ole mitään klikattavaa. (radiomainoksesta napattua)


Olen kadehtien seuraillut blogeja ja päivityksiä kiipeilijöistä ja parkour-harrastajista. Keski-ikäisen nivelvaivaisen maatilanemännän mielikuvituksella tämäkin ongelma ratkesi kätevästi. Hiehokarsinan veräjän asema ja aukaisu repii hermoja, joten notkeasti ja sujuvasti heittäydyn yli aidan tuossa kuvassa. Tuo Mölli odotti jo valmiina puskemaan, ei se muuten olisi ehtinyt.

Well actually I promised Christmas calendar events only in English, so I only half lied. Yesterday I  was carrying fire wood all day. So in sport experiments of the month there is no cheating.

Parkour is so cool! Maybe not for a farmer in her fifties, not in a cow house and not to be told publicly (worried about our insurance cost after this). The true story is that the gate is so slow to open that even with my physique it is easier to move by parkour here.

Älyttömät pönttötalkoot

Blogipäivitys lähtee yleensä herkimmin, kun päässä kipinöi ja niin tälläkin kertaa.

Minähän olen tämän talouden hippi ja niinpä olen hurahtanut tähän #miljoonalinnunpönttöä hommaankin.

Pikkulinnuille meillä on jo kolmattakymmentä pönttöä ja niissä pesii pihabongauksen perusteella ainakin viisi läskiä talitiaista, jotka terrorisoivat tuota linnunruokintaa.

Joku viikko sitten mietin, että helmipöllön ääntä ei ole kuulunut kahteen talveen eli jospa niillä on kolopula.

Jo pöntön rakentaminen kaikenlaisesta rakennusjämästä oli aika homma. Taas rautakaupan Artolle pisteet, ei ilmekään värähtänyt, kun hän suositteli pöllönpöntön rakojen tiivistykseen kylppärisilikonia.

Tänään sulloessani pöntön pohjalle liiterinlattialta töhkää neuvotun purun sijasta, olin jo niin kypsähtänyt koko pöntöntekoon, että päätin että olkoon pesimättä, jos ei kelpaa.

Sitten puoli kilometriä vanhan metsän laitaan vesikelkalla ja kelkanjalasta pitkin ramusin puuhun. Siinä vaiheessa huomasin, että pönttö painaa. Vaikka pentuna olin puussa paljonkin Robin Hoodina, Janosikina tai jossain kapteeni Nemo-leikissä  (niin,  ainut barbieni oli kaatopaikalta pöllitty ja sen jalka oli poikki) ei näillä polvilla ja lonkilla enää taideta paljon kiipeillä.

Kun pääsin alas, huomasin, että pönttö on aika alhaalla. Takaisin pihaan ja alumiinitikkaat mukaan. Ja eikun puuhun taas. Taas alas päästyäni totesin, että pönttö on vinossa. Mutta se on nyt niin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen pöllönpönttöni. Että etsikää itse kummemmat kolot, minä etsin Buranaa.

Marie talks about sparkling joy (I love her method!), but today I felt some sparkling anger. It had nothing to do with tidying up; the only connection to the idea is that this hobby of mine makes me smile. I have always made birdhouses and now we have this campaign “millionbirdhouses” in Finland. Around our farm I have already about 25 small boxes .

The other day I decided to build a box for boreal owl. There has been no sign of them for two winters.

It was an exhausting project. I am the only hippie in this family, so I had to saw and nail it by myself.  Again the hardware store´s  Arto kept poker face and sold me some bathroom silicone to get the box tight.

Finally I climbed to the tree, actually twice, because the bird house was told to set 2-5 meters high and the first version seemed to be so low. I used to climb up on the trees a lot as a child. We were playing Robin Hood, Janosik or some Jules Verne tales.  (My only Barbie was found from the dump and she had a broken leg, so it was quite natural that I preferred climbing.)  Not any more with these knees! After all the box was so high that the baby owls really need to know how to fly if they want to leave the box. And it was not horizontally! It is nice how adrenaline makes climbing up to the hill in the deep snow with aluminium ladders  easier.  Try to find a better owlhome, I will try to find some Burana.

Omakotiasujan tarkistuslista

Tästä aamusta saisi taas aika mehevänkin tarinan, mutta laitetaan nyt lähinnä napakka tarkistuslista omakotitaloasukkaalle. Persuus ylös sohvalta ja tarkistamaan. NYT.

•  Toppavaatteet, talvikengät, pipo ja vanttuut ovat naulakossa helposti saatavilla
• Taskulamppu on ja siinä on pattereita ja se on mielellään edellä mainitun toppavaatteen taskussa
•  Kännykkä on saapusalla ja siinä on virtaa ja olet miettinyt valmiiksi kelle soittaa, kun tarvitset apua
•  Olet tarkistanut palovaroittimet
•  Taskussa on hevosenleipää

No tuo viimeinen ei ole pakollinen ja naapurinemännälle tiedoksi, että kaikki on ihan kunnossa , taas.

Meillä tämä kriisinhallinta menee jo rutiinilla, minuutissa olin jo kantamassa piipunnuohousrasseja  ulos, ovet oli suljettu, elävät ulkona ja vain kissanpösö kaikessa erinomaisuudessaan makasi sohvan selkänojalla savupilven sisässä koko episodin ajan närkästyneen näköisenä.

Aamukahvipöydässä isäntä totesi, että ihan kuin ruuti haisisi. Ilmoitin, etten nyt niin äkäisellä päällä ole aamutuimaan, jos kohta räiskyvä luonnoltani olenkin. Ehdottelin, että keskuslämmitysuunistahan se tulee. Keskustelumme on yleensä kuin ongella olisi. Toinen heittää syötin ja toinen kiskoo väistämättä eri suuntaan, mutta kun pirtin puolella oli savua katosta kissaan asti ja pannuhuoneeseen ei enää nähnyt sisälle, alkoi parinkymmenen vuoden yhteiselon ja parin nokipalon kokemuksella säpinä, jossa ei sanoja taas tarvittu ollenkaan ja vakuutusyhtiön mieskin olisi ollut tyytyväinen, terveisiä vaan Raappanalle.

Kun palo oli hallittu, uuni nuohottu ja miehelle muistutettu, että on sitten talossa erinomainen vaimo, kun taas siivoaa koko talon, tuumasi  hän vain tyyneesti, että no  tulipahan nuohottua!

Loppuhuomautukseksi että uunia ja hormia on hoidettu ihan kunnialla, mutta ilmeisesti matalapaineet olivat pienneet piipun nopeammin kuin normaalisti. Erinomaista vaimoa tarvittiin vielä ruokintahetkestä karanneen kerrassaan uudelleennimetyn hevosen takia, joka kyllä palasi ominpäin aitaansa ennenkuin ehdin paikalle.

Ensi kerralla kerron lumisaunastamme, sillä naapurusto ja kylä on niin hyvin pitänyt pokkansa siitä kuullessaan, että ansaitsevat selvityksen. Paikallisen rautakaupan myyjälle pisteet, sillä kun ostin maalia lumisaunan lauteisiin, ei ilmekään värähtänyt, vaan hän totesi kuivan asiallisesti, että se ois varmaan sitten tuota ulkomaalia.

If you live in a middle of nowhere in a detached house (wintertime), this checkinglist is for you:

•   You have winteroverallls, boots, furry cap and mittens in the hall ready to go
•   You have a flashlight in the pocket of overalls 
•   Your mobile is available and you know who to call if you have problems
•    You have checked  fire alarm units
•    You have bread to the horses in your pocket

Bread is not obligatory :)

This eventful morning started, when we were drinking coffee.  The master of our central heating asked if I could smell the gunpowder. I told him that my mood was not the reason, even if I am known of my explosive temper. I guessed that oven could be the reason. We burn wood and the fire stays on and starts to flame when the temperature gets down. This method causes soot and these rainy autumns are not easy for the flue and the system must be cleaned more often.

Like there is yin and yang and light and dark and all these polarities, our marriage is based on argument and its counterargument. He started to answer me, but when we noticed that cat was lying annoyed in the thick smoke in the living room and the boiler room was full of smoke, we started to work together in mutual understanding.  We have done this before, so we knew what to do and in a minute all living creatures were out (minus that obstinate cat on the sofa in the middle of smoke), doors were closed and tools to clean the flue were found.

After an hour we were luckily back to coffee table and I reminded him how good wife he has (I must clean all the rooms after chimney fire) and surprisingly he did not argue.  

He left to feed the horses in the neighbor stables and soon he phoned me about a horse (which he called with names rich in nuances) which had run away from fence. This is why a good wife keeps bread in the pocket from now on. The renamed horse returned to the fence spontaneously after all.

Next time I will tell you about our snow sauna. The villagers have been very polite and they have kept their mouth shut when they hear about my building project. Sauna is a neseccity in Finland, but they are not convinced of this idea. But our hardware store Arto is a real salesman. I asked for paint to the snow sauna benches and he kept cool. “ I guess it should be this outdoor paint then.”

Silent night ja ikäriisi, melkein

Kiinalaiset herättivät minut taas aamuyöllä. Tässä iässä yöt…tai no palataan tuohon lopuksi, mutta internetin ihanasta maailmasta olen löytänyt lentokoneiden reitit ja ne ovat todella kiinalaiset, jotka kanttaavat tässä meidän kohdalla etelään aamuyöllä. Toivottelin hyvää matkaa.

Aloin sitten kahvin keittoon ajankuluksi ja yritin tähyillä tähtiä, mutta laskettelukeskuksessa on aloitettu lumetus ja jääkidepilvestä loistavat rinnevalot sotkivat näkymää. Eipä käy kateeksi, jäätävä tuuli ja vinkuvat lumitykit. Pitää olla sissi, joka sitä työtä tekee.  Naapuristakin kajasti valoa ja arvasin talonväen pian nousevan leivinuunin lämmitykseen.

Navettatelkkari näytti kuvaa lokoisasti torkkuvista hiehoista.  Yösyöpöt Mymmeli ja MariAnne kohtasivat käytävällä ja eivät meinanneet mahtua ohittamaan (kolme metriä leveä paana). Rekkucorgi oli kaatunut makuuhuoneen matolle ja kissa vetäytynyt saunan lauteille (kannettu sinne kipakasti yöllä, kun tuli remuamaan sänkyyn).

Niin tässä iässä… viime viikot minulle on vakuuteltu, että nivelrikot ja selkärankareumat ovat ihan jees tässä iässä. Aloin eräänä repaleisena yönä kyseenalaistamaan meille syötettäviä ajatusmalleja ihan urakalla. Yksi oivallus oli, että tuo ikähomma ei ihan täsmää kaikkien kohdalla. On vanhoja nuoria ja nuoria vanhoja. Entäpä jos eliniäksemme onkin tarkoitettu 120 vuotta! Lapsuus kestäisi ensimmäiset 30 vuotta, nuoruus kuuskymppisiin, aikuisuus ysikymppiseen ja vanhuus siitä eteenpäin.  Häh, eikö helpotakin paljon!  Jos mietin, että vanhuuden alkamiseen on vielä neljäkymmentä vuotta, eivät kolotukset tunnu niin dramaattisilta. Jospa tällä asenteella taas uuteen päivään.

One day I tried to get a nice video for a silent forest project and it took time and patient. Lorries, snow guns on the slope, dogs barking. Ok, I was too near ski resort, so the noise was forgivable.

Silence is overrated. It is nice to stay in a silent forest, but soon you start to listen to the micro sounds. It is in your backbone to be aware and escape if something odd turns out.

Last night a jumbo jet woke me up at night. We are in the middle of nowhere, but the Chinese curve to south over our peaceful village.  I already know their route, so I wished them a good flight and started to cook a cup of coffee.  Ski resort keeps on snowmaking round the clock, so the stars were behind the icy cloud and the scenery was orange by the slope lights. It was freezing and I admired men who had to work in the night.

Even animals were awake. Most heifers were lying down, but Mymmeli and MariAnne had been on night snack and were arguing how to pass on a corridor (3 meters wide). The cat had been carried to sauna earlier in the night (after visit to our bed) Not hot sauna this time, but less could he care, he sleeps there even when it is hot, only steam from the stove makes him move. Only Rekku the corgi had fallen to the bedroom carpet in the evening and was still in the same position.

My backbone has been lately examined and signs of rheumatism and osteoarthritis were found. I was somewhat surprised but the doctors said it was no wonder in my age and work. What age? During these less-silent nights I have developed a new theory of age. What if we are supposed to live 120 years?  In that case I am still young.  In the news was introduced a newlywed couple, 91 years old both!  With this attitude to the new day :)