Rahanväärentäjien sukua

Sattuneista syistä suvun ja kylän naiset ovat ollet nyt suurena tukenani, kiitokset siitä! Juttuja naisista sukupolvien ketjussa on piisannut ja tyttäreni pyysi minua taas kertomaan linkin menneisyydestä, yhden entivanhasen syyn, miksi hänelläkin on taiteilijan lahjoja:)
Tässä kuvassa päässäni on isomummoni Maria Eerikan kirkkohuivi. Tuon huivin alla on mahtanut synkkiäkin ajatuksia joskus liikahtaa. Isomummon veljillä oli nimittäin rahanväärennöspaja.
Kerrotaan, että veljet olivat rahanpaljoudestaan huolimatta tuoneet kotiin tuliaisiksi vain "silimineuloja", vaikka seteleitä oli mummoni kertoman mukaan ollut laatikkosängyssä "kannella painaen".
Eräänä päivänä Maria Eerika huomasi ikkunasta, että tarkastajat olivat taloon tulossa ja hän ryhtyi kiireesti polttamaan väärennöksiä pirtin uunissa, kuitenkin veljiään suojellakseen. Viimeiset rahat paloivat, kun miehet tulivat, mutta veljet paljastuivat ja joutuivat Siperiaan rangaistaviksi. 
Että piirtää meillä osataan! 

The women of my family have supported me so much for the last few days days! Thank you! We have been telling empowering and delightful stories about the ladies of the past generations. My daughter’s favorite is this story. She loves drawing, like her ancestors :)
The scarf in the picture is my grand grandma’s church scarf. This lady had brothers, who counterfeited money. They were also stingy. They had a wooden side sofa bed, drawer overloaded with fake money, but they brought their sister only tiny needles from the market. 
Anyway, Maria Eerika tried to protect her brothers. She burned all the money in the baking oven before the authorities reached the house, but still the brothers were taken to prison in Siberia.
Oh yes, we really can draw nice pictures!

Tetrix

Meillä on onni omata lintuja metsästävä ystävä. Linnun siipi nimittäin on ihan paras lakaisija. Siivellä sipsuessa muistuu aina mieleen oma mummoni, joka asusti pikkuisessa mökissä, keitti meille kahvit vanhanajan puuhellalla ja antoi lapsille "uskovaisten pastillia" nurkkakaapista. Ja tietysti lakaisi varpuluudalla portaat. Lintumieheltä saamme aina joskus teertä, josta tulee uunissa mainiota leivänpäällystä.
Lueskelin tuossa Kainuun maaseutukeskuksen Kainuulaista ruokaperinnettä-kirjasta (Kajaani 1979, Kainuun sanomain kirjapaino oy) ja siellä kerrottiin entisajan ruokajärjestyksestä:
klo 5 aamukahve
klo 7-8 aamunen
klo 10 päiväkahve
klo 13-14 puolinen
klo 16 iltakahve
klo 19-20 iltanen

Erityisen hauska on tuo kirjan kuvailema kahve: aamukahvella jyvävettä tai pöönäkahvea, päiväkahve nautittiin samalla tavalla kuin aamukahve ja iltakahvella tarjottiin samaa kuin päiväkahvella:)
Ruuat ovat todellista lähiruokaa, päivän ruokalista saattoi olla esim. aamulla naurismaitovelli, päivällä lintuvelli ja illalla kukkoa, lisänä hapanleipää, höppövoita ja suolakalaa, juomana hapanta piimää. Eipä ole ylipainoa varmaan kertynyt!
Jäljellä meillä on nuo ruoka-ajat, mutta ilettää ajatellakin, mikä mässytyksen määrä tulee päivän mittaan vedettyä nassuun. Omnom!

Our dear neighbor hunts black grouses (Tetrao tetrix) and I get wings from him for sweeping. (Don´t worry, I have a vacuum cleaner, but wings are the best tools for oven dust). These wings remind me of my grandma. She lived in a tiny cottage and used traditional ways in her housekeeping. Old fashioned range, bird wings, twig brooms...
I found a book about the food tradition of Kainuu. It is quite obvious why we get overweight today! Only black grouses and the meal times are left:)
For example:
5.00 coffee (no buns!)
7.00-8.00 breakfast, porridge or gruel
10.00 coffee (no buns!!)
13.00-14.00 lunch, black grouse soup
16.00 coffee (did you really think there´ll be some buns?)
19.00-20.00 evening snack, porridge or fish pie
All meals with sourdough bread, sour milk and butter.

 

Telekkariukko ja muita kummajaisia

Kyntöpellon multa tuoksuu ihanalle! Talven tuntua on jo ilmassa ja lantala on tyhjennetty ja pellot kynnetty eli viljelysuunnitelma on jo ensi kesällekin. Keväällä suojaviljaan kylvetty apila vihertää vielä houkuttelevasti. Toivottavasti hirvet malttavat pysyä sieltä pois, sillä huomenna alkaa metsästys. Kotipellossa olisivat aivan turvassa, sieltä ei niitä ammuta, jos olen kotosalla!
On mennyt muutama viikko kuin sumussa. Löysivät maalaisrealistilta alkavan rintasyövän. Tästä ei kuitenkaan tule syöpäblogia, mutta mahtaahan ne kainuulaiset terveyspalvelut tulla nyt peräkylän ämmän näkökulmasta ruodittua. Aiemmin olikin kokemusta vain kylän mummojen kertomuksista "telekkariukosta" (nettilääkärivastaanotto) ja "Romppaisenkyyistä" (kelan kimppataksi koko peräkylän sairaille Kajaaniin). Tähän mennessä olen saanut vastaani hyvää palvelua ja ammattilaisia. Kiitokset heille!

Muu!

The soil smells lovely! It is a ploughing season. Plans for the next summer are ready. There are still green clover fields, although it has been frosty mornings. Elk hunting starts tomorrow. I won´t let them shoot the animals on our home fields:)
Last few weeks have been difficult. I got a diagnosis of the breast cancer, luckily non-invasive. But this blog keeps on telling about a country life. Of course the health care in the periphery deserves some attention too. It will become now familiar, more than only from the seniors stories about a "TV-guy" (a doctor-patient appointment via internet) and  the shared taxi to the hospital paid by the social insurance institution.

Potunnosto

Eilen pidimme pottutalkot naapuritalon kanssa. Vuodesta toiseen toistuvissa talkoissa ajan kulumisen huomaa. Pikkupoika joka mätti perunoita sankoon vuonna 97, tuli eilen Kajaanista talkoisiin traktorinajoon.  Vanhin poimija kävi tällä kertaa pellon laidalla vain tarkistamassa tilanteen. Perunaruttoa ei vuonna 97 ollut pilkkaakaan, nyt monena vuonna rutto vie varren  jo kukinta-aikaan. 

Naapurille onneksi tuli perunaa, meillä alan laajuus kompensoi vähän sadon surkeutta.

1997

Perunannostopäivä on syksyn parhaita päiviä. Rehut ja ruuat on koottu ja lumentuloa ja hirvenmehtuuta odotellaan. Muistellaan vanhat perunavuodet ja päätetään taas kerran, ettei varmasti panna ensi keväänä pottua näin paljon.

2012

Yesterday we dug potatoes. Two families make this work together every autumn. This day is a moment to look back. The baby boy in the first picture is now studying in Kajaani and came to drive a tractor. The oldest digger came this time only to check the situation. Time flies. But we are looking forward too. Waiting for snow, elk hunting season and the next potato year. And once again we decided not to plant this much potatoes next spring :)

Lurjukset

Hiehon elämässä ei ole velvollisuuksia ja sitäpä on sitten aikaa keksiä piruuksia pitkin päivää. Isäntä piipahti koulutuksessa ja tuli kotiin iltatarkastukselle. Navetalla oli riemu ylimmillään. Portti oli jäänyt auki ja nuoriso pötki pitkin ruokintapöytää. Aitojen takana olevat kaverit huutivat kurkku suorana harmista, kun eivät päässeet mukaan. Viljelijälle tilanne on pelottava. Arvokkaat eläimet viilettävät ruokintapöydän kovapinnalla ja jos jalka katkeaa, se merkitsee yleensä eläimen lopettamista. Tällä kertaa päästiin onnellisesti takaisin pihaton jaloittelukäytävälle ja rauhoituttiin syömään ja yöpuulle.

Osataan me aukaista itekin nää portit, jos huvittaa. 

Heifers are really intelligent. And they have all day (without special duties) time to search for fun. My husband was in Kajaani on Saturday and in the evening, when he went to check the situation in the cow-house he had to call me to help. The year old heifers had noticed that one gate had been left open and they didn’t hesitate to use a chance for a little adventure. All the rest of the animals who couldn’t take part to the run-fun, were shouting loud. In this kind of chaos we only hope that no legs will be broken. This time we were lucky: only little bit of sweat and happy faces in the herd.

Kiinteistöjä itsepäisille ihmisille

Ja taas lähtee kynä lapasesta:
Kiinteistö myytävänä, kiinteistö myytävänä, kiinteistö...
Päivän palaverissa tipahteli teknisiä tietoja tyhjillään olevien kiinteistöjen neliömääristä. Järkipuhetta lämmityskuluineen ja kunnostustarpeineen. Melkein kuuli, kuinka osallistujien muistot viiskymmenluvun lapsilaumoista kivikouluissa napsahtivat muistojen arkkuun lukon taakse.
Luin aikanaan Tapani Valkosen ja kumppaneitten "Suomalaiset" (-85) pääsykokeeseen, kun vielä haaveksin pääseväni toimittajaoppiin. Tänään kömmin aitavintille lukemaan taas kyseistä kirjaa. Miten tähän tultiinkaan? Mihin katosivat ihmiset syrjäseuduilta? Eikö paluuta ole?
Jatkoin lukemista Eero Uusitalon kirjalla "Maaseutu-väliinputoajasta vastuunkantajaksi" (2009). Surffaan edelleen näiden kahden kirjan välillä vertaillen ja ihmetellen. Väestökehitys, hallitusohjelmat, maatalous-, maaseutu- ja aluepolitiikka...
Pienen  ihmisen päässä tuntuu, että koko härdellin taustalla on vain raha. Tehokkuus, kilpailukyky, globalisaatio.
Ei löydy kirjoista ylistystä isomummoille, jotka pyöräyttivät lapsilauman "väärään" paikkaan. Ei löydy teknisen puolen tiedostoista kammaria nykyihmiselle, jossa saisi tehdä etätyötä hiljaisuudessa tai pelkästään tilaa olla kylähullu tarpeeksi väljissä maisemissa.
Välittäkää piutpaut hallitusohjelmista, alijäämäisistä kuntatalouksista! Vääntykää väkisin landelle, vaatikaa etätyökonetta nyrkkiä puiden, tuokaa yrityksenne vanhoihin kyläkouluihin, tinkikää matkasta turhuuden turuille ja tuhlatkaa rahanne kyläkauppaan, mielenosoittaakaa juurtenne puolesta, vaatikaa tieremonttia, pitäkää kynsin hampain kiinni tukirahoista ( ne ovat vastike maalta siirretyltä orjajoukolta, joka asuu suolle ajomaalle rykäistyllä viidenkymmenen samanlaisen "omakotitalon" alueella keskellä ikean huonekaluja) ja nostakaa työttömyyskorvauskin rinta rottingilla! Se on nimittäin nyt teistä itsestä kiinni. Kyllä meidän elämän eteen värkkäillään direktiiviä ja maakuntaohjelmaa, mutta itse on elämänsä suunta valittava. Tervetuloa takaisin maalle, jossa puu on puuta, eikä komposiittia, ruokakin maistuu joltakin, ja unta ja näläkää riittää ja lempikin palaa alkuvoimaisena.
Huhhuh. Ja uskokaa tai älkää, en ole kunnallisvaaliehdokas.

And to you, my foreign friends: this was a passionate speech for the rural areas. My message was actually, that we have a lot of empty properties in Finland:) Check for example Karhulanvaara and lovely village pages of Ruhtinansalmi.

Countryliving leikisti ja oikeesti

Olen tuhlannut taas synkän summan rahaa elokuun maalais-ihanuus-naistenlehtiin. Luen niitä inspiraation takia, mutta eräänkin lehden lukijapalautteessa oli jo kritisoitu, miten aina voi löytyä se unelmatalo rannalla, kätevästi korjattava hirsikartano, leppoisasti hoituva perinnepuutarha, hymyilevä kyläyhteisö ja paskanhajuton naapurimaatila.
No, maalaisrealistipa palauttaa maanpinnalle:
1.nättien vasikoidenkin sonta haisee, kun lantalaan sataa vettä ja etelästä tuulee
2.meidän kylällä kyräillään, juorutaan ja vihataan...ihan niinkuin teidänkin kylällä
3.jos asut kunnallisen vesihuollon ulottumattomissa, saatat löytää itsesi kännykän kanssa pimeänä syksy-yönä kylän vesilinjan päästä korjaustöiden viestihommissa
4.ja viemärijätteen saat sitten ihan itse hoitaa loppusijoitukseen
5.kasvimaa vaatii täällä oikeasti sen 60 tuntia aarille työtä kesässä, tuo juolavehnäkin ainakin viisi tuntia taivastelua
6.ainakaan meidän hirsirakennusten alin hirsikerta ei näytä muuttuvan uudeksi
7.meille näkyy järvi makuuhuoneen ikkunaan, kahdenkymmenen kilometrin päästä
8.pullaa meillä ei ole leivottu aikoihin ja siivottukaan ei ole kuin viimeksi
9.isännän kanssa ei ole istuttu naistenlehtien kuvien tapaan yhdessä pihakeinuun, koska; siinä on huono penkki, penkki on aina linnunkakassa, siellä on aina sääskiä, meillä on aina kiire tai ollaan muuten huonoissa väleissä
10."rahhoahansta ei oo", vaikka maalla-asujillahan sitä ei pitäisi mihinkään edes kulua
No, karrikoitua, mutta ihan oikeaa elämää. Ja ne hyvät hetket eivät löydy naistenlehtien sivuilta. Kukapa kirjoittaisi siitä, kun vanhaemäntä soittaa alimmasta talosta, että vettä tulloo taas, tai lantalan laatan viemäri aukeaa (jesjes), tai isäntä täyttää tiskikoneen (love) ja löydät kasvimaalta senverran nokkosta, että saat siitä nokkosletut (yum).

Saiskohan tuosta countryromantiikkaa?

I love reading those magazines with beautiful pictures and articles about country living. Old log houses (easy to repair), own strawberries and vegetables (easy to grow), lake nearby, friendly neighbours, home made cakes, sitting in the garden chairs, odourless dairy farms...

As a realist I must warn you: they write these articles just to sell the magazine and to get a chance to leave the editing office in a sunny day for a trip to the countryside.

This is the truth:

-even the loveliest little calf smells if she poops, if you have 80 of them and it rains to the manure storage, the smell is notable

-every human community has gossips, enmity and jealousy

-if you live far from the center, you must do a lot of work for your water..

-and even more work to get rid of the used water

-log wood houses are not easy to repair

-easy garden? I’ve spent 5 hours this summer standing by my strawberry field. Only standing and wondering, what went wrong...

-home made cakes...as rare in my house as cleaning days

-we have a lake view from our window. Distance is only 20 km.

-we don’t sit in the garden chairs. There’s too much work, insects and bird poops

-we live in the middle of nowhere, but the bills and taxman find us

Yes, I am a bit cynical. The true life can’t be found from the magazines. The good moments of the periphery life are maybe too brief and tender to be written: he made the dishes today (rakas), waste water pipe from the manure storage starts to work (kyllä!), you find enough nettles from you strawberry field for nettle crepes (nam).