Ei mikään joulukalenteri

Ei ole tämä joulukalenteri. Eikä täältä voita mitään.  

Yritin eilen ahtautua itsenäisyyspäivää varten kansallispukuun ja totesin saman, minkä lääkärini on latinaksi hienostuneemmin lausunut: paksu tantta ja tarvitsee liikuntaa. Kuulosti se latinaksikin kyllä Obelixilta. Siksipä kannustimeksi kerään liikunnallisia arktisia aktiviteetteja paikallisesta repertuaarista.

Normiperusperukka tai ei, meidän kirkonkylällä on varmaan ruokakunnissa potkukelkkoja enemmän kuin autoja. Koulun mopoparkki on talvisin enemmän potkuriparkki ja eläkeläisten kerhoon löytää huonomuistisempikin kelkkarivin perusteella ( silmälasit mukaan, niin ei joudu vahingossa sinne kouluun). Potkuri on autontapainen täsmälaite elämänkaarella, lapsille, nuorelle, isolle ihmiselle, vintageihmiselle, kaikkea löytyy malleissa ja väreissä piisaa.

Tarvitaan luistava alusta. Jos ei kuura riitä tai hiekkaa on liikaa, auttavat muoviliuskat, joita saa (vinkvink joulupukki) kyläkaupasta punaisenakin. Kovin kesäkelille oli vielä joku aika sitten saatavissa pyörät potkuriin.  Miten niin fanaattista?

Heijastin on hyvä olla ja vaatteet sään mukaan. Täällä tosiperukassa vaaran laidassa kevyemmälläkin lyyssillä pärjää. Takaisin lykkiminen on, noh, vaikka kuntoilua. Vaara-asukki tarvitsee vielä myötäselle nastat kenkiin, tai adrenaliiniaddiktion.

Penskana istuin potkurin kyydissä matkalla naapuriin kyläilemään. Ainakin muistan palelevat varpaat ja tähdet. Taivaalla siis. Kylään mentiin aina illalla navetan jälkeen. Potkurilla hoituu siis kuljetus koulurepusta kaveriin. Mäkikauhun ja urheilun lisäksi potkuria voi käyttää istuskeluun esim. jos väsyy, pilkkii tai porisee tuttujen kanssa. Potkuttele pois!

I read from the net heath service my doctors opinion about my habitus and even in Latin it sounded like Obelix. In plain language it would be:  fat lady, needs exercise. Yesterday I noticed that Independence Day (Finland 100 years!) is coming too soon for me to fit in the national dress. So this will be my Christmas calendar to add exercise to my days.  Sports must be fun too, so I will do it my way. And corgi way :)

I read Jalna novels (Mazo de la Roche) few years ago and every year since I fall in love with winter, kick sledges, snowshoes and camp fire in the dark night. Now we have already 32 cm of snow here and the kick sledge weather is perfect, not too cold. Cold weather makes friction hard, but our local market sells plastic strips for the runners to make the sledge slide easier.  Everyone here has a kick sledge. Or several. There are sizes to all ages, bodies and demands.  You should meet our village’s shopkeeper, who talks about sledges with enthusiasm. Especially we were happy about the young people using kick sledge.  

Rekku has been a little criminal lately (visiting neighbour houses without permission), so we went to a little trip to snowy village today. Its purpose was to less his energy, but when we came back to the home hill (60 meters up), it was clear who is Obelix and who is Asterix.

Kiireellistä nyrkkien taskussa puristelua

Tänään tulen saamaan paljon aikaan ja puhumaan kovasti Rovaniemen murretta. Johtuu ketutuksesta.

Jotain koomista on kyllä silti tässä elämässä.

Viime viikkoina olen törmännyt kiireisiin ihmisiin. Jos puhelinajan sopimiseen menee kaksi puhelua ja kaksi sähköpostia per henkilökontakti, niin mistähän se kiire oikein syntyykään.

Ajan trendi on myös purnata havaitsemistaan epäkohdista facebookissa/soittamalla kaverille/kirjoittamalla maalaisrealismia-blogia. Sillä välttyy siististi ottamasta turpaan puuttuessaan oikeasti epäkohtaan itse.

Sekin on metkaa, miten asiantuntijaneuvoja saatuaan on näppärä ignoorata koko juttu ja tehdä itse elämä vaikeaksi. Kutsutaanko sitä sitten elämänjanoksi. Elämä on varmasti touhukkaampaa, kun kärsii kivuista/rikkakasveista/”en edes lukenut sitä viranomaiskirjettä”-asenteesta.

Seuraavan kerran, kun:

…näet roskan- poimi se pois ja vie roskiin. Tulee hyvä mieli.

…joku soittaa sulle, vastaa puhelimeen. Tulee hyvä mieli.

…näet kiusaamista, niin mene väliin. Tulee hyvä mieli.

…näet epäilyttävää toimintaa, niin mene kysymään tai ota rekkari helvetti edes ylös. Tulee hyvä mieli.

…oot kipiä, niin noudata sen poppamiehen neuvoja. Tulee hyvä olo.

…tunnet tarvetta valittaa, niin kysy ensin, mitä minä tälle voisin tehdä rakentavassa hengessä. Tulee hyvä mieli.

Varmasti saa turpaan, mutta arvet ne on mitä vanhaikodissa muistellaan. Ne, jotka ei harrastaneet ratkaisukeskeisyyttä, eivät muistele.

This time I am nagging.

You see trash, pick it up.

You are ill, obey your doctor.

You see robbery/vandalism/bullying, contact police/parents or deal it yourself.

You get a phone call, answer it.

You are in a hurry, prioritize, delegate.

Etc.

The point is, that by nagging in Facebook/ this kind of blog/on coffee break, you`ll get only moaner`s reputation. By solution-oriented acts, you´ll certainly get trashed, but you feel better and have something to remember in the old days.

Käsittämätön aika

Jos elämä ei tunnu tarpeeksi hankalalta, niin senhän voi tehdä hankalaksi, vaikka kirjoittamalla metsistä tai susista. Niin, että elkää nyt ottako ”tunteela”! 

(Niin kuin käskisi).

Istuin aamupalalla ulkomaisten ystävien kera ja he halusivat tietää, mitä teen raivaussahan kanssa metsässä. Kerroin, että kun puut on istutettu, menee parikymmentä vuotta ja siellä pitää tehdä tilaa, ettei kasvu kärsi. Parikymmentä vuotta siitä, niin päästään harventamaan ja saadaan jo myytävääkin puuta ja taas reilu parikymmentä vuotta, niin voidaan taas uudistaa koko kuvio. Tyärimmeinen huokaisi, että satsölongtaim. Että niin pitkä aika!

Joskus aivoissa ihan tuntuu, kun oivalluksen käämit osuvat kohdakkain ja niin nytkin. Olin juuri hikihatussa tuskaillut kolme-nelimetrisessä pöpelikössä, että vastahan tämä istutettiin ja penskat iskivät kurahousuissaan omia taimiaan maahan. Meidän aika on eri kuin toisella puolella maapalloa kaupungissa.Eikä se johdu aikavyöhykkeistä, vaan elämäntavasta.

Kun me kylvämme siemeniä peltoon, istutamme kalaa järveen tai puita aukolle, kestää asioilla tapahtua vähintään yksi kasvukausi. Isommilla asioilla jopa vuosia. Ja se on ihan ok. Elämä on näin. Äkkiähän tuo käy. Suvut, jotka ovat eläneet täällä vuosisatoja, kelluvat ajassa, jossa menneisyys ja nykyisyys limittyvät. Joskus joudun itsekin kysymään tarinankertojalta, että minäs vuonna tuo tapahtuikaan, kun tarina kuulostaa ihan eilisenpäiväiseltä, mutta onkin jostain seitsemänkymmenen vuoden takaa. Ja oma oleminen on vain osa luonnon kiertokulkua, olet ehkä kuudes Lassi tällä mäellä tai kolmas Johanna meidän suvussa. 
 

Me luotamme luontoon. Aina on metsässä ja metsästä eletty, on tehty savottaa, on marjastettu ja metsästetty ja metsä ei lopu. Vaikka et edes jaksaisi istuttaa tai hoitaa, metsä huolehtii itsestään ja sinusta. 

On meilläkin suojeltua metsää, mutta metsällä on meille henkistä arvoa, vaikka se olisi talousmetsää. Minua kylmää suojelukiistoissa lausunnot, joissa talousmetsän sanotaan olevan menetettyä, retkeilylle arvotonta tai raiskattua.  Suomalaisten metsälähtöinen hyvinvointi, virkistys ja taloudellinenkin tulee suurelta osin sieltä talousmetsästä. Että näin. Suset (sanoo kainuulainen)  jätän nyt toiseen kertaan.

This will be difficult to understand. Sit down, relax, and forget the time.

I had breakfast with our foreign friends and we talked about forests. I had been clearing a wood lot and they counted how many years is the period from a recently planted forest to logging. It takes about 20 years to the first clearing, another twenty years to the first real thinning (some wood to sell too) and 20-30 years to clearcutting and new planting. Such a long time, they said!

Time?

Our time is not defined by this modern society. It is not the same as in busy towns or quarter year business. We farm our fields and plant trees and it takes at least a whole growing season to see some results, usually years. Past years and decades and present time are overlapping. Old stories sound like they happened yesterday.

Your life is only a part of the circulation. And if you plant a tree, you know it will be your children and grandchildren who will wrap they arms around it and they will still remember you. And the stories about grandma and great-grandfather. It is not a long time to us. We see through it.

Forest conservation is in headlines here once again. I heard someone to claim that an economical forestry makes the forest ugly, worthless and impossible to be used for recreation.  I disagree. We live in the forest, we thank our life for it. Log, berries, mushrooms, hunting, sleeping over night by the campfire, all in the usual forest, not protected. We trust the nature. We trust forest. It doesn’t need us, but it lets us live here and use it. And it takes care of us. It keeps on growing, with or without our help. It takes time, but this time is slowly time. Nature’s time. Transparent. Quick. The future is already here.

Märkäpuku

Olen säälinsekaisella huvittuneisuudella seurannut keski-ikäistyvien kavereiden moottoripyörien ostoa. Enpä sääli enää. Olen niin yksi teistä! 

No en nyt todellakaan ostanut motskaria, vaan mitä tekee ikäkriisi maatilanemäntä, kun jotain muutosta elämään hakee. No menee motonettiin ja ostaa märkäpuvun. 

Tätä kiinanihmettä sitten testasin iltasella mökkirannassa. Housuosa  meni päälle  ihan oolrait, mutta Kiinassa naisilla ei liene tapana nostella nelikymppisiä rehusäkkejä ja syödä ylikypsää possua. Jos yläropin kidutus ei kuulu lajiin, on hankittava isompi kolttu.

Parisuhde on mielestäni biologiaa ja työ/kauppasopimus, mutta nyt tiedän, mitä on rakkautta ensi silmäyksellä. Märkäpuku-uinti.

I have no pictorial evidence about my new hobby. It is no doubt better this way. To put a Finnish farmers wife to a Chinese wetsuit is not an aesthetic sight. 

I tried this on an isolated lake, where we have a cottage. Swimming there is a privilede of elks and swans, but now they were accompanied by a puzzled corgi-dog and a wannabe-wetsuitswimmer. And it was amazing! Now I know, what is love at the first sight. Wetsuitswimming :)

Rakkautta ruokapöydässä

Isäntä loi pitkän katseen minuun ruokapöydässä tänään. Joskus nuorena tästä olisi voinut jopa innostua, mutta tähän ikään jo tiesin, ettei kannata.Olin nimittäin avannut villiyrttikauden keittiössämme ja leivänpäällisiksi oli hortahakkelusta. 
-Onko tässä jottain myrkyllistä?
-Ei.
Vielä pitempi katse.
-Eikö minä katon vaan, että syökkönä ite tätä.
Joopasejoo :)

Today we had an intensive eye contact at the lunch table. If we were younger, it could have been exciting, but at this age I already knew what he was up to. I had made a wild herb salad for the first time this summer.
-Is there something poisonous in this salad?
-No. 
Even a longer glance.
-I just want to see that you are eating this too.
In the movies this could be a hostage situation, in Finland this is marriage :)

Auttakaa nyt miestä mäessä

Iskipä pirunmoisen ikäkriisin päälle! Nivelet remppaa, valvottaa ja sitä rataa ja siinähän sitten tulee filosofoitua kaikki maailmankaikkeuden olemuksesta elämän tarkoitukseen.
Olen luvannyt kirjoittaa maalaisrealismia ja sen lupauksen olen pikkuisen pettänyt kepeillä päivityksillä. Oikeasti täällä ihanalla maaseudulla on välillä jokainen yksin ja masentunutkin. Käytännössä olen hoitanut kriisiäni mainitsemalla syöpäkontrollissa polvien ja lonkkien ongelmista, jonka seurauksena selkäni on kuvattu kahdesti, huoh. Olen myös lukenut Ben Furmania, fokusoinnin perusteita ja muita luonteelleni ominaisia ratkaisukeskeisiä opastuksia, jonka seurauksena olen ukkokultaa keskusteluttaessani saanut hänet varmaan unelmoimaan naisettomasta maailmankaikkeudesta.
Tällä hetkellä ainut pelastus on kesäduuni ja Sherwoodin iloiset veikot, joiden seurassa olen nobody ja aivojakaan ei juuri tarvita. Miten te pääsette tästä viidenkympin seudusta yli? Mistä löytyy tarkoitus? Mikä on suunta? Onko mitään tärkeää?



Driving two hours a day, working eight hours with happy fellows of Sherwood (realty services team) and walking in the nature has kept me sane for the last weeks. No thinking, no status. This is called midlife crisis, I guess. 
Legs hurt, nights are awful and life seems to be an absurd paradox.
Living in the countryside makes you happy they say. Noup. You have every psychological periods as everyone else and depression can catch you even harder, because the community is so small. Can you give me any advice, how to get over? What is important? Is anything important? What is the meaning of the life?