Junakolari

Otsikon ilmaisua käyttää tyttäremme aina, kun joku asia on aikamoinen kaaos ja häslinki. 

Tänään oli rakkaan akkaosastomme kokous kunnan laavulla. Tämä on yksi kylämme vanhimmista yhdistyksistä ja sinnittelee hengissä edelleen. Järjestämme retkiä, kasvatamme kilpaa milloin mitäkin ja siirrämme käsityö- ja kotitalousperinnettä kahvittelun lomassa, jos viitsimme. Olen ehdottomasti kaikkea paskantärkeää pönötystä vastaan ja nautin suunnattomasti yhdistyksen vauhdikkaasta toiminnasta. Jos lukijoissa on joku pykäläpirkko, niin kannattaa sitten lopettaa lukeminen tähän. Tämä ei tule menemään yhdistyslain mukaan, mutta siksi luovuudesta ammentava yhdistyksemme on edelleen olemassa tässä syrjäisessä ihmiskatoisessa kolkassa. 

Kokous alkaa määrittelyllä, onko tämä kokous. Leikin yhdistyksen sometiedottajaa, mutta käy ilmi, että olen ainoa, joka ei ole saanut tekstiviestiä siitä, mikä kokous on edes kyseessä. Päätetään, että epävirallinen palaveri muutetaan yhdistetyksi johtokunnan ja jäsentenväliseksi kokoukseksi, koska kaikki jäsenet ovat saaneet kutsun saapua paikalle. Saamme seuran sihteerin vakuutettua, ettei Komulan Liisa (meitsi) pahastu, jos ei tiedä ennalta, mihin kokoukseen on menossa.

Ennen kuin puheenjohtaja on edes aloittanut kokousta, tilit ja toimintakertomus kiertää ja räpsäytämme nimemme vakuudeksi, että rahaliikenne on kunnossa. Sihteeri julistaa aluksi, ettei muuten varmasti jatka toimessaan ja miettii, kannattaako koko hommaa jatkaa, koska toiminta kuihtuu kuihtumistaan. Kun esityslista siltä vuodelta, kun erosimme emojärjestöstä, on saatu kaivettua esille ja päästy toiminnan suunnittelukohtaan, löytyy puheenjohtajan käsilaukusta onneksi toimintasuunnitelma vuodelle 2016 ja päätämme yksimielisesti kasvattaa lanttuja esityksen mukaan. 

Seuran sihteeri julistaa taas, ettei jatka toimessaan, mutta kokousväki huomauttaa, ettei se aihe kuulu tähän kohtaan esityslistassa. Niin kuin sillä olisi mitään väliä, sillä kymmenpäinen jäsenistö on nuotion ympärillä sujuvasti juonut mehua ja keksejä, paistanut makkaraa ja vaihtanut kuulumisia koko ajan. Esityslistaa on menty luovasti läpi ja täytyy ihailla kokouksen sihteerin taitoa taikoa tästä junakolarikokouksesta aivan asiallinen pöytäkirja. Toiminnantarkastuskohta on hypätty jopa yli, sillä sehän tarkistettiin ennen kokousta. 

Kokouksen tiimellyksessä paljastuu sekin, että olen kaiketi ainoa tässä kylässä, jolla ei ole tablettitiekonetta, tai mikä se vehje onkaan. Joku puhuttelee minua ristimänimeltä ja vieressäni istuva naapurin emäntä korjaa, että se on Misku. Olen tipahtaa penkiltä, sillä en käytä bloginimimerkkiäni arjessa. Käy ilmi, että 30-50-luvun ikäluokasta anoppi taisi olla se viimeinen, joka hinkui tabletin äitienpäiväksi. Mutta päätän silti tarinoida tästä loistavasta porukasta blogissani. Jospa minua ei erotettaisi. 

Siunatuksi lopuksi todetaan, että puheenjohtaja ja sihteeri ovat erittäin ansiokkaasti luotsanneet yhdistystä, eikä me vaihdeta toimihenkilöitä. Sillä siisti ja kokous on päättynyt. Sihteeri huomauttaa, ettei pöytäkirjantarkastajia muistettu valita. Kokousväki esittää, kuten esityslistan jokaisessa kohdassa aiemminkin, että tehdään kuten viime vuonna. Viime vuoden tarkastajista on paikalla vain toinen, joten hänen vieruskaverinsa päätetään valita toiseksi tarkastajaksi, että allekirjoitukset saadaan samalta istumalta. That´s it Uppis. Näin meillä tehdään. Tehkää perässä, jos uskallatte.

Train crash (in the title) is the name to chaotic situations, used by our daughter. 

In Finland we have an innumerable amount of laws, regulations and rules. We are the most exemplary citizens in Europe I dare to say. This story will not change that fact. Today we had an annual meeting of the village association (used to be farmers association in the good old days).   You´ll notice, that if necessary, rules can be ignored, but only for aim for the best result and only if you just don´t remember exactly, how the law told us to do it. In this case you must keep in mind that we have only 20 members and our mission is to drink coffee, keep on knitting socks and visit the local sights.

Before we started, the secretary announced, that she is bored to do this work and she didn´t expect much for the future of the association. We ignored her talks and started to check the diary to recall, what we did last year.

I hate all kind of ceremonial events, so it was great entertainment to sit around the fire, grill sausages and talk about field works. The procedure of the meeting is from the year we left the main organization and we use it loosely to guide the discussion. It causes every year funny situations, because laws have changed since then and our old members start to remember how they did this in the good old days. This time the discussion about membership fee was cut down when sausages were ready. I wonder how the secretary of the meeting is always able to write convincing minutes. We even jumped over checking diary, because we did it before the meeting ever got started.

The secretary shouted again, that she´s had enough, but we voted her silent and as in every single point of the list before, the decision proposal was that last year’s decision will do.  

Despite the cynical attitude of the secretary, we found a plan to year 2016 from the chairman’s purse. Everyone was looking forward to turnip competition and we could end the meeting. Afterwards it was noticed that we forgot to elect inspectors to check the meeting minutes, but that is not a problem to our club. In seconds inspectors were chosen and minutes checked.

So, if you just want to keep an innocent turnip growing competition, is it a crime to make a fire and talk about it in a little bit unconventional order :)

Suojeltuja juttuja

Kirjotappa jottain asiallistakin joskus, sanoi muuan ystäväni. Toinen taas muotoili nätisti, ettei aina löydä kirjoituksistani sitä vitsiä. Tällä kertaa kopsaan tähän verkkotehtävän, jota väännän täällä pimenevässä kevätillassa, sillä päivä on mennyt kylillä ja Mustarindan helajuhlissa humputellessa. Olen talven päkertänyt Turun avoimessa yliopistossa ympäristötieteen perusopintoja. Tällä kertaa oli tarkoitus kertoa läheltä löytyvästä suojelualueesta ja sen merkityksestä. Nämä ovat sellaisia pikku välipalahommia, joilla herätellään ajatteluamme. Sitten porukalla ruodimme näitä läpi. Lopullinen tieto-oksennus on kurssista sitten essee tai tentti. Ihan mielenkiintoista on ollut. Jaa että missä tässä on vitsi? Huumorintaju taisi loppua jo siinä vaiheessa, kun ymmärsin, että olen kurssilla ainut joka on joskus tappanut nisäkkään, kaatanut kuitupuun ja käyttänyt kasvinsuojeluaineita. Että ei muuta kuin nokka kohti uusia vastoinkäymisiä ;)

Paljakan luonnonpuisto

Niin Puolangan, kuin Hyrynsalmenkin puolella vaara-asutus on syntynyt 1600-luvulla. Jo sitä ennen alueella on ollut pyyntikulttuuria ja lappalaisasutusta. Kaskiviljely on jatkunut pitkälle 1800-luvulle ja niittytalous 1900-luvun puoliväliin asti. Paljakankin reheviä maita on kaskettu, mutta kaskeamisen jäljet ovat jo pääosin hävinneet. Metsien savottatyöt eivät ole juuri Paljakkaan ulottuneet ennen suojelua.

Metsistä suurin osa on tuoretta kangasta, kuusikkoa. Kolmannes alueesta on erilaisia suotyyppejä karuista rahkarämeistä saniaiskorpiin. Paljakasta löytyy lähdeperäisiä puroja, lähteitä, saniais- ja suurruoholehtoja. Kasvillisuuden lajikirjo on sekoitus pohjoisia, eteläisiä ja taigalajeja. Paljakassa asustaa monia uhanalaisia lajeja. Lajistolistaa löytyy ympäristö.fi sivun Paljakka ja Latvavaara osiosta. Meille paikallisoriginaaleille Paljakan suurpedot, liito-oravat ja pohjansinivalvatit yms. ovat tuttuja ympäröivistä talousmetsistäkin.  Puiston itälaidan metsästäjät kertovat hirvien käyvän metsästysaikaan yöllä talousmetsätaimikoissa syömässä ja päivisin menevän piiloon luonnonpuiston alueelle metsästystä pakoon. Liekö totta vai tarua.

Paljakan arvo näin maallikolle on tietysti vanhan metsän suuri osuus. Ympärillä olevat talousmetsät on voimakkaasti hyödynnetty ja kuuden kilometrin polku, jolta ei toki luonnonpuistossa saa poiketa, on ikkuna luonnontilaiseen metsään. Paljakka on rehevyydessään mielenkiintoinen vähänkin kasveja tuntevalle, saati sitten sienistä ja käävistä kiinnostuneille. Paljakassa on ympäristönäytepankki, jonne on keskitetty Metlan (nykyisin Lukea) tutkimusnäytteiden säilytys. 

Alueen retkeilyreiteiltä on yhteys Paljakan luonnonpuistoon. Esimerkiksi UKK-reitti ja Köngäskierros vievät  läheisille muille luonnonsuojelualueille, jotka toki ovat pienempiä.  Läheltä löytyy myös laajahkoja Natura-alueita.  Paljakan luonnonpuiston arvo paljastuu tutkijoille selvemmin, kuin meille asiaa tuntemattomille. Makuun pääsee lukemalla esimerkiksi Paljakan luonnonpuiston kasvillisuus-raportin (Kaikkonen K. Metsähallitus 1987). Olisi mielenkiintoista tietää, minkä verran ne hirven veijarit ja muut eliöt hyötyvät luonnonpuistosta ja missä suhteessa sen ekologia vaikuttaa ympäröivän arkimetsän eliöstöön, saatikka onko Kainuun suojeltujen ja Natura-alueiden välillä millaisia yhteyksiä.

Luke (2016). Paljakan tutkimusmetsät. 5.5.2016. http://www.metla.fi/metsat/paljakka/index.htm

Luontoon.fi. (2016). Paljakan luonnonpuisto. 5.5.2016. http://www.luontoon.fi/paljakka

Luontoon. fi (2016). Paljakan reitit. 5.5.2016. http://www.luontoon.fi/paljakka/reitit

Metla.fi (2016). Metla-Ympäristönäytepankki. 5.5.2016. http://www.metla.fi/metsat/paljakka/ympanp/ympanp.htm

Ympäristö.fi (2016). Paljakka ja Latvavaara. 5.5.2016. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Paljakka_ja_Latvavaara%286945%29

This wiesel visited yesterday the garden shop, where I work at the moment!

Today I am too tired to translate this, but it tells about Paljakka nature reserve near my home. I have been studying environmental science all winter. This kind of home works are to be discussed in the net with our group. This time I copy it here, because one of my friends told me to write something serious! Well, it is a pity, that protecting nature seems to be a very serious thing. My relation to nature is cheerfull, happy and understanding. I hope that we will not forget our right to be a part of the nature too. Maybe mining, forestry and industry have a lot to do to keep nature clean, but stainless steel is a nice thing to use, if you need cancer operation. (My experience ;))

Onnen päälle

Sanojen merkityksistä ja merkillisyyksistä taas pari sanaa.

Niin sanalliset käänteet, kuin fyysisetkin ilmiöt ovat joskus kuin katsoisi peiliin ja sitten sen taakse. Näkee ja tietää, ettei peilimaailma sinne jatku ja silti on hämmästynyt olo. Tuli mieleen, kun isolla kädellä kallistin tyhjää maitopurkkia. Tiedätte sen tunteen. 

Katselin keittiössä läppäriltä sivusilmällä veppiseminaaria kastikepottua laittaessa ja isäntä jumittui seuraamaan sitä ihan muuten vain. Vuorossa ollut puhuja kehui yrityksensä päivitysten saaneen somessa hyvin repostauksia. Isäntä virnisti, että näillä kylillä on ennen someakin osattu repostella muiden asioita. 

Nämä hobittit  ovat vielä  niin nokkelia, että hitaammalla menee aina puoli päivää, ennekuin oivaltaa. Naapurin isäntä wotsappasi kanssani aamulla autoremontista (?!) ja kysyi, joko meidän pehtoorilla ääni flunssan jälkeen kulkee. Vastasin, että kyllä, tuossa se sohvalla teurasautoa oottaa. Naapuri tietysti, että vai on se jo siinä mallissa.

Tänä aamuna laitettiin tosiaan muutama hieho teurasautoon. Pakkasjakson ja hurjan sulamisen jälkeen oletimme eläinkuljetusoven olevan jäässä ja jumissa ja asetuimme kuin amerikkalaisissa poliisisarjoissa ryntäämään vasten ovea. Van ei! Jollekin fyysikolle olisi siinä selittämistä, miten energian häviämättömyyden laki menee tilanteessa, kun löydät itsesi pihalta ovenkahva kourassa. 

Kun kainuulainen astuu tellingillä laitimmaiselle laudalle, joka ei sitten olekaan naulattu kiinni tai asetettu tukevasti minkään varaan ja huiskahtaa pää edellä kenttään, sanovat kommentaattorit, että astui  onnen päälle.  Vähän niin kuin tämä Rhonda Byrnen markkinoima vetovoiman laki, jossa oikein uskomalla tavoitteensa toteutumiseen, voit saavuttaa tavoitteen. Van ei.

This morning I was chatting in Whatsup with our friend about my visit to the faraway town today. He had luckily got the ball joint for his car yesterday but he asked if my husband could talk again after a bad throat inflammation. I answered that he´s ok and lying on the sofa, waiting for a slaughterers transport. It took a half an hour to me to understand the point of his next sympathetic comment.

Wordplays and anecdotes are great. Listening to the story is like looking to the mirror. After the story you look behind the mirror, there is nothing and you are still surprised. It has something to do with energy. Energy takes you up and leaves you flying without wings. It is the same trick in physical life.

You know the feeling. When you take a milk can to pour milk to your glass. You think it is heavy and full, but the empty can make your efforts somehow ridiculous. Or when you step down the stairs and you miss the last one. The natives here say that you stepped by luck “onnen päälle”.

 This morning we decided to open the large door for heifer transport. It has been a hard winter. The raid on the entrance and the empty mind, when your expectations of a frozen door are collapsed and you find yourself on the yard.

Somehow the used energy disappears.  And the feeling is odd. Yes, I have a nice education and I know about the law of conservation of energy. But the wisdom of these Kainuu-hobbits is more relevant to these situations. The philosophy is almost like Rhonda Byrne´s idea of the law of attraction. If you can imagine, you can achieve. But the natives here know that the last part is not likely to come true.

Sound of silence

Tästä tulee piiitkä tarina. Sillä kielestä ulos vedetty emäntä on ollut bloggaamatta pari kuukautta ja  maalla ei edelleenkään ole hiljaista ja rauhallista.

Meillä oli viikolla vieraita, jotka halusivat kuvata näyttäviä vaaramaisemia.  Soittelin naapuritkin siinä hötäkässä läpi ja ajelimme vaaranlaelta toiselle. Muuan naapuri ei vastannut, mutta soitti illemmalla takaisin. Ihan selville en päässyt, olivatko ne tekohampaat olleet latautumassa ja kännykkä vesilasissa, mutta  kainuulaisella tolokkuudella hän ilmoittautui paikallaolevaksi.  Tekareita ei edelleenkään ollut löytynyt . Puolen tunnin puhelun jälkeen tuumasimme, ettei me mistään samaa mieltä olla, mutta raatia riittäisi.

Poiketessamme toisessa naapuritalossa, jututin reipasta eläkeläistä, joka tiiraili katon harjalle. Metallinen tuulikukko siellä yritti kertoa tuulensuuntaa. Naapuri puksahti, että jos tykkylunta liiaksi kertyy kukkoon, hän ravauttaa sitä pienarilla, niin kyllä lähtee. Minä niin rakastan näitä ihmisiä!

Eihän me sumulta mitään vaaramaisemia nähty, mutta meille maalaisille oli suurta hupia vieraista. Kaupunkilaisten arvostukseni nousi välittömästi, kun he ihan omatoimisesti kahloivat tunkion laatalle zoomailemaan etelänpuolen laaksoon. Siunatuksi onneksi lantala täytti eu-vaatimuksensa ja kengät säilyivät kuivina.

Naapurikierroksella juttu siis pyöri tuulivoimassa, sillä tuohon lähivaaraan on suunnitteilla kahdeksan myllyä. Kirjoittelinkin tästä jo muinoin tämän linkin tekstissä. 

Asioiden käsittelyssä on pieni ero muualta tulleiden ja paikallisoriginaalien välillä. Rauhalliset ja pidättyväiset kainuulaiset puristelevat nyrkkejään taskussa, tekevät valituksen ja jos oikeus ei toteudu, seuraava aste on käräjillä. Me muualta tulleet louskutamme leukojamme , pelottelemme, maalailemme, etsimme todisteita ja lopuksi päätämme, ettei me enää leikitä teidän kanssa. Tälläkin kertaa olemme saaneet aikaan enemmän melua, haitallisia terveysvaikutuksia ja kiinteistöjen arvon alenemista tällä kohkaamisella, kuin tuulimyllyt ikinä tulevat aiheuttamaan.

Lappilaisen lukioni rehtori oli kunnanvaltuutettu ja ainoa oppitunti, minkä hän luokallemme piti, on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. En edes muista, oliko hän Vuotoksen kannattaja vai vastustaja, mutta se oli siihen aikaan kuuma aihe ja hän kysyi, mitä mieltä me opiskelijat olemme siitä. Ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun paljastui, ettemme olleet muodostaneet siihen kantaa pienissä päissämme. Lopputunti menikin sitten siihen, kun saimme korvamakkeata siitä, kuinka tällaisten nuorten takia olemme matkalla kohti perikatoa.

Olen itse, varsinkin tämän syöpähässäkän jälkeen, tullut siihen tulokseen, että elämä on ihan helvetin lyhyt. Elämän tarkoituksenhan toki selvitin jo sen filosofien kirjoituskilpailun aikaan (hehheh), mutta hällä väliä, tarkoitusta tai ei, kannattaa kuitenkin elää ne hetket, kun henki pihisee. Ja mieltä kannattaa olla. Aina muistetaan lytätä reipas kapitalistinen asenne pehmeästi sillä, ettei siinä viimeisessä kaavussa ole taskuja, mutta arvatkaapa muistetaanko ihminen mielipiteistään ja temperamentistaan!

Taskullisten kaapujen omistajina niin paikalliset ja me muualta tulleet olemme sekä puolesta, että vastaan ja joku jopa päinvastoin, sillä takkinsa on helppo kääntää, jos taskut meinaavat jäädä tyhjiksi. Itse asiassa mielipide ei aina korreloi kyllä taskujen tyhjyyttäkään, jolloin voi kysyä, onko kyse tyhmyydestä vai todella intohimoisesta mielipiteestä. Tuulivoimaa edeltävissä pyörteissä on nimittäin kauhalla annettuja rahoja jätetty ottamatta lusikallisen takia vanhoja etuja ja kauhallisista osattomaksi jäävä talous (me ollaan väärällä puolen vaaraa bisneksen kannalta) puolustaa tuulivoimaa.

Mutta näiden elämänvimmaisten naapurien lisäksi arvostan juuri sitä, että kerromme mielipiteitä, keskustelemme, otamme selvää, etsimme totuutta ja jos emme löydäkään, olemme silti jotain mieltä. Sitä kutsutaan elämäksi! Hyvää tuulta päiväänne!  On muuten hyvä tuo Simon ja Garfunkelin kappale.

Myllyjä Iissä.

After all that stuff I`d like to say, that take a google translation.  But I guess it will mix everything up and in the end you will wonder if the dentures ever existed and why our neighbour was shooting windmills as his hobby.

The sound of silence is the point in this story. Eight wind turbines are planned to be situated to our village.  And the other point is, ” Cogito ergo sum”.

At first take a glimpse to the everyday life in our village. The other day I got visitors from Oulu. Photographers wanted to find some magnificent hills and we drove around the village in the foggy weather. The only visible object in this challenging weather was the ski resort and the lights in the slope.  During the ride, while guests were taking photos, I chatted with neighbours about the windmills. One of them had an old-fashioned iron weathercock on the barn roof. The rime is really a problem on these contours, but this nice old chap had a genius solution for the winter time. If the cock was too frozen to point the wind direction, he would shoot it with a small-bore riffle.

The other neighbour phoned me in the afternoon. Dentures had been in the charger and the mobile had been in the glass of water, or the other way round, and my call missed. Anyway, we talked for a half an hour and finally we noticed that we disagreed about nearly everything. It was ok, but we had to stop our inspiring discussion, because of the (still) missing dentures. I just love these people!

We were inspired by the wind power that day. These are the times, when the local council will decide about the zoning plan for the wind turbine area. Characteristic to the democracy is that you can vote, even if you don´t know anything about the matter.  In the long run, despite of the lobbying, we get results, which we can live with.  But to vote is important. The headmaster in my college was a councilman and (somewhat surprising, when comparing to councilmen nowadays) he was a wise and thoughtful man. In those days there was discussion about a huge dam project for energy production in Lapland. He was shocked to find out that we young students hadn´t even payed any attention to that kind of matter in our society. Today I agree. If enough people are interested, discuss, search for the truth and even if we don´t find it, it will produce good solutions. At a personal level you have such a short life to live, considering the fact that you have no pockets in your last dress that only that matters is to live, to feel and to do things that make matter. Descartes said it,” I think, therefore I live.”

In our village thinking and living is safe and sound. So much noise has been kept to support and oppose the wind mills that the mills themselves will never reach such an influence. The most exciting point in this local debate is that you cannot guess the opinion of the individual by ones ownings, benefits, backround or education. And to change the opinion during the game is allowed. Happy winds-day to you all! Keep on thinking! And listen to Simon and Garfunkel’s Sound of silence.